Oikeudenkäynti Saddam Husseinia vastaan on hyvin haastava ja ainutlaatuinen tapaus. Kuolemantuomio olisi väärä lopputulos.
Irakin entinen diktaattori Saddam Hussein luovutettiin keskiviikkona muodollisesti Irakin väliaikaishallinnon edustajien käsiin. Käytännössä hän pysyy yhä amerikkalaisten vankilassa. Syytteet Saddamia ja 11 hänen lähipiirinsä jäsentä kohtaan on määrä lukea tänään torstaina.
Alkamassa on ainutlaatuinen oikeudenkäynti. Sille ei ole esikuvia, ja on myös hyvin vaikea sanoa, millä mittareilla oikeudenkäytön puolueettomuutta oikein pitäisi mitata.
Enää ei onneksi ole tavatonta, että entiset hirmuhallitsijat joutuvat teoistaan tilille oikeudessa. Chilen diktaattori Augusto Pinochet säästyi rangaistuksilta korkean ikänsä ja huonon terveytensä vuoksi. Serbian entinen johtaja Slobodan Milosevic puolestaan on yhä Haagin kansainvälisen sotarikostuomioistuimen edessä. Ruandan entinen johto sai elinkautisia tuomioita kansanmurhasta YK:n sotarikostuomioistuimessa.
Chile on nyt demokraattinen maa, jossa Pinochetin kysymys on voitu käsitellä kansallisesti. Milosevic taas päätyi kansainväliseen tuomioistuimeen. YK otti vastuun Ruandasta. Näistä malleista voidaan ottaa oppia, mutta mikään niistä ei sellaisenaan toteudu Saddamin kohdalla. Lisäksi tärkeä ero muihin tapauksiin on se, että Saddamia saattaa odottaa kuolemantuomio.
On kiistatonta, että Saddam kantaa vastuun hirvittävistä rikoksista valtakaudellaan. Jos mukaan lasketaan Irakin ja Iranin välisen sodan uhrit, hänen politiikkansa on johtanut pitkälti yli miljoonan ihmisen kuolemaan. Listaan kuuluvat mukaan kurdien joukkomurhat jopa kemiallisin asein, shiiakapinan verinen kukistaminen, hyökkäys Kuwaitiin ja monet muut yksittäiset tapahtumat.
Ihmishengellä ei Saddamin Irakissa ollut juuri mitään arvoa. Maan sisällä moni odottaa entiselle diktaattorille nyt kuolemantuomiota. Sen puolesta puhui jopa Yhdysvaltain presidentti George W. Bush pian Saddamin kiinnioton jälkeen. Liittouman johtama väliaikaishallinto poisti kuolemantuomion, mutta Irakin uusi oma väliaikaishallinto on sen palauttanut.
Natsi-Saksan johtajia teloitettiin Nürnbergin oikeudenkäyntien jälkeen, mutta ajat eivät enää ole samat. Kuolemantuomioiden poistamiseksi kaikkialta on tehty arvokasta työtä, jolle tällainen ratkaisu Irakissa olisi paha takaisku. Asiaa ei muuksi muuta se, että amerikkalaiseen oikeuskäytäntöön tuomio, vastenmielistä kyllä, yhä kuuluu.
Jos Irakiin aivan liian syvään pesiytynyttä väkivallan kulttuuria halutaan muuttaa, entisen diktaattorin oikeudenkäynti voisi tarjota siihen hyvän tilaisuuden.
Tärkeintä on kuitenkin ensi vaiheessa huolehtia siitä, että tapahtuma ei saa näytösoikeudenkäynnin leimaa. Se tarkoittaa, että Saddamin ja hänen lähipiirinsä teoista on saatava aukottomat todisteet, ja että myös puolustukselle annetaan uskottava puheenvuoro. Saddamin vaimo on koonnut lakimiesryhmää, ja on täysin mahdollista, että esiin tulee asioita, jotka ovat hyvin kiusallisia Irakin hallitsijaa takavuosina tukeneille maille, kuten Ranskalle ja Yhdysvalloille.
Vallitsevissa oloissa Saddam-oikeudenkäynnistä ei silti hevin voi tulla mikään lopullinen, ilmaa puhdistava tapaus, vaan se jää vain osaksi hyvin sotkuisaa kokonaisuutta. Amerikkalaisten kannalta on myös hyvin kiusallista, että samaan aikaan muut oikeusistuimet joutuvat ruotimaan sitä, kuinka korkealta tuli käsky irakilaisvankien kiduttamiseen. Lisäksi väkivaltaiset iskut Irakissa jatkuvat koko ajan, eivätkä ne enää voi olla Saddamin ohjailemia.