Kuolevan potilaan saattohoito ontuu suomalaisessa perusterveydenhuollossa. Parantumattomasti sairaan potilaan tyypillisin kuolinpaikka on edelleen terveyskeskuksen vuodeosasto, vaikka monille koti olisi mieluisin paikka kuolla. Toiveen toteutumista monissa kunnissa hankaloittaa saatto- ja kipuhoitoon perehtyneiden kotisairaanhoitajien sekä lääkäreiden puute.
- Terveyskeskusten pitäisi panostaa saattohoitoon, sillä käytännön hoitovastuu on siellä. Nyt saattohoito toteutuu puutteellisesti. Kehitettävää on kaikkialla Suomessa, arvioi yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Matila Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevasta Haukiputaan terveyskeskuksesta.
Hyvin toteutettu saattohoito omassa kunnassa on myös kustannustehokasta.
- Kahden viikon hoitopäivämaksut ovat erikoissairaanhoidossa noin 4 000 euroa, oman terveyskeskuksen vuodeosastolla noin 2 000 euroa ja kotona toteutettuna noin 1 500 euroa, Matila vertaa.
Haukipudas mallina muille
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelle on laadittu saumaton hoitoketju -ohjeistus saattohoidon parantamiseksi. Ohjeet perustuvat valtaosin Haukiputaan terveyskeskuksen mallikkaaseen saattohoitokäytäntöön.
- Ohjeistukselle oli tarvetta. Oulun yliopistollisessa sairaalassa (Oys) on jo pitkään nähty, että parantumattomasti sairaat jäävät vähän kuin heitteille aktiivisen hoidon loppuessa, Matila kertoo.
Parhaimmillaan saattohoito on kivun hoitoa ja potilaan muiden oireiden hoitoa, jossa potilaalle turvataan mahdollisimman hyvä elämänlaatu kuolemaan saakka.
- Saattohoidossa ei ole kyse aktiivisesta kuolinavusta. Hoito jatkuu ja monet pystyvät elämään kohtalaisen laadukastakin elämää jopa kuukausia, Matila muistuttaa.
Puutteellinen saattohoito aiheuttaa potilaalle ja hänen omaisilleen ahdistusta, epätietoisuutta ja turvattomuutta.
Saattohoidosta päätös ajoissa
Parantumattomasti sairaan potilaan ja tämän lähiomaisten kanssa tulee tehdä saattohoitopäätös ja hoitosuunnitelma ajoissa, Matila huomauttaa. Näin vältytään raskailta ja turhilta aktiivisilta hoidoilta.
- Raskaat hoidot voivat myös johtaa potilaan ja omaisten katteettomaan tulevaisuudenuskoon potilaan tilanteesta: heille voi tulla ajatus, että jospa jotain vielä sittenkin voidaan tehdä.
Jos saattohoitopäätös tehdään liian myöhään tai se jätetään kokonaan tekemättä, se voi johtaa huonokuntoisen potilaan turhaan siirtelyyn paikasta toiseen. Matila kertoo, että esimerkiksi Oysin yhteispäivystyksessä on nähty tilanteita, joissa kivulias ja pahoinvoiva kuolemansairas potilas on joutunut odottamaan apua humalaisten ympäröimänä.
Tällaisilta tilanteilta Matilan mukaan vältytään, jos yhteistyö erikoissairaanhoidon ja terveyskeskuksen välillä sujuu jouhevasti. Kun potilaan aktiivinen hoito lopetetaan erikoissairaanhoidossa, vastuu siirtyy terveyskeskuksiin.
Matila sanoo, että saattohoitopäätöksen yhteydessä potilaalle ja hänen lähiomaisilleen on tärkeä kertoa eduista, esimerkiksi syöpäkipulääkkeiden erityiskorvattavuudesta, omaishoitajien tuesta ja eläkkeensaajan hoitotuesta.
Omainen usein paras hoitaja
Omaiset ovat saattohoitopotilaan paras tuki ja turva elämän loppuvaiheessa. Hoitohenkilökunta eli kotipalvelu, kotisairaanhoitaja ja lääkäri ovat Matilan mukaan tärkeitä sivustaseuraajia, jotka antavat ammatillisen tukensa omaisille ja potilaalle.
Kotoa täytyy olla vaivaton siirtymismahdollisuus terveyskeskuksen vuodeosastolle minä vuorokauden aikana ja viikonpäivänä tahansa, jos potilaan tila menee hankalaksi, Matila muistuttaa.
Kuolevan omaisen hoito kotona on raskasta mutta arvokasta työtä. Haukiputaalla saattohoitopotilaan, tämän omaisen ja terveyskeskuksen yhteistyö sujuu, ja Matilan mukaan omaisilta saatu myönteinen palaute kotisaattohoidon toteutumisesta antaa lisää voimia työhön.
Haukiputaalla kotisaattohoito näyttääkin olevan yleistymässä.