Pahaenteiset sanat on nyt lausuttu. Ensin Euroopan unionin komission nykyinen puheenjohtaja Romano Prodi sanoi Seurassa diplomaattisen kohteliaasti, että eduskunnan puhemies Paavo Lipponen täyttää ne mitat, joilla komission puheenjohtajaksi tullaan.
Sitten Lipponen otti kehut vastaan rintaansa röyhistäen ja tunnusti reilusti, että häntä kiehtoo kahdeksan vuoden pääministeripestin jatkoksi vielä ura EU:n huipulla. Se tosin olisi tiedetty asioita tarkkaan seuraavissa piireissä, vaikkei hän olisi pukahtanut asiasta halaistua sanaakaan.
Lipposen lausunnon jälkeen areenalle astui uusi keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen ja ilmoittautui jo toistamiseen SDP:n puheenjohtajan ihailijakerhoon. Vanhanen sanoi olevansa valmis tukemaan Lipposta komission uudeksi puheenjohtajaksi.
"Jos Suomen kaltaisella pienellä maalla on mahdollisuus saada unionin korkeimpia tehtäviä, kyseessä on ehdottomasti maamme intressi. Asiaa ei pidä nähdä puoluepoliittisena kysymyksenä", Vanhanen sanoi lehtihaastattelussa viikko sitten.
Edellisen kerran Vanhanen asettui varovaisesti Lipposen tueksi vaalikirjassaan, joka koitui hänen kannaltaan kohtalokkaaksi vuosi sitten keskustan puheenjohtajavalinnoissa. Vanhanen väläytti kirjassaan yllättävää mahdollisuutta: Lipponen voisi jatkaa hallituksen johdossa siinäkin tapauksessa, että keskusta voittaisi vaalit.
Varovaisesti muotoiltu lausuma värittömän miehen suusta oli liikaa keskustan kenttäväelle. Vanhanen teki puoluepoliittisen itsemurhan. Hän sai keskustan puheenjohtajavaalissa Hämeenlinnassa vain 120 ääntä. Anneli Jäätteenmäelle niitä kertyi 1421.
Torstaina Oulussa Lipposen puolesta liputti puolestaan tasavallan presidentti Tarja Halonen. "Nyt on sellainen tuntu, että suomalainenkin kelpaa", hän lisäsi.
Näiden korkean tason lausuntojen jälkeen peli selvä Suomessa. Lipposta voi jo pitää tosiasiallisesti maan puolivirallisena ehdokkaana EU:n korkeimpiin johtotehtäviin - joko Prodilta vapautuvalle paikalle tai EU:n ensimmäiseksi presidentiksi, kun virka ilmeisesti perustetaan Suomen vastustuksesta huolimatta syksyllä alkavassa hallitusten välisessä konferenssissa. Virallinen ehdokkuuskin näyttäisi olevan pelkkä muodollisuus maan nykyisillä poliittisilla voimasuhteilla.
Muitakin nimiä on esitetty. Keskustan kansanedustaja Markku Laukkanen puhui Kalevassa Esko Ahon puolesta. Kokoomuksen puoluesihteeri Heikki A. Ollila taas muistutti kolumnissaan Ilkassa keskiviikkona Sauli Niinistön olemassaolosta.
Kumpikin sopii EU:n johtotehtäviin, mutta he eivät kuitenkaan vedä Lipposelle vertoja EU-poliitikkona. Jos EU:ssa syntyisi todellakin sellainen tilanne, että suomalainen voisi tulla kyseeseen joko komission puheenjohtajana tai presidenttinä, Lipponen kelpaisi kaiken todennäköisyyden mukaan pääministerivuosinaan hankkimansa tunnettuuden ja arvostuksen takia suomalaisista kivuttomimmin muille EU-maille.
Aho ja Niinistö voisivat ajaa hänen ohitseen vain poliittisin perustein. Näin kävisi siinä tapauksessa, ettei komission johtajuutta tai presidentin virkaa haluttaisi antaa missään tapauksessa sosiaalidemokraatille.
Pelkkä ajatuskin pienen Suomen edustajan mahdollisesta noususta laajenevan EU:n korkeimpiin tehtäviin hivelee syvimpiä kansallisia tuntoja. Suomalaiset ovat toivottoman persoja kansainväliselle arvostukselle, kunnialle ja glorialle. Emme ole vieläkään toipuneet kunnolla Max Jakobsonin kokemasta tappiosta Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerikilvassa, vaikka siitä on kulunut jo vuosikymmeniä. Jakobsonin häviö oli kansallinen katastrofi, jolle haetaan yhä hyvitystä.
Armi Kuuselan, Lasse Virenin tai Mika Häkkisenkään voitot lämmittävät edelleenkin, mutta eivät riittävästi. Martti Ahtisaaren, Elisabeth Rehnin ja Harri Holkerin kansainväliset tehtävät taas eivät ole riittävän tasokkaita. Suomalaisten itsetunto kaipaa aina vain enemmän ja suurempaa menestystä. Helsinkiin pitää nyt saada EU:n elintarvikevirasto ja Lipposesta on tehtävä uusi Romano Prodi.
Ei ole vaikea veikata, että maahan syntyy presidentin, pääministerin ja Lipposen lausuntojen jälkeen valtava odotusarvo. Kohta kaikki kynnelle kykenevät hokevat Lipposen nimeä ja jännittävät, mitä hänestä tulee isona. Pienintäkin risausta kuunnellaan tarkkaan ja annettuja lausuntoja tutkitaan rivien välistä suurennuslasin avulla. Olisihan se hienoa, jos uutta, suurta EU:ta luotsaisi suomalainen.
Odottavan aika on kuitenkin pitkä. EU:n parlamenttivaalit pidetään ensi kesäkuussa. Vasta kun on nähty, millaiset poliittiset voimasuhteet Eurooppaan muodostuvat niissä, on mahdollista siirtyä arvioissa tukevalle pohjalle. Lopulliset ratkaisut tapahtuvat vuoden 2004 loppua kohti mentäessä.
Siihen saakka kaikki spekulaatiot Lipposesta ovat poliittista viihdettä. Samat sanat koskevat ruotsalaisia, jotka tuputtavat pääministeri Göran Perssonia täsmälleen samoihin tehtäviin kuin suomalaiset Lipposta. Kahdelle pohjoismaiselle sosiaalidemokraatille tuskin löytyy tilaa EU:n huipulta samaan aikaan. Toinen lyö laudalta toisen.
Suomalaisten on järkevää pitää Lipposen nimeä esillä ja lobata häntä eri yhteyksissä. Sen takia edessä lienee yli vuoden mittainen julkinen Lippos-rumba, kun yksi ja toinen suomalainen vannoo hänen nimiinsä kansallisen edun takia. Hyvää tarkoittava Pro Lipponen -liike paisuu paisumistaan tällä menolla ja lipsahtaa helposti henkilöpalvonnan puolelle.
Kuka keksisi keinon, miten voisimme pelastaa itsemme jokapäiväiseltä Lippos-suitsutukselta?