Kaavailtu ehdotus saamelaislaiksi jättää vaikeimman kysymyksen eli maanomistuksen auki, mutta tarjoaa keinon päästä asiassa vihdoin eteenpäin.
Uusi saamelaislaki on vielä monen mutkan takana. Yrittämisen makua näyttää kuitenkin olevan ilmassa. Tällä viikolla oikeusministerin on määrä saada käsiinsä lakiehdotus, jonka pohjalta lähdetään jatkamaan eteenpäin. Siihen on sorvattu sisään kompromissiratkaisu, jonka myös saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio on hyväksynyt. Lausuntokierroksilla ja jatkokäsittelyssä voi silti tapahtua yhä mitä tahansa.
Erityisestä saamelaislaista on nimittäin puhuttu jo 1970-luvun alkupuolelta asti eli siitä lähtien, kun saamelaisten oikeuksista alkuperäiskansana on ryhdytty jotenkin järjestäytyneesti puhumaan ja kun nykyiset edustuselimet saivat alkunsa. Yrityksiä lain aikaansaamiseksi on ollut useita, mutta koko ajan kantona kaskessa on ollut juuri maanomistuskysymys.
Valtion omistusoikeus saamelaisalueen maihin on suuresti kiistanalainen, mutta toisaalta ei ole ketään, jolle maat voitaisiin palauttaa. Entiset lapinkylät eli siidat eivät istu Suomen oikeusjärjestykseen, jossa puhutaan yksityisomistuksesta. Jos saamelaisten omistusoikeus aiotaan tunnustaa ja palauttaa, siihen tarvitaan uutta lainsäädäntöä.
Lisäksi omistuskysymys ja sen historia on sekin sotkuinen vyyhti, jossa eri osapuolet tunnustavat eri asioita. Historiantulkinnat kilpailevat keskenään. Oikeusministeriö päätti vuonna 2002 tilata Oulun ja Lapin yliopistoilta historiatutkimuksen selvittämään asioita, mutta tuloksena on toistaiseksi ollut vain sekavuuden lisäys -- semminkin, kun tutkimuksesta ei tunnu tulevan valmista ollenkaan. Aikarajat ovat paukkuneet rikki jo moneen kertaan, ja saamelaiskäräjät on sanoutunut irti tuloksista ennen kuin niitä on edes ollut.
Valtiokaan ei ole pystynyt puhumaan yhdellä äänellä, vaan eri ministeriöt ovat vetäneet hyvinkin erilaisia linjoja.
Tämän kaiken muistaen uudesta saamelaislaista on puhuttava vasta yrityksenä, joskin vakavana sellaisena.
Saamelaisten kieleen ja kulttuuriin liittyviä oikeuksia on järjestelty muulla lainsäädännöllä. Toistaiseksi Suomi ei kuitenkaan ole kyennyt ratifioimaan työjärjestö ILO:n sopimusta alkuperäiskansasta. Sopimuksessa tunnustetaan näiden kansojen oikeuksia kansainvälisesti.
Tulossa olevan lakiesityksen oleellinen uutuus on se, ettei maanomistuksen periaatetta tässä yhteydessä edes yritetä ratkaista. Sen sijaan puhutaan maankäytöstä, johon perustettaisiin tasapuolisesti saamelaisista ja muusta paikallisesta väestöstä koostuva yhteishallintoelin. Maat jäisivät yhä metsähallituksen haltuun, mutta uuden elimen sana painaisi siinä, kuinka niitä käytetään.
Yhteishallintoelin muistuttaisi Norjan uutta Finnmark-lakia, joskin sillä erolla, että Norjassa myös maanomistus palautui pohjoiseen. Ajatuksena on, että kysymys omistuksesta ikään kuin painuisi taka-alalle, jos maankäytöstä joka tapauksessa kyetään sopimaan paikallisesti tyydyttävällä tavalla.
Oikeusministeriö ansaitsee tunnustuksen siitä, että se on yhdessä saamelaiskäräjien kanssa valmistellut kompromissiksi kelpaavan ehdotuksen.
Suomelle on häpeä, ettei saamelaisalueiden maankäytöstä ole kyetty saamaan vuosikausiin ratkaisua aikaan. Saamelaiskäräjien sitoutuminen on välttämätön edellytys etenemiselle, ja se kynnys näyttää ylitetyltä. Muidenkin osapuolten soisi nyt menevän tältä pohjalta eteenpäin.
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio pitää ehdotettua yhteishallintoa kompromissina.