Suomen sähköyhtiöt pitävät hintansa ainakin toistaiseksi korkeina, vaikka sateet ovat nostaneet maan vesivarastot tulvakorkeuksiin. Edelliskesinä sanottiin Suomen ja toki myös muiden pohjoismaiden vesivarastojen niukkuuden nostavan hintoja. Nyt hinta riippuukin Norjan sateista.
Suomalaiset sähköyhtiöt ovat selvästikin ryhtyneet kaunistamaan taseitaan sysätessään kotimaan sateiden vaikutukset tyystin hinnoitteluperusteidensa ulkopuolelle. Vielä viime kesänä yhtiöiden edustajat kertoivat lausunnoissaan pohjoismaiden - siis mukaan lukien Suomen - niukkojen sateiden nostavan vääjäämättä hintoja. Nyt sähköyhtiöiden edustajat, viimeksi tukkusähkön suurmyyjän Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius, kertovat hinnan riippuvankin lähinnä Norjan vesitilanteesta.
Norjan vesivarastot muodostavat kiistatta runsaat 50 prosenttia pohjoismaisesta vesivoimasta, mutta aivan varmasti myös Suomen täydet vesivarastot vaikuttavat sähköntuottajien kustannuksiin. Kuluttajia ei vain haluta päästää nyt hyötymään sateista. Yhtiöt antavat Suomen kostean kesän heijastua koko painollaan tuloksiinsa.
Norjan vesivarastojen suureen painoarvoon pohjoismaisessa sähköpörssissä voi vedota uskottavin perustein, mutta kuluttajilla on silti oikeus huomauttaa yhtiöiden perustelujen ristiriidoista. Kun vielä vuosi sitten myös Suomen vähäisillä sateilla kerrottiin olevan merkitystä sähkön kallistumiseen, nyt runsailla sateilla ei olekaan päinvastaista vaikutusta.
Lilius sentään arvioi, että kovat syyssateet voisivat laskea sähkön kuluttajahintaa. Varovaista arviota on syytä ihmetellä. Hintoja korotettaessa vakuutettiin ehdottomaan sävyyn, että on siirrytty aikaan, jolloin sähkön hinta liikkuu kahteen suuntaan kustannusten mukaan.
Pohjoismaiseen sähköpörssiin vetoaminen kuulostaa vakuuttavalta, koska sähkön hinta määräytyy nykyisin aidosti markkinoilla eivätkä kuluttajat jaksa seurata yksityiskohtaisesti niiden tapahtumia.
Aivan oikeassa Lilius on huomauttaessaan, että yhtiöiden nykyinen määrä Suomessa - 350 tuottajaa, 550 sähkön siirtäjää ja 450 myyjää - merkitsee liian repaleista toimintakenttää. Päällekkäiset toiminnot nielevät kohtuuttomasti rahaa. Lilius ennustaa alalle nopeaa ja radikaalia rakennemuutosta, joka supistaa yhtiöiden määrän muutamaan kymmeneen. Varmasti muutoksia onkin tulossa.
Valitettavasti ei ole kuitenkaan näyttöä tai takeita siitä, että sähköyhtiöiden väheneminen koituisi automaattisesti kuluttajien hyödyksi. Niin pitäisi kuitenkin käydä. Joidenkin yhtiöiden jatkuva kasvu ei voi olla itsetarkoitus.
Energian hinta merkitsee paljon ja sen katkokseton saatavuus on elintärkeää maassa, jossa talvi on pitkä, kylmä ja pimeä. Sähkö on muutenkin nyky-yhteiskunnassa niin merkittävä hyödyke, että lyhytkin toimitushäiriö aiheuttaa suuria vaikeuksia. Jokainen vaikkapa kaupassa sähkökatkon aikaan ollut tietää, että ostosten teko keskeytyy, kunnes virta palaa kassakoneisiin. Liki kaikkia muitakin yhteiskunnan ja yksityisten yritysten toimintoja ohjaavat tietokoneet vaativat sähköä. Edes öljylämmitys ei toimi, jos polttimista katkeaa virta.
Yhteiskunnan onkin seurattava tiiviisti energiamarkkinoiden tilaa ja yhtiörakenteen kehitystä. On huolehdittava riittävän kilpailun edellytyksistä ja siitä, että varavoimaa on aina tarjolla, jos joku osa tuotannosta pysähtyy.