Squash vaatii kilpatasolla toisaalta räjähtävää nopeutta ja toisaalta sitkeää kestävyyttä. Nämä ominaisuudet yhdistyvät harvoin ikämiehissä, mutta Ylivieskan Squashin Matti Saarela on poikkeustapaus.
Saarela täyttää tänä vuonna 47 vuotta, mutta kiusaa silti puolta nuorempiaan SM-kisoissa. Erävoiton jälkeen Saarela on edelleen tyytyväinen kuin pikkupoika ja muutenkin miehen olemuksesta näkee, että pelaaminen maistuu makealle.
"Tämä on ihan puhtaasti elämäntapa. Voisihan sitä maata kotona sohvalla, mutta terveempi vaihtoehto on lähteä pelaamaan joukkueen kanssa squashliigaa", Saarela toteaa.
Saarela ei ole asettanut takarajaa uralleen, vaikka reiden lähentäjän vamma onkin tehnyt kuluvasta kaudesta vaikean.
"Kolme vuotta sitten Suomessa järjestettiin senioreiden MM-kisat, joissa katsoin 70-vuotiaiden sarjan ottelua. Toinen pelaajista otti välillä nitron ja jatkoi sitten pelaamista", Saarela naureskelee.
"Itse pelaan ainakin niin kauan kuin joku voittaa minut ikämiesten SM-kisoissa. Lisäksi pitää muistaa, että seurajoukkueemme on todella hyvä", ylivieskalainen erityisluokanopettaja jatkaa.
80-luku Squashin
kulta-aikaa
Saarela pelasi ammattilaisena vuodet 1985-1988, jolloin hän oli parhaimmillaan sijan 50. paikkeilla maailman listalla. Meriitteinä ovat mm.
Suomen mestaruus, Pohjoismaiden mestaruus ja eksoottiselta kuulostava Kenian avoin mestaruus.
"Keniassa kävimme pelaamisen välillä safarilla. Nimeni on hienolla klubilla puutaulussa voittajaluettelossa, ja olen ajatellut käydä katsomassa sitä eläkepäivinä", Saarela muistelee Afrikan seikkailua.
Saarela pelasi SM-kisoissa ensimmäisen kerran 1970-luvun lopulla, joten hänellä on perspektiiviä lajin suomalaiseen historiaan.
"Squashin kulta-aikaa oli 1980-luku, jolloin ammattilaispelaamisella pystyi elättämään itsensä. Hiipuminen alkoi 1990-luvun laman myötä, ja aallonpohja saavutettiin saman vuosikymmenen lopulla", Saarela arvioi.
Nykyään squash on Saarelan mukaan piristymässä, mutta kehitystä haittaa kenttien puute. Monet squashpyhätöt ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana kuntosaleiksi tai salibandykentiksi.
"Nyt on pelaajia, mutta kenttiä ei ole tarpeeksi", Saarela pelkistää.
"Oikotietä
onneen ei ole"
Matti Saarelan mukaan kansainväliselle huipulle vie edelleen sama tie kuin hänen ammattilaisvuosinaan.
"Oikotietä onneen ei ole, vaan pitää harjoitella todella kovaa. Parhaina vuosinani harjoittelin 2-3 kertaa päivässä", Saarela sanoo.
Mitä sitten kertoo lajin nykytasosta, että Saarela kiusaa vielä vanhoilla päivilläänkin maajoukkueen portteja kolkuttelevia nuoria?
"Toivottavasti se kertoo jotain omasta tasostani", Saarela naurahtaa.