Sitä kutsuttiin "vuosisadan oikeudenkäynniksi" ennen kuin se ehti edes alkaa. Alku muistuttaa kuitenkin enemmän farssia tai murhenäytelmää riippuen siitä, mitä oikeudenkäynnin ulkopuolista asiaa haluaa painottaa.
Toinen istuntopäivä viime maanantaina antoi esimakua siitä, millaiseksi farssiksi oikeudenkäynti voi pahimmillaan kehittyä. Saddam valitti kameroiden edessä joutuneensa kiipeämään oikeustalon istuntosaliin neljä kerrosta käsiraudat kädessä kun hissi ei toiminut. Häneltä puuttuivat kynä ja paperit, eikä syyttäjä nähnyt lukea pientä printtiä papereista kun talossa ei ollut suurennuslasia.
Vakavampi asia koko oikeudenkäynnin tulevaisuuden kannalta on, että kaksi puolustusasianajajaa joutui salamurhan kohteiksi ja pääsyyttäjää vastaan paljastettiin salaliitto. Bagdad on luultavasti maailman turvattomin paikka oikeudenkäynnin pitämiseen, mutta symbolisista syistä sen siirtäminen muualle on hyvin vaikeaa. Saddam halutaan tuomita siellä missä hän valtaansa käytti, irakilaisen tuomarin johdolla.
Saddamin aikainen lainsäädäntö ei kuitenkaan kelpaa tuomion perusteeksi, vaan oikeutta jaetaan Saddamille ja seitsemälle muulle Baath-puolueen johtajalle uuden Irakin lainsäädännön pohjalta. Ratkaisevassa osassa ovat kansainvälisen oikeuden periaatteet, samaan tapaan kuin natsi-Saksan johtajien oikeudenkäynnissä Nürnbergissä kuusi vuosikymmentä sitten.
Oikeudenkäynnistä on luvassa pitkä ponnistus, joka itse asiassa jakaantuu syyttäjien suunnitelmissa 12 erilliseen oikeudenkäyntiin. Ensimmäinen käsittelee Saddamin hirmutöiden katalogissa varsin vähäpätöistä tapahtumaa, kostoretkeä shiiamuslimien asuttaman Dujailin kylän asukkaita vastaan vuonna 1982. Siinä tapettiin 143 shiiamuslimia. Myöhemmissä vaiheissa otetaan esiin kaikkein raskaimmat syytteet kuten myrkkykaasujen käyttäminen kurdien asuttamassa Halabjan kaupungissa 1988, Kuwaitin valloitus 1991 ja kostoretket shiioja vastaan eteläisessä Irakissa vuonna 1991. Niistä löytyy helposti kansanmurhan tunnusmerkit.
Irakin ja koko Lähi-idän tulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, millä tavalla oikeudenkäynti viedään läpi. Miten voidaan estää se, ettei Saddamin tuomitseminen näytä voittajien oikeudelta? Oikeudenkäynnin pitäminen Irakissa pääosin irakilaisen juristikunnan voimin, mahdollisimman suuri avoimuus ja oikeusvaltion periaatteiden kunnioitus ovat ainoat takeet siitä, että irakilaiset ja laajemminkin Lähi-idän asukkaat voivat hyväksyä lopputuloksen. Fanaattisimmat saddamilaiset ja antiamerikkalaiset eivät tee sitä tietysti koskaan.
Vaikeinta on todistaa käskyketju. Saddam ei tietenkään omin käsin tappanut ketään - tai ainakaan kovin montaa. Mutta samalla tavoin kuin Nürnbergissä syyttäjä pyrkii todistamaan todistajalausuntojen ja mahdollisuuksien mukaan kirjallisten dokumenttien avulla, että käskyt tulivat ylimmästä johdosta ja että Saddam ainakin tiesi hirmutöistä pyrkimättä estämään niitä. Tämä ei ole niin helppoa kuin äkkipäätä voisi kuvitella, se on nähty Slobodan Milosevicin vastaisessa oikeudenkäynnissä Haagissa.
Parhaimmassa tapauksessa Bagdadin oikeudenkäynnistä tulee samanlainen oikeushistorian merkkipaalu kuin Nürnbergin tribunaalista. Saddamin kohtalokin on varmasti sama kuin natsi-Saksan johtajilla, vaikka kuolemantuomio ei enää kuulukaan hyväksyttävien tuomioiden kategoriaan.