Berliini Turvallisuuspoliittiset linjanvedot ovat jääneet uuden sotilasskandaalin varjoon Saksassa. Samanaikaisesti maan hallituksen turvallisuuspoliittisen strategiapaperin kanssa julkisuuteen putkahti eilen keskiviikkona valokuvia, jotka osoittavat saksalaisten Isaf-sotilaiden häpäisseen vainajia Afganistanissa.
Kaikkiaan viidessä kuvassa maastopukuiset saksalaissotilaat poseeraavat yhdessä ihmisen pääkallon kanssa. Yhdessä kuvista saksalainen Isaf-sotilas esiintyy kallo toisessa ja paljastettu penis toisessa kädessä, toisessa kallo on seivästettynä piikkilankaleikkuriin.
Bild Zeitung -lehden julkaisemat kuvat on todennäköisesti otettu vuonna 2003 partiomatkalla Afganistanin pääkaupungin Kabulin lähistöllä. Kallon alkuperää ei toistaiseksi tunneta. Se on mahdollisesti kuulunut maassa vuosien 1980 ja 1989 välisenä aikana kaatuneelle neuvostosotilaalle tai alueen asukkaalle.
Saksan puolustusministeriö aloitti tapauksen selvittämisen eilen välittömästi kuvien julkaisemisen jälkeen.
Niissä poseeranneiden sotilaiden henkilöllisyys on jo selvillä. Kaksi heistä on Bundeswehrin tarkastajan Wolfgang Schneiderhanin mukaan jo otettu kuultaviksi asiassa.
Armeija pelkää
terroristien kostoa
Saksan puolustusministeri Franz Josef Jung vaati keskiviikkona kalloskandaalin perusteellista selvittämistä. Jungin mukaan tilanne on äärimmäisen kiusallinen eikä sitä voi hyväksyä missään oloissa. Hänen mukaansa asiaan sekaantuneita saksalaissotilaita voidaan rangaista tuntuvilla kurinpitotoimilla.
"Tällainen toiminta on täysin vastakohtainen niiden arvojen ja käyttäytymistapojen suhteen, joita sotilaillemme opetetaan koulutuksen aikana", Jung sanoi.
Sotilaat saattavat joutua tapauksen takia myös oikeuteen hautarauhan rikkomisesta ja kuolleen häpäisemisestä.
Erityisen selväsanainen oli eilen Saksan armeijan henkilöstöä edustavan Bundeswehrverband-liiton edustaja eversti Bernhard Gertz. Gertz varoitti tapauksen voivan kaataa uutta vettä islamistiterroristien myllyihin.
"Kyseessä olevat henkilöt eivät ole pelkästään idiootteja. He vaarantavat myös omien joukkojen turvallisuuden. Terroristivastustaja käyttää tällaisia asioita luonnollisesti hyväkseen. He sanovat, että katsokaas tätä, näin vääräuskoiset käsittelevät meitä", Gertz varoitti.
Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier puolestaan katsoi skandaalikuvien aiheuttavan vahinkoa koko Saksalle.
"Tämä vastuuton ja anteeksiantamaton käyttäytyminen vahingoittaa sekä Bundeswehrin että koko maamme mainetta", Steinmeier sanoi.
Saksan asevoimille pääkalloskandaali erittäin kiusallinen myös siksi, että se tuli julki ennen kuin maan edellistäkään sotilassotkua on saatu selvitettyä liittopäivien puolustusvaliokunnassa.
Se kokoontui niin ikään eilen tutkimaan väitteitä, joiden mukaan saksalaiset erikoisjoukot olisivat osallistuneet Guantánamo-vankien kuulusteluun salaisessa CIA-vankilassa Afganistanissa.
Saksalais-turkkilainen Murat Kurnaz väittää kahden saksalaisten KSK-erikoisjoukkojen sotilaan kuulustelleen ja pahoinpidelleen häntä Afganistanissa vuonna 2002.
Saksa on virallisesti kiistänyt Kurnazin syytökset. Saksalaissotilaat ovat kuitenkin myöntäneet nähneensä Kurnazin Afganistanissa.
Afganistanin Isaf-joukkoihin osallistuminen on Bundeswehrin tähän mennessä vaikein ulkomaantehtävä. Vuoden 2002 jälkeen 18 saksalaissotilasta on saanut surmansa Afganistanissa. Liittotasavallalla on Afganistanissa parhaillaan 2 730 sotilasta.
Saksan hallituksen eilen julkistamassa ns. valkoisessa kirjassa määritellään muun muassa Saksan turvallisuusintressit ja armeijan joukkojen käyttömahdollisuudet.
Bundeswehrin edellinen strategiapaperi oli peräisin vuodelta 1994.