
Matka maailmalle houkuttelee, mutta voi myös jännittää. Osaanko kieltä? Eksynkö vilinään? Huijataanko turistikohteessa? Uskallanko lentää?
Näillä konkarireissaajien vinkeillä pääset alkuun.
24-vuotias Sanni Räsänen haaveilee ulkomaanmatkasta aivan yksin. Haaveiden matka suuntautuisi Aasiaan.
Kosmetologiksi valmistunut Räsänen on juuri nyt sellaisessa elämäntilanteessa, että hän pystyisi lähtemään matkalle helposti.
- Periaatteessa voisin lähteä vaikka heti, mutta matkustaminen arveluttaa. Entä jos matkakohde olisikin pettymys tai olisin siellä yksinäinen? Entä jos tulisin huijatuksi? Eniten pelkään, että sairastuisin matkalla.
Tähän mennessä Räsänen on matkustanut Euroopassa perheen, ystävien tai poikaystävän kanssa.
- Haluaisin olla avoin uusille jutuille ja uskon, että yksin matkustaessa tulisi aistittua enemmän ja nähtyä erilaisia asioita. Harmittaa, jos reissu jää tekemättä.
Räsänen ei ole ajatuksineen yksin. Monen matkaintoa jarruttavat esimerkiksi puutteellinen kielitaito ja epävarmuus. Soolomatkailusta elämäntavan tehnyt Anna-Katri Räihä sanoo, että hyvä etukäteissuunnittelu auttaa hälventämään matkustuspelkoa.

Ensikertalaisen kannattaa ottaa selvää kohdemaan kulttuurista, huolehtia vakuutukset ja rokotukset kuntoon ja pohtia etukäteen, miten toimia ja mihin ottaa yhteyttä, jos jotain ikävää tai odottamatonta tapahtuu.
- Silti tärkeintä on, että rohkenee ottaa ensimmäisen askeleen.
Samaa mieltä on myös Gia Forsman-Härkönen, joka jätti reissut tekemättä reilun kymmenen vuoden ajan - lentopelon vuoksi.
Pelko sai alkunsa lapsuudesta, perheen ensimmäiseltä lomamatkalta. Lentopelkoisen äidin kauhistuneet ilmeet ja ilmakuopat saivat 7-vuotiaan tytön vakuuttuneeksi siitä, että lentäminen ei ole turvallista. Seuraavan kerran hän suostui koneeseen vasta aikuisena, sillä työmatkalle oli lähdettävä.
Työssään matkustava nainen kävi jopa Finnairin järjestämän lentoturvakurssin. Kurssi auttoi, mutta ei poistanut pelkoa kokonaan.
- Kerran sain koneessa paniikkikohtauksen ja lentoemännät marssittivat kapteenin minua rauhoittelemaan. Helpotti kuulla hänen sanovan, että aikoo itsekin päästä hengissä kotiin.
Pelosta huolimatta Forsman-Härkönen matkustaa, sillä ei halua enää jäädä paitsi kokemuksista, joita matkailu tarjoaa. Hän on tarkka myös siitä, ettei näytä pelkoaan jälkikasvulleen.
- Maailma on liian hieno paikka jäädäkseen pelkojen jalkoihin. Niin monta älyttömän hienoa kokemusta olisi jäänyt kokematta ja iso pala elämää elämättä, jos en olisi kohdannut kaikkia pelkojani.
Käytä elekieltä ja älypuhelinta
- Lähde ensin helppoon kohteeseen. Pakettimatkat ovat hyvä vaihtoehto.
- Älä murehdi kielitaidon puutetta. Opettele tärkeät fraasit. Elekielellä ja viuhtomalla pärjää, varsinkin turistikohteissa.
- Eksymistä on turha pelätä. Älypuhelimesta löydät kaikki tarvittavat kartat. Netti toimii lähes joka puolella maailmaa.
- Lentokenttärutiinit oppii nopeasti. Lentokentillä on töissä ihmisiä, jotka auttavat.
- Selvitä etukäteen kuljetus kentältä majapaikkaan.
- Ota selvää tippauskulttuurista. Kunnioita paikallista uskontoa ja kulttuuria.
Lähde: matkabloggaajat Anna-Katri Räihä ja Henna Rinnekangas.