On ollut jopa surkuhupaisaa seurata pohjoissuomalaista juniorijääkiekon kehitystä aitiopaikalta ja sitä, miten yhteistyön puute tappaa toiminnan pienistä seuroista.
Jääkiekkoliiton lanseeraamat arvot: Kunnioitus, Yhteisöllisyys, Hauskuus ja Erinomaisuuden tavoittelu ovat muuttuneet pelkästään omahyväisyyden tavoitteluksi.
Oulun alueen jääkiekkoseurat sopivat vielä kaudella 2015–2016 saman pöydän ääreen. Nyt yhteistyöstä ei ole jäljellä muuta kuin viha. Sahaamme Oulun alueella omaa tukevaa runkoamme omakätisesti poikki.
Jääkiekkoliiton tiukentamat ikäluokkarajoitukset aiheuttavat jo tarpeeksi päänvaivaa pienissä seuroissa, joissa saman ikäluokan pelaajia on usein vain muutamia.
Juniorijoukkueen rakentaminen on aiemmin voitu tehdä useammasta ikäluokasta, jotta joukkue on voitu ylipäätään luoda. Nyt sääntömuutokset estävät tämän.
Jääkiekkoliiton sääntöjen puitteissa seuroille tarjotaan kuitenkin mahdollisuutta hakea alueellisesta kilpailuvaliokunnasta poikkeuslupaa, jos joukkueiden muodostaminen on vaikeaa. Tämä on kirjattu sääntöihin juuri pienten seurojen ahdinkoa helpottamaan.
Nyt kuitenkin kilpailuvaliokunnan päätäntävaltaa pitävät isojen seurojen valmennuspäälliköt, jotka oman edun tavoitteluun pohjautuen estävät pienten seurojen hakemukset perustellen ettei nuorempien pelaajien oikeutta vanhemmassa ikäluokassa tueta, koska heidänkään kokonaiset ikäluokat eivät voi pelata vanhemmissa sarjoissa.
Tämä johtaa lopulta siihen, että pienet seurat kuolevat nopeasti pois.
Takapenkillä ei kehity! Myös vanhemmilla on peiliin katsomisen paikka. Realismi heitetään nopeasti romukoppaan, kun vanhemmat näkevät sokeasti lyhyen kosiskelun jälkeen isomman seuran ohituskaistana piltin NHL-polulle.
Yhä useampi vanhempi vie tenavansa kauemmas ns. ”parempiin olosuhteisiin”. Pienen pelaajan harjoituspäivät venyvät matkoineen jo yli neljään tuntiin useampana päivänä viikossa ylisuurissa ryhmissä.
Yhä useammin isossa roolissa pienessä seurassa pelannut pelaaja huomaa lopulta olevansa pienessä roolissa tai jopa ilman mitään roolia. Pelaamalla kehittyy, penkillä ei.
Jääkiekkoliitto suosittaa lapsille ja nuorille monipuolista liikuntaa ennen murrosikää.
Tämä yhtälö ei toteudu, jos seuran kilpailulliset tavoitteet ja toiminnan lisääminen lisättynä pitkiin ajomatkoihin uuvuttavat pienen urheilija-alun jo ennen murrosiän kynnystä.
Koulu, läksyt, kaverit sekä muut harrastukset jäävät vähemmälle kun toimintaa on 4-6 kertaa viikossa.
Olisiko aika miettiä hetki, mihin suuntaan Oulun alueen juniorijääkiekkoa halutaan viedä?
Lähiseurojen tukeminen ja harrastusmahdollisuuksien mahdollistaminen kotipaikkakunnalla olisi ehdottoman tärkeää. Tällä voitaisiin pitää koko alueen junioritoiminta elinvoimaisena.
Saisimmeko myös pienissä seuroissa hieman mukaan jääkiekkoliiton lanseeraamia Kunnioitusta, Yhteisöllisyyttä, Hauskuutta unohtamatta, jotta se Erinomaisuuden tavoittelu onnistuisi?
Tomi Reinikainen
Toiminnanjohtaja, Limingan Kiekko ry
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.