Sota-aikana annettiin Oulun kouluissa varattomille Åströmin monot. Että kouluun kulkijalla olisi edes yhdet kunnon ulkokengät.
Aitonahkaiset åströmiläiset ovat ruskeat. Niissä on valkoiset tai vaaleanruskeat nauhat ristissä. Nahkaremmi kulkee monon päältä ja kiinnitetään ulkosivulle soljella.
Monoja valmistettiin aikanaan Åströmin kenkätehtaassa Oulussa.
Tehdas perustettiin 1875 entisen fajanssitehtaan alueelle kaupunkiin johtavan tien varrelle Koskenniskaan.
Laatukenkiä Pietariin
Nahat käsiteltiin Karl Robert ja Hemming Åströmin 1863 toimintansa aloittaneessa nahkatehtaassa Dammisaaressa Myllytullissa. Aluksi nahkatehtaassa valmistettiin pääasiassa pohjanahkaa, mutta pian tuotanto laajeni myös päällis- ja pieksunahkaan sekä konehihnoihin. Veljekset Åströmin nahkatehdas oli tuolloin huomattavin Oulun teollisuuslaitos.
"Kenkien valmistuksella oli vähäinen osa tehtaan toiminnassa, ja niinpä kenkätehdas luovutettiin kolmannelle veljelle, merikapteeni Isak Åströmille", kertoo Kustaa Hautala Oulun kaupungin historiassa.
1800-luvulla kenkätehtaassa leikattujen saappaiden varret ommeltiin kodeissa kaupungissa ja maaseudulla.
"Hienoimmille kenkälaaduille oli menekkiä Pietarissa. Talvella nahkatuotteet vietiin hevosella Oulusta Hämeenlinnaan ja sieltä rautateitse Venäjälle. Vuonna 1912 Venäjän tykistöhallitus tilasi Åströmin nahkatehtaalta suuren nahkatavaramäärän Venäjän armeijalle."
Åströmit valmistivat myös valjaita, mänttiremmejä, ajokaluja, salkkuja ja voilokkia.
Tilavat menomonot
Åströmin monot ovat jo museoharvinaisuuksia. Mutta on Oulussa yksi kauppa, jossa niitä on vieläkin myytävänä. Myytävät eivät ole sentään 1800-luvulta vaan peräisin ilmeisesti Åströmien viimeisestä konkurssipesästä.
Itävallasta asti on eräs rouva hakenut näitä Åströmin monoja Oulun torinrannassa sijaitsevasta Kemppaisen kenkäkaupasta.
"Minulla on vintin täyttönä niitä vielä muutama pari numeroita 39 ja 40", kertoo toisen polven kauppias Timo Kemppainen. "Rouva kehui, että näillä on hirveän hyvä kävellä. Näissä on erittäin hyvä tilavuus."
Kun Isak Åströmin kenkätehdas ei kannattanut, perusti tehtaassa suutarina työskennellyt K.J. Kaurala nimeään kantavan kenkätehtaan ja Nuottasaaren nahkatehtaan 1897. Vuoden 1920 seuduilla Veljekset Åström osti edesmenneen Kauralan tehtaan, jonka toiminta pian lopetettiin.
Isak H. Åströmin pojat Hugo W. ja Hjalmar J. Åström perustivat myös kenkätehtaan Toppilan tilalle 1905. Vuonna 1912 tuotanto oli 100 000 kenkäparia. Mutta kun Neuvostoliiton nahkamarkkinat eivät 1920-luvulla enää vetäneet, tehdas joutui uusille omistajille ja jouduttiin sekin lopettamaan.
"Kenkäteollisuus ei menestynyt Oulussa", toteaa Kustaa Hautala kaupungin historiikissa ykskantaan. Nahan valmistus sen sijaan loppui vasta 1960.
Prosentti antiikkia
Rantamakasiinissa sijaitseva Kemppaisen kenkäkauppa täyttää helmikuussa 80 vuotta. Kaupan perusti 1924 nykyisen kauppiaan isä Aaro Kemppainen (1901-1946) Aleksanterin- ja Pakkahuoneenkadun kulmaan, niin sanotun Oulasvirran talon alakertaan, jossa oli pikku puoteja.
"Isänisä oli nahkuri. Hän osti vuotia ja parkitsi niitä. Vissiin siitä isä sai kimmokkeen, että nahkoista voi kyläsuutareilla teettää kenkiä. Isän kauppa olikin alkuunsa nahka- ja kenkäkauppa. Aitan avattavassa yläluukussa lukee vieläkin nahkakauppa", kertoo Timo Kemppainen.
Makasiinit toimivat ensin varastona ja nahkojen leikkauspaikkana. Nyt ranta-aitassa toimii persoonallinen kenkäkauppa.
Kemppaisen kenkäkaupasta löytyvät pikkukengän päälle vedettävät naisten kumiset elefanttikengät 50-luvulta, aidot 60-luvun Diana-piikkarit ja 70-luvun ensimmäiset keinoainekengät.
"Haluan korostaa, että 99 prosenttia kengistä on uusia ja vain yksi prosentti tätä antiikkia", huomauttaa kauppias.
Hanurivartiset jatsarit
Vanhoja kenkiä ovat käyneet hakemassa niin Oulun kaupunginteatteri kuin Meri-Oulu-festivaalin teatteriväki.
"Teatterihan tarttee kaikkea vanhaa. Olen joskus sanonut, etten ole osannut myydä, vaan olen vaan pitänyt kauppaa. Jos minulle on jäänyt vanhempia malleja, en ole pannut niitä ale-koriin. Kun tässä sattumalta on parisataa neliötä tilaa, olen siirtänyt jäännösparit ylemmäs ja ylemmäs. Viimeiset on vissiin tuolla seitsemännessä kerroksessa", vitsailee Kemppainen. "Yksi pari sitä, yksi pari tätä. Semmoisia häntiä niin kuin hienosti sanotaan."
Kaksi kesää sitten Meri-Oulu-festivaalin Kakaravaara-musikaaliin haettiin Kemppaiselta aitoja sinisiä Nokian tennareita 1960-luvulta.
"Ne olivat hyllyn lämmikkeinä, mitä ei kaupassa saisi edes olla."
Myös muutamat julkkikset ovat osautuneet Kemppaiselle.
"Olen myynyt M.A. Nummiselle hanurivartiset jatsarit, entisvanhaiset miesten pyhäkengät. Maestro Pertti Haipola osti samanlaiset. Remu Aaltonen kierteli varastossa kaksi-kolme tuntia, penkoi kaikkea vanhaa ja etsi erikoista. Niillä on sen verran persoonaa, etteivät ne mene viimeisessä muodissa vaan hakevat semmoista, että erottuisivat laumasta."
Tietysti kaupasta löytyy myös vinkkeleitä.