Suomen kunnat ovat kurimuksessa, jossa budjetit menevät uusiksi ja säästöjä etsitään kivien alta. Viime laman opit ovat uusiokäytössä: monessa paikassa ensimmäisiksi maksumiehiksi joutuvat lapset.
Maailmantaloudessa tähyillään jo kasvun enteitä, mutta ennen uutta nousua syntyy vielä pahaa jälkeä. Suomessa kriisiaalto on iskenyt nyt myös palveluihin, sekä yksityisiin että julkisiin. Jälkimmäiset ovat joutuneet uhan alle ennen kaikkea kuntien tulopohjan murentumisen takia. Verotulojen pudotus arvioidaan tänä vuonna viideksi prosentiksi.
Nyt menossa on vaihe, jossa leikkauskohteita valitaan. Esimerkiksi Kemissä puhutaan kohdennetuista lomautuksista ja palkkojen alennuksista, Pudasjärvellä omaisuuden myynnistä ja koulujen lakkautuksista. Samanmoiset keinot nousevat esiin monessa muussakin kunnassa.
Kuntapäättäjiä ei kannata kadehtia, sillä säästöjä on mahdotonta toteuttaa niin, etteivät kuntalaiset niistä mitenkään kärsisi. Jopa viime vuosien menestyjäkunnat ovat tiukan paikan edessä: Kempeleessä höylätään kaikkia toimialoja kolme prosenttia halvemmiksi, mikä pakottaa etsimään säästöjä muun muassa koulujen tuntimääristä. Oulussa suunnitellaan kunnallisen kotihoidontuen eli Oulu-lisän poistoa kokonaan tai sen puolitusta.
Synkkänä taustana nyt tehtäville ratkaisuille on kaiken lisäksi se uhkakuva, että vaikka tämän vuoden talousarviot saataisiin kammettua tasapainoon tai edes lähelle sitä, ensi vuonna edessä voi olla vielä rankempi savotta. Näin ainakin, jos on uskominen Kuntaliiton toimitusjohtajaa Risto Parjannetta. Hänen arvionsa mukaan kuntatalous uhkaa vuonna 2010 edelleen selvästi heikentyä.
Jo tässä vaiheessa näyttää valitettavasti samalta kuin edellisen laman iskiessä: leikkaukset osuvat ensimmäisinä lapsiin ja nuoriin ja heitä koskeviin palveluihin.
Opetus on siinä mielessä yllätyksetön säästökohde, että koulumenot kuuluvat kuntien suurimpiin menoeriin. Kunnalliseen kotihoidontukeen taas on helppo tarttua, koska se ei ole lakisääteinen etuus. Silti juuri lapsiin ja nuoriin osuville leikkauksille pitäisi erityisen tarmokkaasti etsiä vaihtoehtoja. Harvalla säästöllä on siunauksellisia vaikutuksia, mutta pahimmillaan ne ovat osuessaan nuorimpaan ikäluokkaan ja perheisiin.
On selvää, että monen kunnan on ensi vuoden alussa pakko turvautua veroprosentin nostoon. Myös lainamäärät kasvavat. Veroprosentin noston ongelma vain on siinä, että kuntapäättäjät eivät kykene lukemaa hyvien aikojen tullessa laskemaan vaan menot on paljon helpompi mitoittaa kasvavien tulojen mukaan.
Juuri nyt kuntien päättäjiltä vaaditaan luovuutta. Parhaimmillaan talouden notkahdus antaa tilaisuuden järkevöittää toimintoja. Juustohöylä on periaatteessa oikeudenmukainen. Sen käyttö kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden laistaa syvempi pohdinta siitä, pitäisikö kunnan palveluja ja niiden hoitoa miettiä perusteellisemmin uudelleen.
Kuntaliiton Parjanne ehti jo Turun Sanomissa väläyttää mahdollisuutta muuttaa kuntien nyt tarjoamat ilmaiset harrastusmahdollisuudet maksullisiksi. Jos ajat eivät viimeistään ensi vuonna ala parantua, kuntien onkin pakko tarttua entistä kovempiin lääkkeisiin.
Silti esimerkiksi liikuntapalvelujen muuttaminen maksulliseksi tai niiden hintojen jyrkkä nosto ja esimerkiksi kirjastomaksu olisivat kyseenalaisia toimia siksi, että ne iskisivät kipeimmin köyhimpiin kuntalaisiin. Sellainen sotii pohjoismaista yhteiskuntamallia vastaan.