Kaksi kuukautta liittopäivävaalien jälkeen ja neuvottelujen päätyttyä viime perjantaina tulevien hallituspuolueitten sopimukseen Saksa saa 22.11.2005 kristillisdemokraattien ja sosialidemokraattien hallituksen. Vaalituloksen perusteella vaihtoehtoina olivat joko tämä kahden suuren koalitio tai uudet vaalit, joita ei kukaan halunnut. Solmittiin järkiavioliitto.
Saksalaiset joutuvat nyt ensi kertaa käyttämään sanaa "Bundeskanzlerin" (liittokansleritar) Angela Merkelin ryhtyessä johtamaan maata. Samalla koetaan sukupolvenvaihdos Saksan johdossa. Helmut Kohlin (s.1930) ja Gerhard Schröderin (s.1944) jälkeen valtaan nousevat nyt 51-vuotiaat Merkel sekä SPD:n uusi puheenjohtaja Matthias Platzek. Saksalaisten on hyväksyttävä, että heitä johtaa vastedes kaksi entisestä DDR:stä kotoisin olevaa poliitikkoa, jotka ovat olleet aktiivisesti mukana kansalaistoiminnassa vasta Berliinin muurin murruttua ja joita on kuvattu pragmaattisiksi ja kaikelle ideologialle vieraiksi.
Kuusi vuotta sitten pääkaupunki muutti Reinin rannalta Berliiniin. Nyt uudet johtajat tulevat Pohjois-Saksasta läheltä Itämerta, Puolan rajaa ja Venäjää.
Vuosien 1966-1969 ensimmäisessä suuressa koalitiossa mukana olivat kaikki kolme silloista puoluejohtajaa: CDU:n Kurt Georg Kiesinger, CSU:n Franz-Joseph Strauss sekä SPD:n Willy Brandt. Merkelin hallituksen ulkopuolelle jäävät nyt CSU:n puheenjohtaja, Baijerin pääministeri Edmund Stoiber sekä SPD:n puheenjohtaja, Brandenburgin pääministeri Platzek.
EU:n piirissä jouduttiin pitkään odottamaan Saksan tilanteen selkiintymistä. Kuukausikaupalla käytiin kiivasta vaalikampanjaa, minkä jälkeen tulivat työläät hallitusneuvottelut. Vasta Merkelin hallituksen sisäänajon jälkeen ensi vuoden alussa Saksa saattaa olla aktiivinen ja määrätietoinen kansainvälisillä foorumeilla. Maan mittavat sisäiset ongelmat sekä CDU/CSU:n ja SPD:n kannanottojen yhteensovittaminen tulee vaatimaan liittokanslerilta aikaa ja vaivaa. Ulkopolitiikka jää pakosta aikaisempaa enemmän taka-alalle.
Saksan ulkopolitiikalle on ollut tunnusomaista jatkuvuus. Saksa ei harjoita perinteistä suurvaltapolitiikkaa nollasummapelinä, vaan toimii ja vaikuttaa monenkeskisesti EU:n ja Naton kautta. Sillä on keskellä Eurooppaa olevana maana liitto- tai ystävyyssuhteet kaikkiin yhdeksään naapuriinsa. Saksa on Bonnin vuosiin verrattuna itsevarmempi ajaen tiukasti "omia valistuneita etujaan". Sen joukkoja on maan rajojen ulkopuolella aina Afganistania myöten. Se ei ole ydinasevaltio, eikä YK:n turvaneuvoston jäsen, mutta pyrkii turvaneuvostoon. Maan vaikutusvalta maailmalla perustuu ennen muuta taloudellisiin tekijöihin. Historian perua Saksalla ovat erikoissuhteet Ranskaan, Puolaan ja Israeliin.
Näihin Saksan ulkopolitiikan perusteisiin ei ole Merkelin kaudella tulossa muutoksia. Tähän viittaavat myös henkilövalinnat ulkopolitiikan johdossa. Jatkuvuuden takeena on ennen muuta uusi ulkoministeri Frank Walter Steinmeier, joka on viimeiset seitsemän vuotta johtanut kanslerinvirastoa ja Saksan tiedustelupalvelua.
Tyyli ja sävyt tulevat sen sijaan muuttumaan. Merkittävin linjantarkistus tulee tapahtumaan transatlanttisissa suhteissa. Vuoden 2001 syyskuun "rajoittamaton solidaarisuus" vaihtui vuoden 2002 vaalikampanjan ja Irakin myötä epäluottamukseen sekä rasittuneisiin USA-suhteisiin. Puolustus- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä Saksa sijoittui aikaisemmin Iso-Britannian ja Ranskan välille ollen usein lähempänä Lontoota kuin Pariisia. Irakin sota vei Saksan selvästi Ranskan seuraan. Nyt on ensimmäiseksi edessä suhteitten lämmittäminen USA:han.
Ranskan osalta Merkelillä ei ole sen enempää valinnanvaraa kuin Schröderilläkään. Vaikka Lontoo saattaisi olla monessa mielessä mieluisampi kumppani, Iso-Britannian EU-skeptisyys asettaa rajoituksensa. Puolaan Merkel on äskettäisellä Varsovan-käynnillään luvannut ylläpitää "yhtä hyviä suhteita kuin Ranskaan". Lähi-idän osalta Saksa tulee jatkamaan ulkoministeri Joschka Fischerin aktiivista linjaa.
Venäjä-suhteissa on luvassa muutoksia tyylissä ja painotuksissa. Schröder arvosteli aikoinaan Kohlia "saunadiplomatiasta" sekä suhteitten "personifioinnista" Venäjän johtoon. Schröderiä on puolestaan arvosteltu "Männerfreundschaftista" Putinin kanssa so. ystävyyspolitiikasta, joka ummisti silmät Venäjän kehityksen varjopuolilta. Taloudelliset tekijät sekä ennen muuta energia tulevat säilymään keskeisellä sijalla.
EU-politiikassa ei ole paluuta Kohlin aikaiseen "shekkivihkodiplomatiaan". Pikemminkin Saksa tulee olemaan entistä nuivempi nettomaksajan roolissaan. Stoiberin jääminen pois hallituksesta helpottaa joittenkin EU-linjausten tekoa. Merkelin aiempi kova linja Turkkiin päin on jo vesittymässä. Sen sijaan Kiinaan nähden politiikka saattaa jonkin verran tiukentua.
Itämeren alueen Merkel ja Platzek tuntevat luonnostaan edeltäjiään paremmin. Merkel on palannut Kohlin ja Kinkelin aikoihin puhuessaan Saksan aktiivisesta roolista pieniin valtioihin nähden. Suomen kannalta on merkittävää, että Saksa on heti jälkeemme EU:n puheenjohtaja. Tämä antaa mainion tilaisuuden suhteitten ripeälle avaamiselle Helsingin ja Saksan uuden hallituksen välillä.
Suuren koalition on määrä istua vuoden 2009 vaaleihin asti. Tänä aikana Ranskassa vaihtuu päämies ja Iso-Britanniassa pääministeri. Myös Venäjän ja USA:n presidentit vaihtuvat. Saksaakaan voidaan tuskin pitää minään vakaitten olojen takuumiehenä. Merkelin hallituksen eliniäksi on 1960-luvun kokemukseen vedoten ennustettu yleisesti 2-3 vuotta.
Kirjoittaja on ulkoasiainministeriön kansliapäällikkö (valtiosihteeri).