Norjalainen saamelaismuusikko Mari Boine konsertoi Oulussa Madetojan salissa marraskuussa.
Vuonna 1956 syntynyt Boine on kotoisin Pohjois-Norjasta Kaarasjoen Gámehisnjárgasta. Hän on yksi maailman tunnetuimmista saamelaisartisteista.
Lestadiolaisessa kodissa kasvanut Boine kiinnostui saamelaisjuuristaan nuoruusvuosinaan. Hänen kappaleidensa sanoitukset ovat usein poliittisia ja ottavat kantaa saamelaisten yhteiskunnalliseen asemaan.
Boinen musiikki yhdistää saamelaista musiikkiperintöä, kuten joikaamista, jazziin, rockiin ja poppiin. Hänen musiikissaan kuuluvat myös norjalaisen kansanmusiikin ja lestadiolaisten virsien piirteet.
Kansainvälisen musiikkikentän tietoisuuteen Boine nousi vuonna 1989 julkaistun Gula Gula -nimisen albuminsa myötä. Boine on tehnyt musiikkia enimmäkseen pohjoissaameksi, mutta hänen tuorein levynsä, vuonna 2017 julkaistu See The Woman, on hänen ensimmäinen kokonaan englanninkielinen albuminsa.
Boine on palkittu useaan otteeseen Spellemannprisenillä eli Norjan vastineella Emma-palkinnolle. Viime vuonna hän sai myös elämäntyö-Spellemannprisenin. Boine pääsi vuonna 2005 kymmenen parhaan joukkoon Norjan yleisradioyhtiö NRK:n Vuosisadan norjalainen -kilpailussa.
Boine konsertoi Madetojan salissa 3.11. Ennen Oulun-konserttiaan Boine esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla.