Saksa pitää kiinni jää­kie­kon MM-ki­sa­isän­nyy­des­tään – Venäjä ei sovi suun­ni­tel­miin

Saksan hallituksen tiedottaja Stefan Korneliuksen mukaan MM-kilpailujen järjestäminen normaalisti olisi käytännössä mahdotonta, jos Venäjä olisi mukana.

Berliini/Helsinki
Jääkiekon MM-kisat järjestään ensi keväänä Saksassa. Arkistokuva Sveitsissä järjestetyistä MM-kisoista keväältä 2026.
Jääkiekon MM-kisat järjestään ensi keväänä Saksassa. Arkistokuva Sveitsissä järjestetyistä MM-kisoista keväältä 2026.
Kuva: SEBASTIEN BOZON / AFP / Lehtikuva

Saksa aikoo järjestää jääkiekon miesten maailmanmestaruuskilpailut suunnitellusti ensi vuoden toukokuussa, vaikka Saksan jääkiekkoliitto väläytti välillä jopa mahdollisuutta luopua kisaisännyydestä. Taustalla hiertää urheilun kansainvälisen välitystuomioistuimen CAS:n päätös, jonka mukaan Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n on mahdollistettava Venäjän pelaaminen ensi vuonna MM-kilpailuissa.

Saksan hallituksen tiedottaja Stefan Kornelius kertoi saksalaislehti Bildin mukaan, että Saksa pitää kiinni kisaisännyydestään ja järjestää MM-kilpailut ilman Venäjää.

– Tavoitteemme on oltava turnauksen järjestäminen suunnitellusti. Kun otetaan huomioon boikotit, joita Venäjän osallistuminen aiheuttaisi, turnauksen järjestäminen suunnitellusti olisi käytännössä mahdotonta, Kornelius sanoi perjantaina Berliinissä.

Suomen jääkiekkoliitto linjasi maanantaina, ettei se pelaa Venäjää vastaan niin kauan, kun Venäjä jatkaa hyökkäyssotaa Ukrainassa. Suomi on saanut tuekseen esimerkiksi Norjan, Ruotsin ja Tanskan jääkiekkoliitot. Latvia ilmoitti jo viime viikolla, että sen laki kieltää pelaamisen hyökkääjävaltio Venäjää vastaan.

Sponsorit uhkaavat vetäytymisellä

Venäjä on ollut suljettuna kansainvälisestä jääkiekkotoiminnasta vuodesta 2022.

CAS:n päätöksen myötä venäläisten pitäisi olla mukana arvokilpailuissa ensimmäistä kertaa jo vuodenvaihteessa Kanadassa pelattavissa alle 20-vuotiaiden miesten MM-kilpailuissa, mutta Kanadan pääministeri Mark Carney vakuutti alkuviikosta, ettei Venäjää nähdä nuorten MM-jäillä.

Miesten MM-kilpailujen pitkäaikainen pääsponsori autovalmistaja Skoda uhkasi keskiviikkona vetäytyä sponsoriroolistaan, jos Venäjä on mukana. Skodan lisäksi myös monet muut IIHF:n yhteistyökumppanit reagoivat uutiseen Venäjän päästämisestä MM-jäille. Venäjän osallistuminen aiheuttaisi merkittäviä taloudellisia haasteita IIHF:lle ja myös käytännön haasteita, koska kauden MM-kilpailuihin on tehty jo lohkojaot ja otteluohjelmat.

IIHF:n hallitus aikoo jatkaa vuoropuhelua jäsenliittojen, kisojen järjestelykomiteoiden, järjestäjämaiden viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä