Paula-tytön esimuodon Saara Säästäväisen kahviresepti on seuraava: ”Pauligin vastikkeesta keitetään ´laiha´ vastike, siitä siivilöidään pois porot, se pannaan uudelleen tulelle, ja kun se sitten kiehahtaa, siihen lisätään PAULIGIN KAHVIA. Runsas teelusikallinen kahta kuppia kohden riittää.”
Näin mainostettiin Suomen Kuvalehdessä 18.10.1947. Paperipulan vuoksi lehti oli laihanlainen ja se julkaistiin kaksoisnumerona 42–43.
”Mutta toivottavasti ajat pian paranevat ja Kestilä voi tarjota taas Teille jokaiselle mieleisenne puvun, jota olette joutunut odottamaan kauan”, rohkaisi toinen mainos ahdingossa elävää mieskuluttajaa.
Toimituskin kirjoitti kauheasta ”vaatenälästä” ja kysyi ”Missä ovat puuvillakankaat?” Pylväsdiagrammi vertasi tilannetta ennen sotaa ja sodan jälkeen:
”Jättimäistä nälkäpylvästä tyydyttämässä on siis vain vaivainen tarjontapylväs n:o 5. Tästä voidaan käsittää, millaisella vauhdilla tuo tarjottu tavara häviää nälkäiseen kitaan – kuin hiukkanen pölynimijän torveen.”
Yksityisyrittäjäin Liitto julisti koko kansan kilpailun, jossa kisattiin vastauksia kysymykseen talouselämän sosialisoinnin vaikutuksista työntekijän ja kuluttajan asemaan sekä verotukseen.
Vastausten arviointikriteereiksi todettiin muun muassa ”sisällyksen terveys”.
Seuraavalla aukeamalla toimitus päästi irti suuren sosialisointikeskustelun. Ensimmäinen puheenvuoro oli annettu punaisista punaisimmalle, SKP:n pääsihteerille Ville Pessille. Toimitus pahoitteli, että Pessi poikkesi kiihkottomuuden linjalta.
Pessi lupasi sosialisoinnin poistavan työttömyyden ja tuottavan pulan keskellä sitä, mitä kansantalous tarvitsee.
Kuluttajan tarpeita hän ei mainitse. Sosialisoidun teollisuuden tehokkuutta Pessi puntaroi vastakysymyksellä ”se riippuu siitä, mitä tehokkuudella tarkoitetaan”.
Pari sivua eteenpäin, ja idästä siirrytään länteen. Kysymys oli polttava: ”Sopiiko amerikkalainen elokuva Suomeen”. Siinä Urho Ketvel vastaa Leo Fahlerille, joka halusi torjua nuorisoa turmelevat ”hardboild-elokuvat”.
Ketvel tykittää: ”Antakaa ensin luja sosiaalinen pohja nuorison jalkojen alle, niin se seisoo kyllä tukevasti sillä, säilyttää henkisen balanssinsa häiriytymättömänä ja mielikuvituksensa kirkkaana ja puhtaana. Mutta älkää yrittäkö salata nuorisolta totuutta, jonka nämä ´kovaksikeitetyt´ amerikkalaiset elokuvat parhaimmin ja tiivistetyimmin sille elämästä esittävät.”
Lehden kantta koristaa kuva Messuhallin kalastus- ja venemessuista: loputtomasti vanhanmallisia puuveneitä kuin suuressa etnografisessa museossa.
Jos Saara Säästäväinen olisi päässyt kurkistamaan vuoteen 2013, hän sekoaisi kahvibaarin listaa tuijottaessaan. Luultavasti hän saattaisi hieman pinnistellen ymmärtää rakenneuudistuksen idean, mutta lempo soikoon, mitä ovat rakennekynnet?
Paperiteollisuuden kohtalo näyttäisi Saarasta mysteeriltä.
Rättikauppojen rivistöä tutkiessaan hänen olisi myös vaikea käsittää tekstiiliteollisuuden katoamista. Ja jösses, nainen valtiovarainministerinä. Ja silinterihatuton kloppi kulttuuriministerinä. Tuomitsi jonkun räppärin – mikä sellainen on – tuotteet ”paskaksi”. Onko ylipäätään luvallista painaa lehteen tuollaisia sanoja?
Siis korealaiset omistavat Suomen telakkateollisuuden. Eikö Neuvostoliitto enää haluakaan jäänmurtajia?
Homekoulujen kasvattien on vaikea saada töitä 2000-luvun Suomessa. Saaraa säälittää, kunnes sumppi menee väärään kurkkuun maailman fiksuimman nuorison esitellessä suosituimmat nettipornosivunsa.
Saaraa valistetaan, että todellinen turmelus tulee, kuten ennenkin, Amerikasta. Iso amerikkalainen museo, jos se tänne tulisi, turmelisi Suomen taide-elämän ja ehkä vielä talouselämänkin.
Hämmentynyt Saara päättää kirjoittaa kirjeen ystävättärelleen Ouluun. Varjele, missä on posti? Itella, mikä härveli se on.
Kirjoittaja on toimittaja ja taidekriitikko.