Valtiosihteeri Raimo Sailas totesi muutama päivä sitten julkisuudessa sellaista, jota Suomessa ei saisi ajatella saati ääneen lausua. Sailas kehotti ihmisiä menemään marjametsään. Hän ihmetteli, että samaan aikaan kun nuoret ihmiset saavat työttömyysturvaa tai toimeentulotukea, Suomeen on tuotu marjanpoimijoita Thaimaasta.
Lausuntonsa vuoksi "kivitetyksi" joutuva Sailas ei ole ajatuksineen suinkaan yksin. Kun takavuosina työttömiä kehotettiin marjanpoimintaan, syntyi turhan päiten melkoinen rähäkkä ikään kuin ilmaisen raaka-aineen talteenotto olisi häpeällistä ja ihmistä aliarvioivaa työtä. Suomalaisten kielteiset asenteet poimintaan näkyvät myös käytännössä: eipä ole mustikan erittäin hyvästä sadosta huolimatta ollut nytkään mättäillä tungosta. Rapistunut ja laiskistunut suomalainen ostaa kalliita ja monin säilöntäainein rokotettuja etelän hedelmiä mieluimmin kuin kerää pohjoisen valoisissa öissä vitamiinirikkaaksi kypsyviä luonnonmarjoja edes omaan käyttöönsä
Maaseudulla asuneiden, sodan jälkeen syntyneiden ikäluokkien edustajien lapsuudenmuistoihin liittyvät olennaisesti perheen yhteiset marjaretket. Vaikka niille ei aina lähdetty mukaan ilosta hyppien, marjatuloilla hankittujen, muutoin saavuttamattomien käyttötavaroiden saanti korvasi poiminnan vaivan. Marjanpoiminnan kasvatuksellisen merkityksen arvo on vuosi vuodelta vahvistunut ja muuttunut elämän voimavaraksi ja marjanpoiminta antoisaksi loppukesän harrastukseksi. Rauhallisessa luonnossa ajatuksille on tilaa, siellä asiat saavat oikeat mittasuhteet ja sieltä palaa henkisesti ja fyysisesti levänneenä. Metsähän on yhtä aikaa ruoan lähde ja mielen temppeli.
Luonnonmarjojen poiminta ei tietenkään korvaa työpaikkaa tai säännöllistä ansiosta, mutta huomattavaakin lisätuloa sillä voi hankkia hyvänä marjavuonna, jos vain viitsii ahkeroida. Mahdollisuudet lisätuloihin ovat samat kuin puoli vuosisataa sitten, ainakin maaseudulla ja luontoa lähellä olevissa kaupungeissa. Näyttää kuitenkin siltä, että sitten kun suuria ikäluokkia edustavat suomalaiset eivät kuntonsa puolesta enää jaksa marjastaa, Suomen metsissä marjasatoa keräävät vain kaukomailta lennätetyt ulkomaalaiset.
Suomalaiset eivät itse kehtaa ja viitsi marjastaa, mutta kadehtimiseen energiaa riittää kyllä. Marjanpoimintakilpailun takavuosina voittanut, Rovaniemelle kotiutunut vietnamilainen kieltäytyi haastattelusta huomattuaan joutuneensa suomalaisten kadehtimaksi.
Kateutta vai mitä, kun suomalaisen marjayhtiön Savukoskelle tuomat thaimaalaiset ja ukrainalaiset poimijat ovat nostattaneet keskustelun jokamiehenoikeuden väärinkäytöstä. Onpa joku esittänyt, että toiminnan aloittaneen marjayhtiön johto tulisi haastaa jopa oikeuteen tai ulkoministeriön pitäisi kieltäytyä viisumien myöntämisestä. Ympäristöministeriön ylitarkastaja on kuitenkin vakuuttunut, että kansalaisuus ei rajoita poimimisoikeutta, joten ulkomaalaisilla on oikeus marjastaa Suomessa. Oikeutta marjastaa on käytettykin tehokkaasti, ovathan thaipoimijat keränneet Itä-Lapin soilta ensimmäisen viikon aikana jo kuusituhatta kiloa hilloja.
Ulkomaalaisia poimijoita kohtaan heränneen kateuden ja heidän oikeuksiaan koskevan juridisen sairastelun sijaan olisi hyödyllisempää pohtia, miten suomalaiset saataisiin poimimaan edes omat marjansa. Onhan melkein kansallinen häpeä, että metsävaltaisen maan hyvinvoiva kansa voi niin pahoin, ettei saa poimittua marjoja edes itselleen maasta.