Säh­köi­sen asioin­nin ohjelma etenee Raahen seu­dul­la

Oulun läänin eteläosan ja Raahen seutukunnan kuntien yhteinen sähköisen asioinnin kehittämishanke etenee nopealla aikataululla. Tavoitteena on, että jo vuonna 2005 kuntien keskeiset palvelut olisivat saavutettavissa tietoverkkojen kautta.

Oulun läänin eteläosan ja Raahen seutukunnan kuntien yhteinen sähköisen asioinnin kehittämishanke etenee nopealla aikataululla. Tavoitteena on, että jo vuonna 2005 kuntien keskeiset palvelut olisivat saavutettavissa tietoverkkojen kautta.

17 kunnan yhteinen hanke on näillä näkymin pääsemässä valtioneuvoston tietoyhteiskuntaohjelmaan alueelliseksi pilottihankkeeksi. Yhtä laajaa kuntien yhteistyöhanketta ei tällä saralla ole muualla Suomessa. Alueelta viisi kuntaa vielä harkitsee mukaan liittymistä.

Sähköisen asioinnin kehittämissuunnitelma on nyt siinä vaiheessa, että työryhmät ryhtyvät miettimään, mitä kuntien palveluja voi ja kannattaa siirtää sähköiseen muotoon. Samalla kehitetään ja yhtenäistetään kuntien tietoteknisiä valmiuksia.

Kunnissa on paljon palveluja, jotka voidaan siirtää sähköisen asioinnin piiriin, mutta niissä ollaan vielä aivan alussa. Esimerkkeinä on mainittu erilaiset ajanvaraukset sekä tavallisimmat lomakkeet kuten asuntohakemukset ja rakennusluvat.

"Kuntien yhteistyöllä on tässä iso merkitys. Jokaisen ei tarvitse keksiä joka asiaa itse. Myös kuntien kotisivustoihin voidaan odottaa hieman yhtenäisyyttä", sanoo Oulaisten kaupunginkamreeri Hannu Kaartinen.

Sähköisten palvelujen uskotaan parantavan palvelujen yhdenvertaista saatavuutta, lisäävän kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia, edistävän omaehtoista kotona selviytymistä ja parantavan etätyö- ja -opiskelumahdollisuuksia. Luonnollisesti tavoitteena on myös entistä kustannustehokkaampi palvelutarjonta.

Hanketta vetää Pohjanmaan PPO Oy:n ja kuntien yhdessä perustamassa yhtiö Pohjanmaan Verkkopalvelut Oy. Yhtiö on jo avannut sekä Oulun eteläisen että Raahen seudun verkkoportaalit, joiden kautta myös tuleva sähköinen palvelutarjonta ohjautuu.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä