Pelko on politiikassa kehno käyttövoima, se kun voi johtaa kansakunnan kannalta hyvinkin tuhoisiin seurauksiin. Poliitikko ei saa pelätä mitään, ei kansaa, ei muita poliitikkoja, ei edes ulkomaan päättäjiä. On luotettava omaan osaamiseen, kuunneltava muita ja tehtävä sitten päätöksiä.
Pääministeri Matti Vanhasen ensiaskeleet Paavo Lipposen paikalla ovat olleet hapuilevia ja äärimmäisen varovaisia. Vanhanen pelkää kohta omaa varjoaankin. Hän ei uskalla panna hanttiin demareille, jotta ei vaarantaisi hallitusyhteistyötä.
Ensitöikseen uusi pääministeeri ilmoitti, ettei kerro hallituksen suunnitelmista mitään etukäteen, vaan vasta sitten, kun päätökset on tehty. Miten kansalaiset voivat vaikuttaa, jos he eivät tiedä, mihin pitäisi vaikuttaa?
Anna Lindhin murha pelästytti myös Suomen päättäjät. Törkypostin ja uhkausten määrä kasvoi. Koska lähettäjien joukossa voi olla mieleltään sairaita, syytä jonkinlaiseen huoleen on.
Huippupoliitikot voivat vaikka tuplata omat turvajärjestelynsä. Se tulee kansakunnalle paljon halvemmaksi kuin että pelokkaat poliitikot ryhtyvät miettimään, miten julkisuutta voisi vähentää ja sääntelyä lisätä. Sensuurilait tästä maasta vielä puuttuvatkin.
Pääministeri ihmeteli, miksi omakotitalosukkaiden yksityisyys on kehnompi kuin kerrostaloasukkaiden. No kun ei ole. Kerrostalohuoneistojen pohjapiirrokset ovat yhtä julkisia kuin omakotitalojenkin. Niitä ei voi kieltää sen enempää Supo kuin EU:kaan.
Kansalaisilla on oikeus valvoa sitä, että rakennusvirasto toimii tasapuolisesti kaikkia kohtaan. Julkisuus on sitä varten, ettei niemen notkoon rakenneta liian suurta pytinkiä (hyväksyttyä rakennusoikeutta ei saa ylittää). Sellaistakin on tapahtunut. Jokaisella on oikeus valittaa viranomaisten päätöksistä. Sensuuriyhteiskunnassa se ei onnistu.
Suurimman vahingon pelokkaat päättäjät aiheuttavat ulkopolitiikassa. Tässä suhteessa tämän syksyn muistelmat tarjoavat melkoisen oppitunnin. Tshekkoslovakian miehitys 1968 säikäytti Urho Kekkosen. Se näkyi 70-luvulla, jolloin Neuvostoliitto painosti Suomea härskisti. Ilman kenraali Lauri Sutelaa Suomi olisi voinut luisua osaksi Neukkulaa. Hän teki päätöksiä Kekkosen selän takana ja torjui Neuvostoliiton vyörytyksiä ilman lupaa.
Tämän päivän vaikuttajat imivät 70-luvulla Kekkosen pelon selkäytimiinsä. Vasta nyt ryhdytään keskustelemaan Nato-jäsenyydestä, vaikka sen aika olisi ollut jo vuosikymmen sitten. Päätöksiä olisi pitänyt tehdä Martti Ahtisaaren aikana. Nyt voi olla liian myöhäistä. Erkki Tuomoja ei luovu aatteestaan. Vanhasen sisuksissa asuu pelko. Tarja Halosesta taas ei kukaan ota selvää.
Kansakin on 70-luvun jäljiltä aivan pihalla. EU:n kyselytytkimusten mukaan suomalaiset ovat päättäneet, että Yhdysvallat, Israel ja Pohjois-Korea ovat roistovaltioita. Venäjä, sotaa käyvä maa, ei suomalaisia huoleta.
Vuosikymmen sitten Suomella olisi ollut miljoonan taalan paikka tehdä EU-ratkaisun ohella muitakin ulkopoliittisia linjanvetoja. Jeltsin oli demokraatti Venäjän nykyisiin valtiaisiin verrattuna. KGB-taustaisen Putinin johdolla maasta on tullut arvaamaton. Jukosin tapaus osoittaa, ettei Venäjä ole miksikään muuttunut. Sama kaiku on askelten.
Nukkuiko Suomi onnensa ohi? Onko edessä jälleen sama olemassaolon taistelu kuin kolme vuosikymmentä sitten?