Kalevan mielipidesivuilla on käyty keskustelua sähköautoista: 19.7. Kari Rinne kirjoitti kärkevästi sähköautojen huonoista puolista, joita Timo Patana taas toppuutteli 21.7. julkaistussa kirjoituksessaan.
Oiva Välikangas puolestaan 24.7. tyrmäsi Patanan kirjoituksen ”mielikuvahötöksi” ja kehui Rinteen kirjoituksen ”tietoon, laskelmiin ja ammattilaisen taidolla näytettyyn totuuteen” perustuvaksi. Asiantuntijana on kommentoitava, että tilanne on täysin päinvastainen.
Rinteen kirjoitus laskelmineen näyttää näennäisen uskottavalta, esiintyihän hän sähköinsinöörinä ja kirjoituksessa vilisi ampeereja ja kilowatteja. Sähköala on laaja ala. Kukaan silmäkirurgi ei esiintyisi psykiatrian asiantuntijana – kokemukseni mukaan insinööreiltä vastaava itsekritiikki puuttuu ja Rinteen kirjoitus sisälsikin runsaasti asiavirheitä, joiden johdosta myös lopputulos menee metsään.
Rinne väittää virheellisesti, että ”pieninkin sähköauton latauslaite vaatii syöttöjännitteestä riippuen virtaa joko 10 A tai 16 A”. Todellisuudessa lukema on 8 A.
Tiedän tämän, koska istun kyseisestä tuotestandardista vastaavassa Seskon komiteassa. Rinteellekin asia olisi selvinnyt nopealla googlauksella.
Latausvirtaa voi myös säätää: esimerkiksi kyläilyreissulla virran voi pudottaa 5–6 ampeeriin, jos epäilee isännän talon asennusten kestävyyttä. Jos sähköverkko kestää, saatavilla on myös kiinteästi asennettavia latauspisteitä aina 22 kilowattiin asti.
Toisin kuin Rinne virheellisesti väitti, liittymiskaapelin, pääsulakkeiden ja pääkeskuksen uusiminen on harvoin tarpeen: näissä on tavallisesti reippaasti ylimitoitusta. Jos näin ei ole, liittymiskaapelin vaihtoa edullisemmaksi tulee uuden sähköliittymän perustaminen parkkipaikalle.
Myöskään Rinteen tulkinta asunto-osakeyhtiölaista ei kestä kriittistä tarkastelua. Aiheesta faktatietoa haluavia kehotan tutustumaan Motivan ja Kiinteistöliiton oppaaseen Kiinteistöjen latauspisteet kuntoon, joka on ilmaiseksi luettavissa Motivan sivuilla.
Pullonkaula etenkin vanhoissa taloyhtiöissä on lämmitystolppien kaapeloinnissa – jonka uusiminen asvaltin aukikaivamisineen on kallista. Kallista on myös ajoakun valmistaminen, minkä takia sähköautot tavallisesti maksavat yli kymppitonnin vastaavaa bensiiniautoa enemmän.
Sähköautoiluun liittyy siis ihan oikeitakin ongelmia, niitä ei tarvitse keksiä lisää.
Olennaisin sähköautojen hyöty on, että yhteiskunnan kokonaisenergiankulutus pienenee niiden ansiosta, koska sähköauton kokonaishyötysuhde on 2–3-kertainen polttomoottoriautoon verrattuna.
Talvella tätä eroa tasoittaa se, että polttomoottorin hukkalämpö voidaan käyttää ohjaamon lämmitykseen, kun taas sähköautossa lämmitysenergia otetaan akusta – jonka häviöt kasvavat pakkasella, joskaan eivät yhtä radikaalisti kuin Rinne kirjoituksessaan esitti.
Mikään patenttiratkaisu ilmastonmuutokseen ja ilmansaasteisiin sähköautot eivät ole, vaan rinnalle tarvitaan biopolttoaineita ja muun muassa lihantuotannon rajoittamista. Tämä ei ole mielipideasia vaan tosiasia.
Vesa Linja-aho
autoelektroniikan lehtori, tietokirjailija
sähkötekniikan diplomi-insinööri
Espoo
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.