Suomessa kasvatettavien mehiläiskantojen tulisi olla kestäviä. Mehiläisten jalostaminen on tärkeimpiä mehiläishoidon aloja. Jalostus tapahtuu kasvattamalla hyviä emoja ja kuhnureita. Jalostustyön periaatteet ovat samat kuin muussakin kotieläinjalostuksessa. Loppujen lopuksi tavoitteena ovat mahdollisimman suuret kotimaisen hunajan sadot.
Varsinais-suomalaiset mehiläishoitajat vaalivat huippukuningattaria kolmivuotisessa hankkeessa, joka päättyi maaliskuun lopulla. Nyt on aika pohtia hankkeen tuloksia.
Kesän lyhyys vaikutti
jalostettavien valintaan
Emonkasvatusprojektin rymättyläläinen hankejohtaja Aimo Nurminen on tyytyväinen hankkeen lopputuloksiin.
"Vaikka takana on suomalaisen mehiläishoidon ehkäpä vaikeimmat kolme talvitappioiden, heikkojen hunajasatojen ja tautien vuotta, ovat saavutetut tulokset kiinnostavia."
Hankkeessa on valittu jatkoon emoja, joiden jälkeläisten käsittely hoitotilanteessa on helppoa ja keväinen kehitys vahvaksi mehiläiskunnaksi nopeaa ja tehokasta. Se, kuinka nopeasti mehiläiset alkavat lepokauden jälkeen lisääntyä ja kerätä mettä on erityisen tärkeää juuri Suomessa, jossa mehiläiset lyhyen kesän vuoksi ehtivät ahkeroida lyhyemmän aikaa kuin etelämpänä."
Hankkeen tarkoitus oli alunperin valita paras alueella kasvatettavasta kolmesta rodusta jatkojalostukseen. Suomalaisilla tarhoilla pörrää pääasiassa italialaista vaaleaa mehiläisrotua, krainilaista, keskieurooppalaista vuoristorotua sekä munkki Adamin 1900-luvun alussa Englannissa kehittelemää buckfast-risteymärotua.
Hankkeen kuluessa kävi ilmi, etteivät rotujen hyvät ominaisuudet eronneet kovinkaan paljon toisistaan ja jalostusta päätettiin jatkaa kaikilla roduilla. Buckfast-rodun jalostaminen perustuu risteyttämiseen, mutta muiden rotujen kohdalla pitääkin huolehtia, ettei linjoista tule liian sisäsiittoisia.
Mustan
mehiläisen paluu
Jalostukseen otettiin myös toisenlainen tulokas: tumma pohjoismaalainen mehiläinen, joka kuitenkin oli tuttu mehiläisrotu Suomessa vielä 1900-luvun puolivälissä.
"Suomalaiset mehiläistarhaajat ovat tuoneet innokkaasti uusia mehiläiskantoja ja -rotuja ulkomailta. Näin tumma mehiläinen on sekoittunut ja on syntynyt risteytymiä. Puhdasta alkuperäisrotuamme tuskin löytyy enää mistään."
Risteytyneet mehiläiset ovat ensimmäisen sukupolven jälkeen monesti kiukkuisia käsiteltäviä ja tästä saattaa johtua tumman mehiläisen äkäinen maine.
Emonkasvatushankkeen pohjoismaalaismehiläiset tulivat Ruotsista, jossa alkuperäisrodun asiaa ajaa aktiivinen yhdistys NordBi. Se on kerännyt rodun kantoja pohjoismaista ja Baltiasta.
Puhdasrotuiset mehiläiset ovat lauhkeita. Hankkeen tekemät kasvatuskokeilut ovat lupaavia:
"Erittäin huomionarvoista Suomen olojen kannalta on rodun erinomainen talvenkestävyys, joka on kehittynyt vuosisatojen sopeutumisena pohjoisiin oloihin."
Kuhnurit lentävät kuningatarten häälentojen aikaan ilmeisesti keskimäärin kahdeksan, kymmenen kilometrin säteellä. Kun mehiläiset saavat pariutua vapaasti syntyy risteymämehiläisiä ja kantojen sekoittumista. Jalostustyössä tämä estetään eristämällä jalostukseen valitut, parhaaksi arvostellut kuningattaret ja kuhnureita tuottavat pesät omille pariutumisasemilleen.
Saarten
häälennot
Nurmisen mielestä saaristo on erinomainen ja varma alue pariuttamiseen. Vesialueet eristävät tehokkaasti muualta pyrkivät kuhnurit. Saariston ainutlaatuisia mahdollisuuksia voisikin hyödyntää enemmän mehiläisten jalostuksessa.
"Mehiläiskuningatar parittelee häälentojen aikana noin viidentoista kuhnurin kanssa. Näiltä kuhnureilta se saa siittiöitä koko eliniäkseen. Koska kuhnurien osuus syntyvien jälkeläisten perimästä on puolet, on jalostustyössä kiinnitettävä yhtä paljon huomiota myös kuhnurien valintaan."
Saariston asemilla pariutumattomat emot elävät erityisissä emopesissä seuranaan pieni joukko nuoria mehiläisiä, jotka huolehtivat kuningattaren ravinnosta ja hyvinvoinnista. Häälentojen jälkeen kuningatar palaa pesäänsä. Sen jälkeen se siirretään tavalliseen hunajaa tuottavaan pesään. Kuningattaren jälkeläisten ominaisuuksien perusteella arvioidaan sopisivatko sen munimat uudet kuningattaret tai kuhnurit jatkojalostukseen.
Mehiläishoidon
murros
Emonkasvatus rasittaa tarhaajan pesiä ja alentaa samalla hunajasatoja. Jalostustyö vaatii mehiläishoitajalta suuria taloudellisia ja ajallisia resursseja. Pitkäjännitteistä jalostustyötä voidaankin tehdä vain ulkopuolisen rahoituksen turvin. Nurmisen vetämän emonkasvatushankkeen rahoittivat EU:n Emotr-rahasto ja Varsinais-Suomen TE-keskus.
Hankkeen tekemä jalostustyö vastaa osaltaan huutavaan tarpeeseen kehittää hoitomenetelmiä ja jalostaa täkäläisiin oloihin sopivia mehiläiskantoja. Tällä hetkellä mehiläishoito elää kiinnostavaa murroskautta. 1970-luvulla Suomen mehiläispesiin levisi ulkomaisten mehiläisten mukana muun muassa hankala varroapunkki.
Lisäksi myös muunlaiset riesat, kuten tautiepidemiat, ovat vaivanneet mehiläispesiä.
Määrätietoisen ja pitkäjännitteisen kehitystyön ja asenneilmaston muutoksen avulla ollaan nyt tilanteessa, jossa mehiläishoitajia koulutetaan menestyksekkäästi ehkäisemään vitsauksia.
Tie tulevaisuuteen on valoisa, ja uudet mehiläishoitajat kohtaavatkin kursseillaan ennaltaehkäisevän hoidon itsestään selvänä asiana.
Yhtenä syynä tautien leviämiseen on Nurmisen mukaan jatkuva ulkomaisten emojen tuonti ja käyttö täkäläisillä tarhoilla. Sen lisäksi, että ulkomaiset emot eivät ole sopeutuneita pohjoisiin oloihin, ne levittävät muun muassa uusia virustauteja.
Varsinais-Suomen emonkasvatushankkeessa pyrittiinkin luomaan omaa mehiläiskantaa ja samalla edistämään kotimaista emonkasvatusta.
Hunajan kulutus
on kasvussa
Korkea hunajantuotantokyky ei ole periytyvä ominaisuus mutta siihen jalostus pyrkii, sillä kaikki mehiläisten vahvuudet lisäävät loppujen lopuksi niiden keräämän hunajan määrää. Vastustuskyvyn lisäksi mehiläisten tulisi Nurmisen mukaan olla lauhkeita, pitkäikäisiä, parveilemattomia, kykeneviä lentämään viileässä, hyviä talvehtijoita ja vähemmän innostuneita ryöstelemään muita pesiä. Muun muassa. "Tämänkin hankeen alun ja lopun väliin mahtuu yhtä paljon asioita kuin maailmanrauhaan."
Suomen vaikeita olosuhteita voidaan toisaalta pitää myös jalostustyön apuvoimana. Kovat talvet ja viileät säät poistavat sen mehiläisaineksen, joka ei ole taudin- tai kylmänkestävää.
Luonnon oma valinta, ankara ja vaihteleva ilmasto kehittää osaltaan mehiläisten vastustuskykyä ja kestävyyttä.
Kotimaisten emokantojen kasvatus on yksi mehiläistarhauksen kiinnostavista tulevaisuuden aloista. Nurmisen mukaan mehiläishoidon piiriin mahtuisi uusia yrittäjiä koko maan mittakaavassa parikin sataa vuosittain.
Suomen neljästä tuhannestatarhaajasta kaksi sataa toimii Varsinais-Suomessa. Hunajaa siellä tuotetaan noin 400 000 kiloa vuodessa.