Saksa Suomea vastaan ame­rik­ka­lai­sen jal­ka­pal­lon EM-fi­naa­lis­sa

Elokuussa pelattava amerikkalaisen jalkapallon EM-loppuottelu on viimevuotisen finaalin uusinta.Hallitseva Euroopan mestari Suomi saa vastaansa Saksan.

Elokuussa pelattava amerikkalaisen jalkapallon EM-loppuottelu on viimevuotisen finaalin uusinta. Hallitseva Euroopan mestari Suomi saa vastaansa Saksan.

Saksa pääsi finaaliin pelaamatta välieräänsä, koska sen vastustaja Englanti luovutti ottelun. Ratkaisu liittyy Englannin maajoukkueen ja liigan erimielisyyksiin pelipäivistä, kun sateinen alkukesä sotki saarivaltakunnan liigan ohjelman.

Suomi varmisti oman finaalipaikkansa viime lauantaina kukistamalla Ruotsin 21–3 vieraskentällä.

Vuosi sitten Suomi juhli Euroopan mestaruutta niukalla 30–29-voitolla. Suomen maajoukkueen puolustuksen kapteeni, takamies Teemu Kuusisto uskoo taistelun olevan tasainen tälläkin kertaa.

"Tosin tänä vuonna aiomme välttää alun virheet, jotka päästivät Saksan 23 pisteen johtoon", Kuusisto sanoo.

Suomella on aiemmista EM-kisoista viisi kultamitalia. Lisäksi Suomi on ollut kahdesti finaalissa häviävänä osapuolena. Pronssia Suomi on saanut vuosina 1983 ja 1987.

EM-loppuottelu pelataan 18. elokuuta Saksan Hanaussa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä