Kaksi sähköpylvästä katkesi ja useita oli vaarassa kaatua Saarelassa keskiviikkona iltapäivällä. Alue jouduttiin hetkeksi eristämään liikenteeltä.
Pylväsjalat katkesivat sähkölinjaston muutostöiden yhteydessä. Ensin katkesi pylväs, joka ei kestänyt johtimelle asetettua kuormaa.
Se kaatui toisen pylvään päälle, joka myös katkesi rytäkässä. Myös muita pylväitä kallistui.
120 kilovoltin sähkölinjasto oli jännitteetön, eikä sen sähkö aiheuttanut vaaraa alueella. Kallistuneiden pylväiden takia liikenne jouduttiin kuitenkin pysäyttämään noin tunnin ajaksi.
Pelastuslaitos pysäytti liikenteen Puomilitkantiellä ja Yrjö Saarelantiellä.
Tapahtuneesta ei aiheutunut haittaa sähkönjakelulle.
Vanha pylväs ei kestänyt painoa
Sähkölinjastosta vastaavan sähköyhtiö Fingritin aluepäällikkö Juhani Ahosen mukaan katkennut pylväs oli jo vanha, eikä kestänyt sille asetettua painoa.
"Pylväs oli tietenkin varmistettu etukäteen, ja sen on olisi pitänyt kestää kuorma. Jostain syystä se kuitenkin katkesi", Ahonen sanoo.