Perjantai ja periaatteessa aivan tavallinen päivä Reykjavikin puolipilvisen taivaan alla. Islannin perustajan Ingolfr Anarsonin muistomerkille maan keskuspankin eteen on kokoontunut satakunta ihmistä.
Paikalla on vaatetuksesta päätellen vaihtoehtoliikkeiden kannattajia, mutta myös aivan tavallisia nuoria ja vanhempia islantilaisia. Vaikea sanoa, kuka on tullut paikalle uteliaisuudesta ja kuka tarkoituksen kanssa, sillä on alkamassa saarivaltion oloissa harvinainen tilaisuus eli mielenosoitus.
"Minä kutsuin tämän koolle. Laitoin torstaina kutsun Facebookiin ja lähetin lisäksi sähköposteja asiasta ystävilleni. Siitä tämä lähti liikkeelle", noin kolmikymppinen Hramkell Orri Egilsson kertoo.
"Meidän täytyy osoittaa taloudellisille päättäjille, että myös heidän täytyy kantaa vastuunsa tästä sekasorrosta, johon Islanti on joutunut. Me kaikki olemme syyllisiä, mutta ne, jotka synnyttivät myytin muita muka paremmista islantilaisista pankkiireista, ovat muita syyllisempiä."
Hiukan kauempana Elisabet Jäkulsdóttir ja Vilborg Olafsdóttir kantavat plakaateja, joissa lukee: olkaa rauhallisia, kun ryöstämme teidät.
"Minulla 80-vuotias ystävä, joka on menettänyt kaikki säästönsä. Niitä hän olisi tarvinnut saadakseen elää viimeiset vuotensa rauhassa. Poikani on pulassa valuuttalainan takia, vaikka vielä kaksi kuukautta sitten hänelle vakuutettiin pankissa, ettei tässä voi käydä huonosti", Elisabet Jäkulsdóttir puuskahtaa.
Islantilaisille
tyrkytettiin rahaa
Mielenosoituskulkue siirtyy muistomerkiltä maan keskuspankin eteen. Kulku tapahtuu nopeasti, sillä matka on vähäinen kuten on Islannin 320 000 asukkaan väestömääräkin.
Myös pankkijärjestelmän romahdus tapahtui Islannissa nopeasti, vaikka enteet sille olivat pitkään näkyvissä. Tilanne oli monessa suhteessa samanlainen kuin Suomessa 1990-luvun alussa.
Maan talouden kaikki mittarit ovat jo vuosikausia olleet pahasti punaisella. Valuutan arvoa on pidetty keinotekoisesti vakaana korkeilla koroilla. Samaan aikaan finanssijärjestelmään on syötetty löysää kansainvälistä rahaa, jota islantilaiset pankit ovat tyrkyttäneet kotitalouksille. Noin 30 prosenttia luotoista on menneinä vuosina halvalta vaikuttanutta valuuttalainaa.
Seuraukset näkyvät Reykjavikin kaduilla ja lähiöissä. Näkyvää vaurautta on kaikkialla. Autot ovat isoja, uusia ja komeita. Kaupungin keskustan putiikit myyvät yhä merkkitavaraa uskomattoman kalliilla hinnalla ja muodikkaita gourmet-ravintoloita löytyy lähes joka kulmasta. Asuintalot ovat prameita.
Päivä
kerrallaan
Parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Reykjavikin keskustasta sijaitsevassa Mostellsbyrin omakotilähiössä sijaitsee Helga Halldórsdóttirin ja hänen aviomiehensä Björn Traustasonin paritalon puolikas. Alue on islantilaisen mittapuun mukaan keskiluokkainen, siisti ja tyylikäs.
Sekä Helga että Björn sanovat olevansa huolissaan. Systeemissä on jotakin pahasti vialla ja he pelkäävät pahinta, vaikka eivät ole kulutusjuhliin osallistuneetkaan.
"Tiedämme monia, jotka ovat menettäneet paljon ja saattavat menettää kaikki säästönsä. Pahinta on epätietoisuus. Emme tiedä vielä koko totuutta, eikä kaikkia tämän kriisin seurauksia ole vielä nähty. Nyt täytyy elää vain päivä kerrallaan", he sanovat.
Pariskunta osti talonsa kaksi vuotta sitten. Pankit tuputtivat kaikenlaisia luottoja, mutta perhe päätti pysytellä kruunumääräisissä hypoteekkilainoissa, jotka eivät tuolloin olleet suuressa huudossa. Nyt tuo päätös on osoittautunut viisaaksi, sillä korko säilyy kiinteänä, eikä pelkoa lainojen irtisanomisesta vakuutena olevan kiinteistön arvon alemisen takia ole.
"Jos me molemmat säilytämme työmme, elämäntyylimme ei juuri muutu. Olemme tähänkin asti kuluttaneet vain sen verran kuin meillä on ollut rahaa", kemistinä lääkevalmistaja Actavisissa työskentelevä Helga miettii.
Häntä huolettaa, miten lapset reagoivat kaikista tuutista tuleviin uutisiin Islantia kohdanneesta katastrofista. Pariskunnalla on kaksi lasta, kuusivuotias Karl Trausti Björnsson ja kymmenvuotias Kristjana Björnsdóttir.
"Lapset ovat jo kyselleet, olemmeko tehneet jotakin pahaa ja onko kriisi ohi. Täytyy selittää, mutta ei saa pelästyttää", Helga sanoo.
Kuin Suomessa
1990-luvun alussa
Toisaalla Reykjavikin keskustan ulkopuolella Haturfjördurissa sijaitsee raumalaissyntyisen kultasepän Timo Salsolan ja hänen islantilaisen kultaseppävaimonsa Sigridur Anna Sigurdadóttirin jalokiviliike. Jo 15 vuotta Islannissa asunut Salsola osasi odottaa pankkikriisiä.
"Muistan vieläkin, millaista Suomessa oli ennen kuin lama iski 1990-luvun alussa. Samanlaiset merkit ovat olleet ilmassa jo pari vuotta. Onneksi olemme varautuneet tällaiseen", hän kertoo.
Salsolan mukaan monet islantilaiset eivät vielä tiedä, mitä on edessä. Nyt on vasta menossa hämmästys siitä, että kaiken sanotaan olevan hullusti.
"Aivan kuten Suomessakin 90-luvulla, täällä on yhä ihmisiä, jotka toivovat, että tämä on vain pahaa unta. Ihmisillä on tällä hetkellä henkisesti paha olla."
Viimeisetkin islantilaisetkin heräävät todellisuuteen alkavalla viikolla, kun kruunulle yritetään toden teolla löytää vaihtokurssia. Vielä vuosi sitten euron sai 80 kruunulla. Ensi viikolla yhtä euroa varten kruunuja joutunee latomaan nelinkertaisen määrän.