Ensi viikolla, ensi kesänä, kunhan pääsen eläkkeelle; Kukapa ei unelmoisi asioista, jotka aikoo toteuttaa sitten joskus; sitten kun on aikaa. Mutta entäpä jos elämällä onkin nurkan takana yllätyksiä odottamassa.
Oululainen Helena Sidoroff, 54, tietää millaista on, kun suunnitelmat muuttuvat. Hän sairastui kymmenen vuotta sitten kakkostyypin diabetekseen. Ja viime kesän alussa, juuri kun diabetes näytti olevan hallinnassa, Sidoroff löysi rinnastaan kyhmyn.
"Rintasyöpä pysäytti, laittoi kaikki arvot uusiksi. Olen luonteeltani suunnittelija ja mietin asioita pitkällekin eteenpäin. Nyt ei voi suunnitella edes seuraavaa päivää, kun ei tiedä missä kunnossa milloinkin on", kertoo Sidoroff.
Sidoroff leikattiin kesällä ja hänellä on meneillään sytostaattihoito. Syövän myötä veren sokeriarvo on noussut huimiin lukemiin eikä meinaa pysyä kurissa, vaikka insuliiniannosta on lisätty. Diabeetikolle tärkeä liikuntakin on väsymyksen ja syöpähoitojen myötä jäänyt vähiin, mutta Sidoroff on tehnyt itselleen uuden vuoden lupauksen.
"Olen päättänyt, että lenkille on lähdettävä; vaikka kymmeneksi minuutiksi. Minulle tärkeät lajit sauvakävely ja uiminen kuitenkin ovat syövän vuoksi toistaiseksi mahdottomia", hän kertoo.
Rinnan menetyksen Sidoroff kertoo jo työstäneensä mielessään, mutta hiusten lähtö on ollut kovempi paikka. Huivi ja peruukki ovat käytössä kotonakin, koska peiliin ei ole helppo katsoa. "Se hyvä puoli tässä on, että kun sytostaattihoidot päättyvät, hiukset kasvavat takaisin."
Sairaus pitää puhua ulos
Uupumus on välillä ankara, mutta henkinen kantti on kestänyt. Helena Sidoroff sanoo, että tärkeintä on olla toiveikas. "Ja ainakin yhtä tärkeää on puhua. Lääkärit hoitavat ja sairaalasta saa parhaan lääketieteellisen avun, mutta itseään voi auttaa parhaiten puhumalla asian ulos.",
Hän kertoo käsittäneensä vasta sairastumisen jälkeen, kuinka yleistä rintasyöpä on. Esimerkiksi neljä Sidoroffin tuttavaa on sairastunut siihen sen jälkeen, kun hänen kasvaimensa paljastui. "Jotenkin aavistin, että minulle tämä tulee. Meillä on suvussa sekä diabetesta että syöpää ja tiesin, että perimä molempiin tauteihin on vahva. Samasta syystä olen yrittänyt ohjata omaa lastani valitsemaan elämäntapojaan siten, että hän välttyisi sairauksilta."
"Isäni diabetesta olen seurannut läheltä, enkä ensin osannut ottaa omaani kovin vakavasti. Mutta sitten kun minun piti siirtyä pistoshoitoon, jysähti päähän, että diabetes ei ole mikään leikin asia", Sidoroff kertoo.
"Sen kanssa voi elää ja se pysyy kurissa, kun liikkuu paljon, syö oikein ja hoitaa itseään. Mutta koskaan diabetes ei parane ja pahimmillaan seuraukset ovat hyvin vakavia."
Tukiverkosto ympärille
Jokainen vakavasti sairastunut tarvitsee toisten ihmisten tukea. Sidoroff on jakanut kokemuksiaan paitsi kuntoutusryhmässä, myös kotonaan. Hänen aviomiehensä Ahti Loponen tietää hyvin, mitä puoliso käy läpi, koska häneltä itseltään leikattiin paksunsuolen syöpä vuonna 1989.
"Omat muistot tulvahtivat kesällä mieleen. Syöpä on tauti, josta ei koskaan pääse kokonaan eroon. Välillä sen unohtaa, mutta kyllä se aina palaa mieleen", Loponen sanoo.
Helena Sidoroff kertoo, että sokeritautiin sairastuttuaan hän liittyi saman tien Oulun Diabetesyhdistykseen ja on ollut aktiivisesti mukana alusta saakka. Sidoroff on myös tuore Syöpäyhdistyksen jäsen.
"Niihin kannattaa kuulua, koska jollei tukea löydä muualta, niin sieltä löytää. Diabetesyhdistyksen kautta esimerkiksi saa tuoreinta tietoa uusista hoidoista", Sidoroff opastaa.
"Ennen kaikkea on määrätietoisesti ajateltava, että minä paranen ja nousen tästä suosta. Muita vaihtoehtoja ei ole."