Sosiaalidemokraattinen puolue tuskin olisi voittanut eduskuntavaaleja 1999 ilman SAK:n ja sen jäsenliittojen eräiden avainhenkilöiden tukea. Erityisesti osastopäällikkö Eero Heinäluoma, Metalliliiton silloinen viestintä- ja yhteiskuntasihteeri Matti Putkonen sekä eräät muut SAK:laiset tiedonvälittäjät onnistuivat mustaamaan keskustan työreformin ja Esko Ahon taitavalla julkisuuspelillään. Se oli SAK:laisten demaritiedottajien tähän asti merkittävin diplomityö, ja se vaikutti osaltaan siihen, että Heinäluomasta tuli viime kesänä SDP:n puoluesihteeri.
Keskusta menetti kenties juuri SAK:n demarien mustamaalauksen takia ne ratkaisevat äänet, jotka se olisi tarvinnut noustakseen Suomen suurimmaksi puolueeksi. SDP:n voittohan oli niukka, vajaat 13 000 ääntä.
Keskustan uusi puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki aloitti kaukaa viisaasti jo sijaispuheenjohtajana SAK:n lähestymisen. Hän tietää, mistä tuuli puhaltaa, seurasihan hän vierestä Ahon upotusta disinformaation avulla. Ei tarvitse kuin lukaista muutama Jäätteenmäen kommentti tai lausunto, niin huomaa, että hän varoo ärsyttämästä SAK:ta ainakaan turhan päiten.
Hän korostaa toistuvasti niitä arvoja, jotka ovat SAK:lle tärkeitä - kolmikantaa, sopimusyhteiskuntaa ja tulopolitiikkaa. Hän sanoutui työreformista irti jo kauan sitten.
Voittaakseen vaalit keskustan ja Jäätteenmäen on saatava ote liikkuvista naisäänestäjistä. Siis ainakin osasta niitä naisia, jotka tekivät Tarja Halosesta Suomen ensimmäisen naispresidentin. Keskustan perinteisen kannattajakunnan tuki tuskin riittää nostamaan Jäätteenmäkeä pääministeriksi.
Keskustan uudella johtajalla onkin ollut jo pitkään käynnissä naisprojekti useilla eri tasoilla. Hän pommittaa potentiaalisia naisäänestäjiään kohdennetuilla sanomilla, yksityisesti ja julkisesti. Urbaanin tohtori Laura Kolben lähtö sitoutumattomaksi ehdokkaaksi keskustan listoille Helsingistä on yksi vaikuttava viesti.
Jäätteenmäen naisprojekti nojaa vahvasti naisten ja miesten väliseen tunnettuun palkkaeroon, joka on kiusallinen silmätikku koko suomalaisessa työmarkkinajärjestelmässä ja tulopolitiikassa. Jäätteenmäki jaksaa muistuttaa siitä toistuvasti. Hän haluaa korjata miesten ja naisten välisen palkkaeron ohjelmalla, joka ulottuu yhtä tulosopimuskautta pitemmälle.
Hän muistaa myös luetella tarkoin alat, joilla naisia on syrjitty palkallisesti: luokanopettajat, sosiaalityöntekijät, lastentarhanopettajat, psykologit ja kirjastonhoitajat. Lista perustuu objektiivisiin tosiasioihin, ehkä psykologeja lukuunottamatta.
Sukupuolten välisen palkkaeron nosto vaaliteemaksi saa monet niskat punoittamaan, ei vähiten SAK:ssa. Jälkeenjääneet naisalat Jäätteenmäen listalla ovat nimittäin järjestäytyneet ammatillisesti muualle kuin SAK:hon. Listasta näkee, mihin Jäättenmäki panee toivonsa vaalitaistelussa: hyvin koulutettuihin, mutta huonosti palkattuihin akavalaisiin naisiin. Hän ei ronki SAK:n kentässä.
Jäätteenmäki on myös sanonut, ettei SAK ole tehnyt tai tee tarpeeksi sukupuolten välisen palkkakuilun kaventamiseksi. SAK:ta onkin helppo osoittaa sormella ilman omantunnon tuskia. Tulopolitiikkaa kun on tehty ja tehdään edelleenkin Suomessa hyvin pitkälle sen ehdoilla.
SAK:laiset naiset aloittivat Itä-Suomen läänin nykyisen maaherran Pirjo Ala-Kapeen ja SAK:n nykyisen kansainvälisen osaston johtajan Marjaana Valkosen johdolla jo 1970-luvulla tietoisen taistelun parantaakseen naisten asemaa SAK:laisessa työväenliikkeessä ja työmarkkinoilla yleisesti. SAK:n jäsenistä on naisia 46 prosenttia. Heitä oli vain kolmannes 30 vuotta sitten. Siitä huolimatta SAK:laiset naisvaltaiset alat ovat yhä palkkauksellisesti lähes samassa jamassa kuin Ala-Kapeen ja Valkosen nuoruusvuosina.
Solidaarinen palkkapolitiikka on kohentanut SAK:laisten naisten ansioita kohtuullisesti yleiseen palkkakehitykseen verrattuna, mutta miesten ja naisten välistä palkkakuilua se ei ole juuri kaventanut. Paperiliiton miehet ovat korjanneet rusinat palkkapullasta.
Eero Heinäluoma on vaihtanut työpaikkaa Hakaniemen torin laidalta Paasipuiston länsipäähän. Matkaa kertyi vain parisensataa metriä, mutta hän ei hallitse enää SAK:n koneistoa. Miten Heinäluoman lähtö vaikuttaa SAK:n sosiaalidemokraattien tapaan tukea SDP:tä vaalitaistelussa? Millaiseksi SAK:n demarien disinformaatiolinja suhteessa Jäätteenmäkeen muodostuu?
Heinäluoma on ollut viime vuodet SAK:n julkisuuden hallinnan aivot hyvässä ja pahassa. Hänen seuraajansa Matti Tukiainen on vielä aloittelija ja hänen toimenkuvansa on muutenkin toisenlainen kuin Heinäluomalla. SAK:n ammattitiedottajat tuskin taas edes haluavat asettua sellaiseen manipuloivan hämähäkin rooliin missä Heinäluoma oli ja missä Putkonen on edelleenkin.
Heinäluoman malli on yhä käytössä SAK:ssa. Näyttö siitä saatiin runsas viikko sitten, kun Jäätteenmäki kritisoi aamulla puoluehallituksessa SAK:n tavoiteohjelmaa tasa-arvoperustein. Vastaisku tuli heti, kun uutiset puheesta olivat kiirineet maailmalle: Kirsti Palanko-Laaka leimasi SAK:n tiedotteessa jo iltapäivällä Jäätteenmäen puheet samapalkkaisuudesta populismiksi.
Jäätteenmäki kumartaa työmarkkinoiden liturgisissa peruslinjauksissa SAK:n suuntaan. Se tekee SAK:lle vaikeaksi mustamaalata häntä kuten Ahoa. SAK liipasinherkkyys työelämän tasa-arvokysymyksessä on silti silmiinpistävä.
Liian lujaa ja karkeasti ei SAK:lla kuitenkaan ole varaa iskeä, jotta naiset eivät ryhmity pelkästä solidaarisuudesta Jäätteenmäen tueksi. SAK:n on otettava huomioon sekin, että Jäätteenmäestä voi tulla pääministeri.
Ennen vaaleja nähdään vielä monta kissa ja hiiri -näytelmää taistelussa työssä käyvien naisten sieluista Jäätteenmäen ja SAK:n kesken.