Vuosia on epäilty, että sakkotulojen kirjaaminen valtion budjettiin on selvä osoitus siitä, että sakotus on samalla yksi keino hankkia rahaa valtion kassaan.
Virallisesti tämä on usein kiistetty, mutta nykyhallituksen astuessa virkaansa hommaan saatiin vahvistus. Kyllä, muun muassa liikenteestä kerättävät sakot ovat osa valtion tulomuodostusta.
Ihmeellisintä asiassa oli mielestäni lausunto, jonka mukaan rikemaksuja ja päiväsakkoja voidaan lähivuosina korottaa enemmänkin, mikäli automaattinen nopeusvalvonta ei tuota tarpeeksi.
Käytännössähän tuo tarkoittaa sitä, että valtio aikoo rangaista kansalaisiaan, mikäli nämä heittäytyvät liian lainkuuliaisiksi ja ajavat nopeusrajoitusten mukaan. Vai miten tuo olisi ymmärrettävä?
Autoilijat ovatkin sakkotilastojen mukaan maan suurimpia rikollisia. Kun sakkoja kerätään yhteensä erilaisista rikoksista ja rikkomuksista noin 80 miljoonaa euroa vuodessa, tulee niistä liikennerikkomuksista 60 miljoonaa ja suurin osa juuri ylinopeuksista.
Toisin sanoen, jos kansalaiset toimisivat juuri niin kuin heidän oletetaan ja eivät rikkoisi nopeusrajoituksia, valtion kassasta katoaisi noin 60 miljoonaa euroa.
Kaikkia sakkoja ei tosin saada kerätyksi. Osan niistä saavat niin vähätuloiset, että heiltä niitä ei saada edes perityksi. Osa taas määrätään ulkomaalaisille, jotka jättävät ne maksamatta.
Hallitukselle voisikin vinkata, että useissa maissa poliisi perii ulkomaalaisilta sakot paikan päällä ja vaikka luottokortilta eikä jätä sakotusta sinisilmäisesti sen varaan, että kai maksavat, kun kotiin pääsevät.
Tässä siis yksi keino, jolla maassamme vierailevat ja täällä lakia rikkovat saataisiin mukaan valtion kassan täyttämistalkoisiin.
Vierasmaalaisten kuskien sakkojen perimisen tehostamisesta en ole kuullut ajatuksia. Sen sijaan julkisuuteen tuli tietoja, joiden mukaan sisäministeriö ja Poliisihallitus ovat käyneet keskusteluja siitä, pitäisikö poliisin sakotusraja alentaa viiteen kilometriin tunnissa.
Perusliikenteeseen sovellettuna tämä ei olisi mitään muuta kuin tapa kerätä entistä enemmän rahaa rikesakkojen muodossa. Eikä tätä muuta miksikään se, että sitä perustellaan näennäisesti liikenneturvallisuudella.
Onneksi edes uusi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen osoitti Ylen aamutelevision haastattelussa sen verran todellisuuden tajua, ettei pitänyt ylinopeuksien sakotusrajan laskemista ajankohtaisena.
Realismia edustaa myös työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.), joka totesi vasta, että päiväsakkojen kaksinkertaistamishankkeen myötä olisi mietittävä myös ylärajan käyttöönottoa. Kun jo nyt todella hyvätuloinen on voinut saada reilun 20 kilometrin ylinopeudesta yli 50 000 euron sakot, merkitsi se, että sakko ilman ylärajaa voisi nousta jopa yli 100 000 euroon. Joku raja kai sentään himosakottamisellakin?
Liikennevalvonnan julkilausuttuna tavoitteena on ollut liikenneturvallisuus. Viime aikoina on kuitenkin alkanut vaikuttaa siltä, että poliisin työtä haluttaisiin yhä selvemmin painottaa sakkorahojen keräämiseen valtion kassaan sen sijaan, että keskitettäisiin hupenevat valvontaresurssit todellisten ongelmien, kuten ajokunnon valvontaan.
Huvittavinta tilanteessa on toki se, että kansalaiset voisivat voimallisesti protestoida valtion rahankeräysintoa vastaan yksinkertaisesti vain noudattamalla sääntöjä ja välttämällä ylinopeuksia.
Mahdollista tietysti on, että tämä olisi niin sanottu budjettirikos, jota hallitus ei jätä rankaisematta.
Kolumni