Vuodesta 1990 SAK:n puheenjohtajana ollut Lauri Ihalainen pysyy yhä visusti hiljaa omista aikeistaan.
Kun Ihalainen taputettiin nykyiselle viisivuotiskaudelleen, hän ilmoitti, ettei istu sitä loppuun. Raja tulee täyteen vuonna 2011.
"En tiedä vielä itsekään", Ihalainen väistelee kysymykseen, koska on aikeissa siirtyä eläkkeelle. "Kun se on liikkeen kannalta järkevää", on ainoa, mitä hän sanoo.
Yksi aikapyykki voi ajoittua vuoteen 2010. Toinen vuotta aikaisemmaksi eli ensi vuoteen.
2010 umpeutuu valtaosa voimassa olevista liittokohtaisista sopimuksista. Silloin pitäisi myös SAK:n uuden suuren teollisuusliiton aloittaa, jos ylipääsemättömiä mutkia ei tule vastaan.
Ihalainen itse on piirrellyt vaihtoehtoratkaisua uudelle liittokierrokselle: raamittavan tuloratkaisun. Siinä valtakunnallinen palkankorotusvara määriteltäisiin keskusjärjestöissä, mutta liitot sopisivat potin jaon liittotason ja paikallistason tarpeiden välillä.
Ihalaisen mukaan tälläkin osoitetaan, ettei työntekijäpuolella kuunnella tumput suorana työnantajaleirin voimistuvaa ääntä halusta kuopata keskitetyt tuloratkaisut. Tupon hautajaisia Ihalainen ei ole vielä valmis viettämään.
"Työantaja on periaatteellisesti ottanut kantaa, ettei tupoon ole paluuta. Tupo ei kuitenkaan ole historiallisen saavutusten näyttelyyn kuuluva asia."
Ihalaisen mukaan ei ole syytä hylätä sitä vahvuutta, joka tupoista on Suomelle ollut. "Luulisi, että kovenevan globaalin kilpailun areenalla vakaa ja ennustettava työmarkkinapolitiikka olisi Suomen vahvuus."
"Jos työnantaja haluaa hajottaa sopimusjärjestelmää, me varaudumme siihen, ettemme ole jatkossakaan kuin varpusparvi. Tiivistämme sisäistä yhteistyöstä entisestään."
Hän lisää, että viimeksikään rivit eivät hajonneet niin kuin pöydän toisella puolella kuviteltiin ja odotettiin. Jos iso teollisuusliitto syntyy, se on Ihalaisen mukaan entistä vahvempi koordinaattorinyrkki.
Ihalainen pitää mahdollisena jopa yhteisten palkkatoiveiden asettamista ja koordinoitujen neuvottelujen käymistä silloinkin, kun työnantajat neuvottelevat hajautetusti.
Lauri Ihalaisen korviin on jäänyt kaikumaan erään firman johtajan lausunto: kyllä meidän firma pärjää, mutta miten Suomi pärjää.
"Onko globaalimarkkinoilla toimivien firmojen tirehtöörien päässä vähemmän merkitystä sillä, mitä Suomessa tapahtuu ja miten meillä jatkossa hahmotetaan kansallista työmarkkinapolitiikkaa", Ihalainen kyselee.
Hän vastaa itse, että toki globaalitalous vaatii entistä suurempaa joustavuutta ja reagointia, mutta tehdyt työmarkkinaratkaisut eivät ole olleet sille vastakohta. "Kaikki tunnustavat, että meidän työelämässämme on erittäin paljon joustavuutta niin työajoissa kuin sopimusjärjestelmässä. Sitä on paljon enemmän kuin halutaan, osataan tai viitsitään käyttää."
Iso unelma ja tavoite Ihalaisen mukaan on saada EU:n tasolle kansalaiset rajat ylittävä oikeus neuvotella, sopia ja tarvittaessa työtaistella juridisestikin.
"Jos pääomat, tavarat ja palvelut viuhuvat yli kansallisten rajojen, ei ole tasapainossa, että työntekijöiden oikeudet päättyvät niille. En minäkään usko, että tulisi mitään Brysselin tupoa, jossa sovitaan kaikki jäsenmaiden palkoista. Tulee edetä asteittain ja ajan kanssa eurooppalaisella tasolla kattavampiin sopimuksiin."
Tulevaisuudessa myös kansalliset rajat ylittävät ay-liitot ovat Ihalaisen mukaan mahdollisia. Juoksuttavathan firmatkin tehtaistaan halvempien työvoimakustannusten perässä maasta toiseen, ja yhdellä firmalla on työntekijöitä entistä useammassa maassa.