Ensin pieni hurraa: euroalue on karistanut kannoiltaan inflaatiopeikon. Myös euron ulkoinen arvo on alentunut, joten vienti voisi alkaa vetää. Euron arvo suhteessa dollariin on nyt suunnilleen sama kuin eurokauden alkaessa.
Sitten iso buuaus: finanssikriisin laukaisema euro- ja pankkikriisi on vienyt jo seitsemän vuotta. Inflaatio on kipannut negatiiviseksi ja korotkin kurottavat miinukselle. Poliitikkojen säästölupaukset ovat muuntuneet kuluttajien vyönkiristykseksi.
Tätä menoa kotitaloudet eivät kohta suunnittele enää elintarvikkeita suurempia hankintoja. Sillä huomenna pesukoneen voisi jo saada eilistä huokeammalla. Kuka tietää, vaikka ensi viikolla saman takin tai auton voisi ostaa vielä halvemmalla.
Jos alamme joukolla kärttää hinnanalennuksia, vajoamme eurot edellä odotusten allikkoon. Deflaatiokierteestä ei noin vain nousta.
EKP tuntuu olevan lähes ainoa vartio, joka yrittää vastustaa taantumaa ja ylläpitää yhteistä toivon kipinää.
Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi antoi heti uuden vuoden jälkeen harvinaisen suorasukaisen haastattelun. Korot pysyvät ennätysalhaalla vielä pitkään, Draghi totesi ja notkautti euron arvosta piirun pois.
EKP on valmistellut jo pitempään aikaisempaa painavampia tukitoimia talouden elvyttämiseksi. Edessä lienee niin sanottu määrällisen kevennyksen kausi. Kyse on laajasta, jopa tuhansien miljardien euromaiden velkakirjojen osto-ohjelmasta, jollaista esimerkiksi nobelisti Paul Krugman on suosittanut euromaille jo vuosia.
QE (quantitative easing) on taikakeino, josta Fed on luopumassa keskuspankin elvytettyä Yhdysvaltojen talouden uuteen nousuun. Japanissa sen sijaan keino ei ole tepsinyt.
Euroalueen suuri elvytysohjelma voidaan polkaista käyntiin aikaisintaan kokouksessa 22. tammikuuta, Kreikan vaalien alla. Avaus voisi lopettaa jahkaamisen Kreikan irtautumisesta euroalueesta.
Kun EKP joulukuun alussa heijasteli tulevaisuutta ennakoimalla muutosta keinovalikoimansa ”laajuuteen ja vauhtiin”, kulisseissa riideltiin. Saksan keskuspankin pääjohtaja Jens Weidmann sekä vuoden verran EKP-johtoon kuulunut Sabine Lautenschläger eivät halua EKP:n paisuttavan taseitaan, vaikka EKP:n tavoitteena on täyttää tehtävänsä ja nostaa inflaatio sovitusti kahden prosentin tuntumaan.
Weidmann on kritisoinut EKP:n seuraavan ”orjallisesti” markkinoiden odotuksia, vaikka ainoa tie muutokseen vie rakenteellisten uudistusten kautta. Elvytys vain tappaisi muutospaineet vaikkapa Italiassa, missä valtion velkavuori on kaikkein suurin tai Ranskassa, missä ei uudistuksia ole vielä edes aloitettu.
Vastustajat vyöryttävät argumentteja. Lattea inflaatiokin johtuu pääosin raakaöljyn hinnan romahduksesta. Rahaa on jo säästynyt rutkasti.
Vaikka markkinoille heitettäisiin 1 000 miljardia, inflaatio nousisi euromaissa ehkä vain puolisen prosenttiyksikköä. Samalla valtionvelkakirjojen jo surkean alhaiset pitkät korot supistuisivat puoleen, mikä romahduttaisi eläkesäästäjien luottamuksen EKP:hen.
Joukkovelkakirjat ovat jo markkinoilla. Silti pelkona on sekin, että EKP lanseeraisi ostoillaan euroalueen yhteislainat takaoven kautta.
Saksalaisia on jo lähtenyt EKP:stä ovet paukkuen. Weidmannkin uhkasi erota 2012, kun ”Super-Mario” vakuutti puolustavansa euroa ”hinnalla millä hyvänsä”. Julistus rauhoitti rahoitusmarkkinat.
Draghin päätukijat ovat etelässä. Panokset ovat isot, joten rahahanojen avaus vaatii nyt diplomatiaa ja parempia perusteluja. Tarjolla on ainakin kolme vaihtoehtoa. Demokraattisin lienee se, että joukkolainaostoja tekisivät kansalliset keskuspankit.