Tätä ei saisi sanoa ääneen, mutta sanon kuitenkin:
Joskus vähän ihmettelen, miksi työnantajat palkkaavat töihin pienten lasten isiä ja äitejä.
Eivätkö he tiedä? Vai ovatko he oikeasti niin avarakatseisia, että he ymmärtävät ja hyväksyvät?
Tutkimusten mukaan alle kolmevuotias suomalaislapsi sairastaa keskimäärin kymmenkuntahengitystieinfektiota vuodessa. Kukin niistä kestää viikon, joskus pari. Vuodessa oireilua voi kertyä kolmisen kuukautta.
Kun yhdestä taudista päästään, seuraava on jo alkamassa.
Jos perheessä on kaksi lasta, he sairastavat vuodessa yhteensä parikymmentä hengitystieinfektioita ja oireista aikaa voi kertyä lähes puoli vuotta.
Tässä listassa olivat vasta hengitystieinfektiot. Lisäksi on mahatauteja, ihotauteja, jälkitauteja ja lukuisa määrä muita tauteja. Edellä mainitut määrät ovat keskiarvoja. On monia sellaisiakin perusterveitä lapsia, jotka sairastavat keskimääräistä enemmän.
Jos sellaisia lapsia on perheessä vaikkapa neljä, perheen isiä ja äitejä ei työpaikalla välttämättä kovin usein näy. Ennen kuin lapsiperheet suuttuvat, mainittakoon, että olen itse kahden korvatulehduskierteisen lapsen äiti, joka vaihtoi työpaikkaa, kun lapset olivat yksi- ja kaksivuotiaita.
Olen monet kerrat potenut huonoa omaatuntoa siitä, että joudun olemaan työaikana kotona hoitamassa sairaita lapsia. Omatunto on kolkuttanut, vaikka lasten isä on hoitanut sairaita lapsia yhtä paljon kuin minäkin ja isovanhemmat välillä vieläkin enemmän.
Isovanhemmat matkustivat aikoinaan tämän tästä yli 600 kilometrin päästä meille hoitamaan kipeitä lapsia, jotta pääsimme välillä töihin. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta saada apua isovanhemmilta eikä muiltakaan tuttavilta. Sellaiset perheet jäävät sairaiden lasten hoidon kanssa yksin.
Vaikka äidit ja isät oletettavasti jakavat nykyään sairaan lapsen hoitovuorot keskenään tasan, poissaoloja töistä kertyy väistämättä molemmille.
Luin hiljattain Helsingin Sanomista uutisen, jossa kerrottiin, että työnantajien tarjoama hoitopalvelu sairaille lapsille on yleistynyt Suomessa. Osa työnantajista siis maksaa tarvittaessa hoitajan kotiin, jos työntekijän lapsi sairastuu.
Työnantajan edustaja perusteli käytäntöä jutussa sillä, että lyhytaikaisen sijaisen palkkaaminen työntekijän lapsen sairastuessa tulisi kalliimmaksi kuin lastenhoitajan palkkaaminen.
Varsinkin pienissä yrityksissä yhdenkin työntekijän poissaololla voi olla suuri merkitys.
Toisaalta esimerkiksi sairaaloiden toiminta voi vaarantua flunssakausina, jos tietyn yksikön hoitajien tai lääkärien poissaolot kasautuvat.
Lääkäri- ja hoitajapankkeja, joista saisi tarvittaessa sopivan sijaisen, ei liiemmin ole.
Esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirillä lastenhoitopalvelu on ollut käytössä jo kymmenen vuotta hyvin kokemuksin. Toivoa sopii, että tällainen työsuhde-etu laajenisi yhtä useammille työpaikoille.
Joku alkaa nyt luultavasti moralisoida, että sairaan lapsen paras hoitaja on aina isä tai äiti.
Usein onkin, muttei aina. Totta kai vanhemmat ovat korvaamattomampia kotona kuin töissä, mutta perheet, tilanteet ja työt ovat erilaisia.
Vanhempi saattaa myös virkistyä ja olla iltaisin parempi äiti tai isä, kun hän pääsee päiväksi töihin lataamaan akkujaan jatkuvan räkärumban keskeltä.
Työ on myös monille vanhemmille tärkeä elämänsisältö.
Jos vanhempi haluaa ja voi jäädä hoitamaan sairasta lasta, hänellä on siihen oikeus. Kenelläkään ei ole asiaan mitään sanomista.
Kukin perhe tietää itse, mikä malli toimii juuri heidän tilanteessaan parhaiten. Hyvä, että lapsiperheille tulee vaihtoehtoja, kun perinteisiä kodinhoitajia ei enää ole.