Entinen valtiosihteeri Raimo Sailas soimaa Aamulehden haastattelussa kokoomuksen politiikkaa vuosikymmenen takaa.
SDP-taustaisen Sailaksen mukaan Suomen tämän hetken talouskurimuksen taustalla on kokoomuksen vuoden 2007 vaalilupaus, jossa se lupasi Sari Sairaanhoitajalle tuntuvan palkankorotukseen. Hallituspuolueeksi päästyään kokoomus lunasti lupauksensa ja sairaanhoitajien palkka nousi roimasti. Sailas pitää päätöstä poikkeuksellisena.
– En tiedä toista tapausta, jossa näin olisi menetelty. Että yksi puolue alkaa ajaa palkankorotuksia yhdelle ammattiryhmälle, hän sanoo Aamulehdelle.
Sailas huomauttaa, että sairaanhoitajien palkankorotuksen myötä myös muut alat vaativat ja saivat palkankorotuksia.
Niukan kasvun aikana sosiaalietuuden ovat puolestaan pysyneet entisellä tasolla, ja kuntien ja valtion on täytynyt rahoittaa ne velkarahalla.
Sailas ei myöskään usko Suomen talouden kasvuun. Hän huomauttaa, että tämän vuoden talouskasvun on ennustettu olevan 1,6 prosenttia. Seuraavien vuosien kasvuksi on ennustettu 0,9 prosenttia.
– Jos kehitys on jatkossakin tällaista, kasvu hidastuu taas, Sailas toteaa haastattelussa.