Moukarin lailla iskenyt lama ei ole meidän suomalaisten aiheuttama. Emme me eläneet pitkään jatkuneen noususuhdanteen aikana yli varojemme emmekä tuhlailleet hillittömästi. Kauhistuttavassa puutteessa elävän afrikkalaisen näkökulma on syystäkin toinen, mutta länsimaisen mittapuun mukaan meidän ei tarvitse katua mitään. Pohjoismaissa vain Islannin korskeilla viikinkinuorukaisilla on aihetta häpeään.
Maailmanlaajuisen talouslaman perimmäiset syyt ovat Yhdysvalloissa, jossa ahneuden sokaisemat pankkimiehet ottivat mielettömiä riskejä muiden rahoilla. Kaikki meni näennäisen hyvin niin kauan, kun ahneus oli pelkoa vahvempi. Mutta kun pelko - tai järki - lopulta voitti ahneuden, levisi kaikkialle joukkohysteria ja koko komealta näyttänyt korttitalo romahti.
Ensin sortui sosialismi, sitten kaatui kapitalismi, kuten joku on niin osuvasti sanonut. Pientä Suomea vietiin siinä rytäkässä kuin pässiä narussa, eikä täkäläistä lamaa olisi voitu millään kansallisilla toimenpiteillä estää. Nyt kaikkialla tunnustetaan että pelkkien markkinavoimien syliin ei voi tuudittautua, tarvitaan myös julkista valtaa vauhtisokeita markkinapellejä suitsimaan.
Ja nyt meitä sitten laman kourissa kehotetaan kuluttamaan, vaikka kotitarvejärkemme suorastaan huutaa toista. Kun kerran on lama, meidän on elettävä suu säkkiä myöten.
Samaistuminen on lapsellinen, mutta usein toimiva metodi ratkoa erilaisia pulmia. Mitä siitä siis seuraa, jos minä päätän säästää aluksi vaikkapa ruuassa, juomassa, vaatteissa, matkustamisessa ja harrastuksissa?
Ruokin perheeni mahdollisimman niukasti, mutta tietysti niin, että lapset saavat kaikki ne hivenaineet, jotka he tarvitsevat kasvaakseen terveiksi aikuisiksi. Sitten jätän oluet ja muut juomat ostamatta ja juon pelkkää vettä. Se olisi terveellistäkin.
Jätän ostamatta myös uudet housut, pesen ja silitän edelleen vanhoja. Paitojen rispaantuvat kauluksetkin oikeastaan sopivat ankeiden aikojen henkeen.
Mökillekään en enää ajele viikonloppuisin, vaan säästän polttoainetta ja auton huoltokustannuksia. Mutkamäissäkään en enää viikonloppuisin käy, pysyttelen sen sijaan kotona ja pelaan vaikka Monopolia. Ja yltiöpäinen rantasaunan rakentaminen saa odottaa nousukautta.
Hyvin kohtuullisilta kuulostavat nuo perheeni leikkaukset, kun toisia sentään irtisanotaan tuhatpäin.
Ja sitten säästyy rahaa että rutisee. Mitä minä niillä säästyneillä rahoilla teen, kun kuluttaminen ei siis tule kysymykseen? Säilönkö ne onnettomalla korolla pankkitilille "pahan päivän" varalle? Mutta eikö "paha päivä" yleisesti ottaen ole nyt?
Elintarviketuotantoyrityksen tai vähittäistavarakaupan työntekijä tekee tietysti niin kuin minä, hänhän ajattelee samalla tavalla. Mutta kuka maksaa hänen palkkansa, jos me muut lopetamme yrityksen tuotteiden ostamisen? Mistä hän säästää, kun hänelle ei voida enää maksaa palkkaa?
Entäpä vaatekaupan työntekijä? Sama homma; palkanmaksu loppuu häneltäkin, kun me kaikki muut tunnolliset säästäjät emme osta enää mitään. Huoltoasemilla käy samoin, autonhuoltofirmoissa, rakennusfirmoissa, ravintoloissa, rinnekeskuksissa, majoitusliikkeissä, partureissa, elokuvissa.
Entä jos ihmiset lopettavat lehdenkin tilaamisen ja mainostajat mainostamisen? Päädynkö minäkin jäljellä olevien säästäjien elätettäväksi?
jussi.lahdesmaki@kaleva.fi