Ghanalainen Abdur-rashid Omar, 26, on kohta kolmen vuoden ajan yrittänyt livahtaa Saharan halki laittomaksi siirtolaiseksi Eurooppaan.
"Enää en jaksa enkä osaa", hän sanoo Bir Lahloun rauniokylässä, jonne hänen ja lähes 30 muun afrikkalaissiirtolaisen matka on pysähtynyt keskelle kuuminta autiomaata.
"En pysty jatkamaan eteenpäin, enkä tiedä miten pääsisin kotiin. Minulla ei ole passia, rahaa eikä yhteyttä perheeseeni. Olen lojunut täällä jo yli puoli vuotta", Omar sanoo tyhjän savitiilitalon lattialla.
Bir Lahlou on ankeimpia turvasatamia mitä kuvitella saattaa. Muutaman aaltopeltihökkelin lisäksi siellä on pari rauniota, Saharan halki ajavien kuorma-autojen huoltopiste sekä Länsi-Saharan vapautusliikkeen Polisarion käyttämä rapistunut sairaalarakennus.
Lähin kylää muistuttava asutus sijaitsee yli sadan kilometrin päässä.
Veneillä kohti Kanariansaaria
Tuhannet Eurooppaan laittomasti pyrkivät länsiafrikkalaiset ovat kevään aikana valinneet keinokseen vaarallisen venematkan kohti Kanariansaaria.
Syy on selvä: Saharan halki vievän maareitin riskit ovat muutaman viime vuoden aikana kasvaneet huomattavasti ja onnistumisprosentti romahtanut.
Tappava taival parempaan
Omar pyrki Espanjalle kuuluviin siirtokuntiin Ceutaan ja Melillaan, jotka sijaitsevat Välimeren rannikolla Marokossa.
Onnistuessaan hän olisi ollut EU-alueella vaikka yhä Afrikan mantereella.
Mikäli hän olisi pystynyt salaamaan alkuperänsä ja pysymään tarinassaan, häntä olisi odottanut käännytyspäätöksen sijaan siirto manner-Espanjan vastaanottokeskuksiin ja sitä kautta käytännössä pääsy Euroopan pimeille työmarkkinoille.
Tuhansien muiden länsiafrikkalaisten nuorten miesten tavoin Omarin tehtävänä oli raivata tie Eurooppaan ja hankkia työ, jonka rahalähetyksillä kotiväki eläisi paremmin.
Hänellä ei suinkaan mennyt keskivertoafrikkalaista kehnommin. Hän teki töitä rakennustyömailla, eikä Ghana ole rutiköyhä tai hengenvaarallinen maa.
"Mutta työni olivat aina hanttihommia. Ei niillä olisi ikinä päässyt elämässä eteenpäin", Abdurrashid Omar sanoo.
Hän lähti matkaan kohti Eurooppaa Ghanan pääkaupungista Accrasta vuoden 2004 alussa. Pitkän ja vaikean Saharan ylityksen jälkeen matka jatkui yli vuoden ajan kohti Marokkoa - ihmisiä ja kyliä väistellen.
Nälkä, hätä ja uupumus olivat pysyviä matkatovereita tuhansien kilometrien ankaralla patikkataipaleella.
"En voinut koskaan kulkea kaupunkien tai kylien läpi. Olin aina peloissani", Omar sanoo.
Hän päätyi Melillan liepeillä sijaitsevaan metsikköön, jossa sadat Eurooppaan pyrkivät afrikkalaiset väijyivät sopivaa hetkeä syöksyäkseen ohi marokkolaisten rajavartijoiden ja piikkilanka-aitojen.
Pikapäätöksellä aavikolle
Lopulta Omar yritti. Syöksy rajavyöhykkeelle oli epätoivoinen. Sekä Marokko että Espanja ovat EU:n tuella hankkineet runsaasti lisää piikkilankaa, valvontakameroita, koiria ja vartijoita.
"Kuusi meikäläistä sai siinä surmansa. Marokkolaiset nappasivat minut, kun en päässyt aidan yli. Minut tuomittiin pikapäätöksellä karkottavaksi".
Viime loka-marraskuun ryntäyksissä kuoli useita kymmeniä afrikkalaisia. Omarilla ei ole hyvää sanottavaa marokkolaisviranomaisista.
"He ottivat meiltä kengät, rahat ja henkilöllisyyspaperit. Monia hakattiin".
Omar tungettiin karkotettavien bussiin. Kuljetus kesti neljä päivää, kunnes matka päättyi Saharaan lähelle Algerian rajaa. Sinne marokkolaisviranomaiset hylkäsivät kaikkiaan satoja karkotettuja.
"Saimme pullon vettä ja kaksi leipää, ja meitä käskettiin painumaan tiehemme. Bussit lähtivät takaisin ja jäimme keskelle auSaharan tiomaata - ilman passeja tai ruokaa."
Omar oli varma, että hän nääntyisi aavikolle. Hänen pelastuksekseen koitui kuitenkin Länsi-Saharan vapautusliikkeen eli Polisarion partio, joka törmäsi hiekkadyyneille uupuneeseen ryhmään ja kuljetti heidät Bir Lahlouhun.
Nyt Abdurrashid Omar auttaa sairaalan tilapäistöissä ruokapalkkaa vastaan ihmettä eli kotiin pääsyä odottaen.
"En usko että yritän toistamiseen. En tiennyt riskeistä etukäteen lainkaan. Aina kun joku soitti Euroopasta, hän kehui miten hyvin siellä menee hyvin ja sanoi, että sinunkin täytyy tulla tänne."
"Eivät he koskaan kertoneet, miten moni jäi Saharaan", Omar puuskahtaa.
"Mutta jos todella pyrkisin Eurooppaan nykyisillä tiedoillani, tekisin kaiken toisin. Yrittäisin ostaa jostain viisumin ja lentää suoraaan perille".
Maailmanpankin arvion mukaan Afrikka menettää siirtolaisiksi joka vuosi 70 000 koulutettua ja työkuntoista nuorta. Heidän korvaamisensa ulkomaisilla työntekijöillä maksaa kolme miljardia euroa vuodessa.