Auringonnousun kelmeä valokiila vetää viivaa horisonttiin. Aamun talvisessa hehkussa on jo vähän keväisiä merkkejä, ja sen ovat kalatkin laittaneet merkille.
Ollaan kalastaja Tuomo Savolan apajapaikoilla Lappajärvellä keskellä valtakunnallisesti kuulun meteoriiittijärven selkää. Keväistyvät merkit näkyvät verkkoavannon laitojen laajentumisena ja kuhien liikekannallepanona.
Kalastuksen ammattilaiselle saalis on tietysti tärkeää, mutta harvoin niin arkinen asia herättää ääneen lausuttuja into-
himoja. "Tulipahan mukavasti", Savola lopulta tuumaa -- ja se on paljon sanottu aiheesta, josta ei juuri kuulutella.
"Moni aattelee, että kyllä tienaa. Joskus on niinkin, mutta saa tulla koettamaan", Savola kuvailee ahdistuksen hetkiä ja valtaisaa tekemisen määrää.
Varsinkin edellistalvi oli verkkokalastuksen kannalta pahin miesmuistiin. Paksun jään ja paksun lumipeitteen välissä hautui paksu vesisohjokerros, jota vastaan sai kelkallakin taistella. Kuluneesta talvesta uhkasi tulla samanlainen, mutta helmikuussa jo vähän helpotti.
Verkot sitovat kalastajaa ja pakottavat liikkeelle säässä kuin säässä. Voi kuvitella, millaista on työskentely avannoilla kolmenkympin pakkasessa tai läpinäkymättömän lumipyryn keskellä.
"Tietää kyllä tehneensä, kun on täällä päivän ahertanut."
Ammattilainen sanoo järven toki olevan täynnä verkkopaikkoja, mutta kalapaikkoja on vähemmän. Helmikuiset verkkojadat on upotettu useasti testattujen vedenalaisten rinteiden tuntumaan ja jo etukäteen pyytäjä tietää, missä on luvassa kuhia ja missä siikoja.
Lisäksi saaliiksi tulee muutamia mateita ja haukia, joista haukien määrä on pudonnut viime vuosina jyrkästi.
"Ei kärsi töppäillä, tulee äkkiä isoja vahinkoja", mies esittelee käytännössä hioutuneita menettelytapoja jäisillä apajilla. Esimerkiksi yhden verkkonarun avantoon hulahtaminen tietää rutkasti lisätyötä.
"Täällä eivät tyhmät pärjää", Savola vitsailee nimittämällä töpeksintää perheen sisäisessä kielenkäytössä Taavetin tonttuiluksi. Onkin ollut opetettavaa lähipiirissä, sillä Savoloiden yhdeksästä lapsesta kukin on vuorollaan harjaantunut pyytämisen nikseihin isänsä opetuksessa. Varsinkin perheen pojista on tullut innokkaita harrastajakalastajia.
"Mutta minä sen sanon, kalansyönti kyllä lisää muistia", Savola kertoo omista kokemuksistaan. Muistin virkistämiseksi Savoloilla nautitaan kalaa vähintään neljä kertaa viikossa -- ja aina halusta.
Vähitellen kala-arkut täyttyvät yksi kerrallaan ja läntinen taivas lupaa pyrykeliä. Kalastaja kerää käytössä virttynyttä verkkoa kotona selvitettäväksi ja virittää pyytöön uutta liinaa.
Verkkoon kuolleen mateen hän heittää hangelle joidenkin muiden hylkykalojen joukkoon.
Merikotka tapaa laittaa merkille tämän huoltotoimen, vaikka sitä ei nyt näykään.
Luontoon liittyvät havainnot kuuluvat kalastajan arjen suolaan ja niistä mies jaksaa kertoa antaumuksellisia juttuja. Itse järvi, sen kauneus, säiden vaihtelut ja vaikkapa merikotkan läsnäolo ovat miehelle ykkösasioita.
Ilman niihin viehtymistä ammatin harjoittamisesta ei mitään tulisikaan.
Mateen hylkäämisessä on toki kyse muusta kuin varsinaisesta merikotkan ruokkimisesta. Savola perustelee, kuinka kaupattavan kalan laadussa ei ole tinkimisen varaa. Yhdellekään moitteelle ei ole varaa.
Koska kalastajan aika on kovin rajallista, hänelle on tärkeää vaivaton tuotantoketju jäältä kauppaan. Ostajan markkinoilla etelä on voittanut, ja valtaosa saaliista menee helsinkiläisten herkuiksi. Paikalliset kysyjät saattavat saada osansa ja varsin vakituisesti koko Savoloiden laaja sukukunta. Ei ole kalastajan vika, jos paikallista kalaa ei ole tarjolla lähimarketeissa. "Markkinat vetävät ja kilpailu on tervettä", Tuomo Savola kiittelee.
Paluumatka sujuu rapsakkaasti. Aina ei niin ole. Syysjäillä mies joutui kelkkoineen saarroksiin railojen kasvaessa ympärillä ja jäälauttojen huvetessa silmin nähden tuulten sekoittaman veden lämmettyä. Silloin oli tosi kysymyksessä, kännykkääkään ei ollut matkassa. "Tämä sulaa käsiin", Savola muistaa ajatelleensa toivottomana ja monta railoa ylittäneenä. Ranta kuitenkin saavuttui vihdoin täpärästi parituntisen harhailun ja reitin hakemisen jälkeen.
"Se oli karseinta, mitä minulle on tapahtunut. Silloin jalat löivät ankaraa loukkua vielä kauan kotonakin."
Savola pitää tointaan elämäntapana. Nuoret eivät enää sellaiseen sitoudu. Omatkin lapsensa Savola on kannustanut opintielle.