Newyorkilaisten ensimmäinen reaktio sähköjen katkettua kello 16.12 torstaina iltapäivällä oli lähinnä huvittunut. Monet luulivat sähköjen menneen vain juuri sieltä, missä he sattuivat olemaan kunnes pimeiksi muuttuneet liikennevalot paljastivat, että kysymyksessä oli isompi ongelma. Monet kaupat ja tavaratalot ryhtyivät sulkemaan oviaan jo muutaman minuutin pimeyden jälkeen.
Hetki hetkeltä juuri töistä kotiin lähteneille ihmisille alkoi selvitä, että elokuun 14. 2003 tulee jättämään lähtemättömän merkkinsä kaupungin historiaan. Ensimmäiset uutiset tilanteen vakavuudesta alkoivat levitä delinpitäjien pienistä taskuradioista. Myös monet autoilijat pysähtyivät katujen varsille ja kokosivat hetkessä kymmeniä ihmisiä kuuntelemaan, mitä oikein oli tapahtumassa ja mihin pitäisi varautua.
"Sen täytyy olla tietokonevirus", epäili John-niminen nuori mies, jonka Dodgen ympärillä Greenwich Villagessa oli kymmeniä ihmisiä kuuntelemassa Johnin autoradiota tunti katkoksen alkamisen jälkeen.
"Juuri ruuhka-ajan alussa, Kanadasta Ohioon ja Pennsylvaniaan, tämän täytyy olla suunniteltu juttu", John jatkoi huolestuneiden ihmisten valistamista omalla teoriallaan. Kukaan ei kuitenkaan todella tiennyt, mistä oikein oli kysymys.
Monet juuttuivat
maanalaiseen
Muutamassa tunnissa sähkökatkon alkamisen jälkeen Manhattanin kadut olivat jo tupaten täynnä ihmisiä kävelemässä kuka mihinkin suuntaan päästäkseen kotiin. Monien toimistotornien työntekijät olivat laskeutuneet kymmeniä kerroksia portaita päästäkseen kadulle.
Huonommin oli käynyt niille, jotka olivat olleet hisseissä katkoksen alkaessa. Vielä kahdeksan aikaan illalla, neljä tuntia sähköjen katkeamisesta radiokanavat haastattelivat puhelimitse hisseihin juuttuneita ihmisiä. Aamun radiouutisten mukaan poliisi ja palokunta joutuivat illan ja yön aikana pelastamaan ihmisiä ainakin 800 hissistä eri puolilla kaupunkia. Hikistä oli myös niillä, jotka juuttuivat maanalaiseen.
"Kaksi ja puoli tuntia, olipa tosi kuumaa", kertoi westchesteriläinen Richard Plano päästyään vihdoin kadulle maan alta metrolinja kuutosen varauloskäynnin kautta.
"Ensin sitä vaan odotettiin ja sitten oli vähän aikaa aika levotonta", Plano kertoo tuntemuksista katkoksen alussa maan alla.
"Vähitellen alkoi selvitä, ettei sieltä päästä mihinkään pitkään aikaan, ja vähän aikaa löytyi aika hyvää huumoriakin kunnes lämpötila alkoi todella kohota", Plano jatkaa. Planon mukaan erityisen vaikeaa kapeiden pelastusportaiden nouseminen oli äideille, jotka olivat liikkeellä lapsineen ja rattaineen.
"Mitään muuta keinoa ei ollut kuin kantaa kaikki ylös, ja se oli kyllä todella raskasta äheltämistä lähes täydessä pimeydessä."
Torstaina illan suussa newyorkilaisten suurin huoli oli kotiinpääsy. Metroa käyttää noin 70 prosenttia Manhattanilla työssä käyvistä miljoonista ihmisistä ja liikenteen äkkiä loputtua heidän kaikkien oli keksittävä vaihtoehtoinen tapa päästä kotiin. Monille tämä tarkoitti todella pitkää patikkamatkaa.
Joukkoliikenteestä olivat vielä jäljellä bussit, jotka ajoivat ihmismassojen seassa niin täynnä, että niihin pääseminen oli todella onnenkauppaa.
"Minä olen menossa Washington Hightsiin, 181. kadun korkeudelle", kertoi yksi Manhattanin M15-linjan bussiin itsensä ängennyt matkustaja.
"Tämä menee vain 125. kadulle asti ja sieltä on sitten käveltävä eteenpäin", hän pohdiskeli ääneen. Tuhansien newyorkilaisten oli käveltävä jopa toistakymmentä kilometriä paahtavassa helteessä ja lopulta säkkipimeydessä päästäkseen kotiin.
Taksit huutokauppasivat
kyytejä
Samaan aikaan kuin yhteisestä sopimuksesta lähes jokaiseen keltaiseen taksiin ilmestyi "OFF-DUTY" valo, toisin sanoen taksit lopettivat normaalin liikenteensä ja ryhtyivät vastoin kaikkia sääntöjä huutokauppaamaan kyytejä niille, jotka onnistuivat taksin pysäyttämään.
"Tämä on inhottavaa", kiroili perheenäiti Susan Kelley Park Avenuen ja 32. Kadun kulmassa yritettyään pysäyttää jo kuudetta taksia.
"Joko ne eivät pysähdy lainkaan tai sitten ne ehdottelevat, että maksaisin sata dollaria päästäkseni Queensiin samalla kun ne ottaisivat muitakin samaan suuntaan matkaavia ja rahastaisivat lisää." Kelleyn taksimatkan hinta tavallisena päivänä olisi ollut vain viisitoista dollaria.
"Voisin kyllä maksaakin, mutta eihän minulla ole sellaista rahaa mukanani ja kaikki pankkiautomaatit ovat tietysti pimeinä."
"Menettelee kerran
elämässä"
Satojen tuhansien hikisten newyorkilaisten yrittäessä löytää tapaa päästä kotiin, useimpien lopulta vain kävellessä muiden keinojen puuttuessa, osa oli keksinyt ottaa rennosti. Parissa tunnissa sadat ravintolat olivat avanneet edustoilleen myyntipisteitä juottamaan ja syöttämään hyvään hintaan ohikulkijoita.
Kukaan ei tuntunut enää muistavan, ettei olutta saa lakien mukaan nauttia kadulla eikä poliiseilla ollut ilmeisesti mitään kiinnostusta tai aikaa vahtia monien kadunkulmien muuttumista isoiksi baareiksi.
"Tämä on ihan hauskaa", kehui Peter Davis olutpurkki kourassa Lexington Avenuen ja 60. kadun kulmassa katsellessaan tuhansien ihmisten vaellusta jalan yli Queensboro Bridgen matkalla kotiin Queensiin.