Oulun kaupunki lomauttaa henkilöstönsä viikoksi ensi vuonna. Tämä on kaupunginhallitukselta ensimmäinen järeä toimi, johon ryhdytään pitkään jatkuneen säästöpuheen jälkeen. Lomautukset ovat kova keino, mutta jos säästöjä ei muuten synny eikä tulopuoli kasva, on pakko tehdä jotakin.
Ensi vuoden talousarvioesityksessä esitettyjen toimenpiteiden ohella kaupunginjohtajan esitykseen oli sisällytetty yhdeksän miljoonan euron henkilöstösäästöt. Ratkaisua hierottiin paikallisesti ja säästösummaa alennettiin, mutta tulosta ei syntynyt.
Henkilöstöjärjestöt torjuivat ehdotuksen pidättäytymisestä palkankorotuksista ja lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi. Säästö loivennettiin lopulta viiteen miljoonaan euroon ja se otetaan nyt lomautuksina.
Kaupunginjohto puhuu säästöistä, henkilöstö palkanalennuksesta. Henkilöstön taipumattomuus tulee palkanmaksajan eli kaupunkilaisen kannalta yllätyksenä, sillä kuntahenkilöstön työsuhde on kuitenkin turvattu liitostilanteessa aina viisi vuotta kerrallaan. Se on näinä aikoina paljon, kun ottaa huomioon, mitä ympärillä tapahtuu.
Muualla palkansaajien keskuudessa lomautuksia seuraavat usein irtisanomiset ja palkanmenetys kokonaan. Siinä suhteessa 22 euron yleiskorotuksen siirto vuodella, lomarahojen nipistys ja vaihto vapaapäiviin eivät olleet kohtuuttomimmasta päästä.
Säästötarve henkilöstömenoissa ei tule yllätyksenä. Rajussa rakennemuutoksessa kaupunginjohtaja Matti Pennanen on jo pitkään toistanut, että Oulu ei selviä vastuistaan pelkällä palvelurakennemuutoksella, vaan tarvitaan muita toimintaan ja rakenteisiin liittyviä uudistuksia.
Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina nipun korjaavia toimia. Hallintokunnille asetettiin säästötavoitteet, jotka panevat suun säkkiä myöten. Säästötahtia on kiristettävä.
Palvelurakennemuutoksen hieronta on vasta alussa. Kun tilaaja-tuottaja -mallista siirrytään uuteen johtojärjestelmään, organisaatiomuutos paljastaa uusia kipukohtia. Uuden rakentaminen ja etenkin vanhasta luopuminen on vaikeaa. Koulujen karsinnasta nousee aina kapina, Oulu-lisästä ei uskalleta luopua, henkilöstösiirrot pelottavat ja kädenvääntö julkisen liikenteen tasosta on alkanut.
Kaunis tavoite on, että säästöt eivät näy kaupunkilaisten palveluissa. Toive on kuitenkin epärealistinen. Vakuuttelut palvelutason säilymisestä ovat ymmärrettäviä, sillä kaupunkilaisten kukkarolla on jo käyty. Tiedossa on veroprosentin nosto, samoin kuin maksujen ja taksojen korotukset.
Muutosten yhteydessä on hyvä muistaa, miksi kunta on olemassa. Se järjestää asukkailleen näiden tarvitsemat palvelut. Kunnat kouristelevat kuitenkin talousvaikeuksien ja velvoitteiden ristitulessa.
Asioissa päästään eteenpäin kunhan selviää, mistä tehtävistä voidaan luopua. Hyvää on ollut helppo lisätä. Karsiminen on vaikeampaa, mutta välttämätöntä. Kaikkeen ei enää ole yksinkertaisesti varaa. Pelkkä toimintatapojen muutos ei yksin pelasta kuntatalouksia.