Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen olisi syytä tarkistaa pikaisesti linjaansa valtion menojen leikkauksiin. Siitä ei ole epäselvyyttä, etteikö kuluja pidä karsia, mutta koulutuksesta säästäminen tulee pitkän päälle kalliiksi.
Juuri nyt, kun teollisuus elää voimakkaan rakennemuutoksen aikaa, pitäisi päinvastoin löytää lisävoimavaroja koulutukseen ja tutkimukseen. Historia on opettanut, ettei Suomi vaurastu pelkästään luonnonrikkauksillaan, vaan mitä suurimmassa määrin osaamisensa ansiosta.
Tämän merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa.
Suomessa on kansainvälistäkin tunnustusta saaneet korkeatasoinen perusopetus ja yliopistot. Niitä ei saa rapauttaa lyhytnäköisen säästövimman seurauksena.
Tarve tasapainottaa valtiontaloutta lähivuosina on ilmeinen. Se edellyttää ennen kaikkea työllisyyden parantumista ja taloudellista kasvua, mutta myös verojen korotuksia ja menojen leikkauksia.
Näistä peruslähtökohdista ollaan laajalti yksimielisiä. Esimerkit muualta Euroopasta osoittavat, ettei jatkuvan velan kasvun varaan voida rakentaa kauan. Rakennelma hajoaa enemmin tai myöhemmin, niin kuin muutamissa maissa on jo käynyt.
Hallituksen vaalikauden ajalle hyväksymissä menokehyksissä säästöt kohdistetaan pitkälti kuntien menoihin ja opetukseen.
Opetuksesta tinkiminen on virhe. Sillä on kauaskantoiset seuraukset.
Esimerkiksi Oulun yliopistolle hallituksen päätös kustannusten nousun mukaisten korotusten jäädyttämisestä merkitsee ensi vuonna 5,2 miljoonan euron vähennystä valtion perusrahoitukseen. Laskennallisesti tämä tarkoittaa 50 professorin palkkaa.
Yliopisto ei ratkaise tulojen vähennysten tuomaa pulmaa pelkästään henkilöstökuluja karsimalla, vaan säästöjä haetaan kaikista mahdollisista menoista. Niinpä raha menee enenevässä määrin välttämättömien perustoimintojen pyörittämiseen, eikä sitä liikene uusiin avauksiin.
Tämä johtaa pahimmillaan yliopiston toiminnan näivettymiseen. Oulun yliopistolla on ollut merkittävä rooli huipputeknologian kehittämisessä ja käytäntöön soveltamisessa. Se on edellyttänyt rohkeutta panna rahaa ja henkistä pääomaa uuden luomiseen.
Jos koulutukseen ja tutkimukseen ei olla valmiita sijoittamaan koko ajan, on vaara, että kehityksessä jäädään jälkeen. Kun rattailta pudotaan kerran, sinne on vaikea nousta takaisin.
Koulutus- ja tutkimustoiminta vaativat pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista. Ne tuhoutuvat säästämällä.
Suomen suuri ongelma on siinä, mistä ihmiset saavat toimeentulonsa tulevina vuosikymmeninä. Tähän saakka tukipilareina ovat olleet metsä- ja metalliteollisuus sekä uusimpana ict-ala. Ne elävät kuitenkin nyt sellaisen rakennemuutoksen aikaa, ettei kukaan tiedä, mitä se jättää jälkeensä.
On Suomen tulevaisuus puussa tai missä tahansa muussa, sen perustana tulee olemaan koulutus ja tutkimus. Niihin kannattaa sijoittaa vaikka muusta tinkimällä.