Sähkökatkos pimensi Pohjois-Suomen Taivalkoskelta Ouluun keskiviikkoaamuna. Sähkökatkos koski 160 000 ihmistä ja useampia kymmeniä tuhansia liittymiä.
Sähköt katkesivat Oulun ja Taivalkosken lisäksi ainakin Kiimingissä, Haukiputaalla, Muhoksella ja Pudasjärvellä. Katkoksen syynä oli Fingridin Leväsuon sähköasemalla tapahtunut inhimillisestä työvirheestä aiheutunut oikosulku.
Oulun Energian mukaan Oulun kaupungin eteläpuoli oli ilman sähköä kaksi minuuttia. Pohjoispuoli sen sijaan kärsi 12 minuutin katkoksesta. Katkos tapahtui kello 8.20. Enimmillään sähköt olivat poikki 14 minuuttia.
Muun muassa useat Oulun keskustan, Tuiran ja Välivainion liikennevalot olivat hetken pois käytöstä. Raksilan uimahallista ajettiin ihmisiä ulos katkoksen takia. Myös Merikosken ja Toppilan voimalaitoksen kaikki koneet olivat kiinni. Merikoski saatiin käyntiin pian yhdeksän jälkeen. Oulu Radion mukaan Toppilan turvevoimalan ylösajo kestää useita tunteja.
Osassa Oulun kaupunkia kuului 15 sekunnin ajan hälytyssireeni, mutta hätäkeskuksen mukaan kyseessä ei ole ollut yleinen hätämerkki. Merikoskelta kerrotaan, että ääni on voinut johtua ohijuoksutuksen vaatimasta patoluukkujen avaamisesta tai voimalaitoksen sisällä kuuluneista sireeneistä, joiden ääni kuului rakennuksen ulkopuolelle.
Hätäkeskus sai kymmenittäin vikahälytyksiä, mutta pelastuslaitosta sähkökatkoksen aiheuttamat automaattihälytykset eivät juurikaan ehtineet työllistää.
Myös kymmenkunta kansalaista tiedusteli hätäkeskukselta sähkökatkon syytä.
Oulun Energian päivystyksen mukaan näin laaja sähkökatkos on harvinainen.
Missä olit ja mitä teit, kun sähköt katkesivat? Kerro kokemuksesi Juttutuvassa.
Lue lisää katkoksesta torstain Kalevasta.