Oulun yliopistossa perjantaina väitelleen filosofian maisteri Sigga-Marja Maggan mukaan saamelainen käsityö eli duodji on yksi tärkeimpiä saamelaisuuden tunnusmerkkejä. Sitä voi pitää saamelaisuuden symbolina.
– Mutta se, millaisena kulttuuriperintönä duodji saamelaisessa kulttuurissa ymmärretään, on monimutkainen ja jopa ristiriitainen asia. Se liittyy hyvinvoinnin kasvuun sekä yhteiskunnallisiin muutoksiin ja politiikkaan laajemmin.
Esimerkiksi sotavuosien jälkeen käsitöiden arvostus hupeni ja myös käsitöiden tekeminen väheni saamelaisten keskuudessa, koska itse tehdyt arjen käyttöesineet olivat korvattavissa helposti kaupasta ostettavilla kapistuksilla ja vaatteilla.
Saamelaisten kiinnostus omaa kulttuuriaan kohtaan heräsi 1970-luvulla. Tästä on kiittäminen duodji-aktivisteja, jotka alkoivat järjestää käsityönäyttelyitä ja -kursseja. Duodjista tuli vähitellen myös osa saamelaista etnopolitiikkaa ja kansalaisaktivismia.
– Nykyään saamelaiset ovat tiukasti sitä mieltä, että duodji kuuluu nimenomaan saamelaisten omaan kulttuuriin ja että se vahvistaa alkuperäiskansaidentiteettiä. Lisäksi monet ovat tarkkoja siinä, ettei duodjissa sotketa eri saamelaisalueiden vaikutteita keskenään.
"Takkipoliisi" kontrolloi normien noudattamista
Väitöstutkimuksessaan Magga tarkastelee duodjin asemaa saamelaisten keskuudessa sosiaalisten normien ja kaupallisten brändien kautta.
Normeilla eli yhteisön kirjoittamattomilla säännöillä duodji pyritään pitämään perinteisenä, tai ainakin hillitsemään siinä liian nopeita muutoksia.
– Saamelaiset tuntevat esimerkiksi sellaisen käsitteen kuin takkipoliisi. Sillä tarkoitetaan henkilöä, joka pitää huolta siitä, että yhteisössä noudatetaan juuri sen tietyn yhteisön pukeutumisnormeja: paikallisia ja sukuihin liittyvä perinteitä ja käytäntöjä.
– Kontrollointia siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, käydään jatkuvasti. Loppujen lopuksi se ei liity edes käsityöhön, vaan ihmisten välisiin valtasuhteisiin, haluun pistää toinen ruotuun.
Säilyttämispyrkimyksistä huolimatta duodjia halutaan samaan aikaan myös uudistaa. Uudistuminen näkyy esimerkiksi nopeasti vaihtuvina saamenpukutrendeinä ja eri vuosikymmenten muoti-ilmiöinä – minihameineen päivineen.
– Esimerkiksi juuri nyt Ruotsin puolella on iso juttu leveät tyllihameet. Ja yläosan pitää olla tyköistuva, Magga tietää.
– Yritän tietysti myös itse pysyä muodin mukana, käsitöitä nuoresta pitäen tehnyt tutkija tunnustaa.
Duodji kuuluu kaikille – ellei se ole luksusta
Saamelaiseen kulttuuriperintöön liittyy tutkijan mukaan jännite yksilöllisyyden ja kollektiivisuuden sekä perinteisyyden ja kaupallisuuden välillä. Tätä tutkija pohtii brändäyksen käsitteellä.
Duodji-yritykset yrittävät vastata sekä saamelaisten ”henkilökohtaisiin identiteettiprojekteihin”, haluun ilmaista itseään persoonallisesti, että tarpeeseen kuulua tiettyyn kulttuuriseen ryhmään tai yhteisöön.
– Niinpä yrittäjät rakentavat brändejä, joihin liittyy saamelaisyhteisön tapahtumista ja ympäröivän yhteiskunnan muutoksista kertova tarina. On olemassa esimerkiksi Ikeasta mallia ottanut demokraattisen muotoilun brändi. Se haluaa tehdä duodjista arkipäiväistä kulutustavaraa, johon kaikilla saamelaisilla olisi varaa.
Magga kuvailee tutkimuksessaan myös luksusbrändin, joka pyrkii vastaamaan nostalgian ja aitouden kaipuuseen, sekä valmisvaate- eli prêt-à-porter-brändin, joka haluaa tarjota helposti saatavilla olevaa mutta silti yksilöllistä duodjia.
Maggaa kiinnostaisi jatkaa bränditutkimusta edelleen.
Lisäksi hän haluaisi perehtyä siihen, mistä juontuu tapa osoittaa mieltä nurinpäin käännetyllä saamenpuvulla.
– Tätä on alkanut tulla vastaan nyt 2000-luvulla Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa. Taustalla on ollut tyypillisesti joku poliittinen tai ympäristökonflikti.
Hiljaisia mielenilmauksia on tutkijan mukaan ollut toki aiemminkin. Esimerkiksi hääjuhlissa vanha isoäiti on saattanut vastustaa sulhasta ja tämän sukulaisia pukemalla huivin väärinpäin tai käyttämällä takkuista huivia.
Duodji-tutkimusta tehty toistaiseksi vähän
Vaikka saamelaisen käsityön opetusta on ollut saatavilla jo yli 70 vuotta, on duodji-tutkimus 2000-luvun tuote.
– Vasta alkuperäiskansatutkimus 1990-luvulta lähtien on mahdollistanut saamelaisten omien tulkintojen esilletulon tässä aihepiirissä, sanoo Sigga-Marja Magga.
Ennen Maggan omaa, Oulun yliopiston saamelaisen kulttuurin alaan kuuluvaa väitöstä duodjista on tehty kaksi väitöskirjaa. Ne on tehty Tromssan yliopistossa eli nykyisessä Norjan arktisessa yliopistossa taidehistorian oppiaineeseen.
Ivalossa vuonna 1968 syntynyt Magga tulee perheestä, jossa saamelainen poronhoito, käsityötaito ja yhteiskunnallinen aktiivisuus ovat olleet arkea. Hän kuuluu myös sukupoveen, jolle duodji-koulutus on ollut luonteva tapa oppia tekemään käsitöitä.
– Sain ensimmäisen kosketuksen käsitöihin jo kotona, mutta minulle valkeni oikeastaan vasta saamelaisessa käsityöoppilaitoksessa Ruotsissa opiskellessani, mistä tässä on kysymys.
Magga jatkoi käsityöalan ja muotoilun opintoja sittemmin Turussa. Kymmenen Turussa vietetyn vuoden jälkeen Magga aloitti saamelaiskulttuurin opinnot Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa.
Magga on myös luennoinut duodjista paljon, muun muassa kansainvälisissä konferensseissa.
Elämänsä aikana Magga laskeskelee tehneensä kymmeniä pohjoissaamen pukuja. Viimeksi sellainen valmistui omaan väitöstilaisuuteen, joka pidettiin Inarissa Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa.
Seuraavaksi hän tekee saamenpuvun pojalleen, joka kirjoittaa ylioppilaaksi ensi keväänä.
Sigga-Marja Magga
Syntynyt Ivalossa vuonna 1968, asuu Oulussa.
Saamelaisen käsityön tutkija, yliopisto-opettaja.
Maggan saamelaisen kulttuurin alaan kuuluvan väitöksen nimi on Saamelainen käsityö yhtenäisyyden rakentajana. Duodjin normit ja brändit.
Valmistunut tekstiilialan artenomiksi (suuntautumisalana kankaankudonta ja tekstiilisuunnittelu) Åbo Hemslöjdslärarinstitutista Turusta 1996, opiskellut saamenkäsityötä Samernas folkhögskolassa (nyk. Samernas Utbildningscentrum) Jokkmokkissa Ruotsissa 1988–1990.
Perheessä avomies ja kaksi poikaa.
Harrastaa käsitöitä ja joogaa.