Yhdeksän naissihteerin avokonttorin tapahtumat katkaisee ajoittain vain näkymättömissä pysyttelevän johtajan vaativa ääni. Muuten naiset saavat rauhassa purkaa laulujen kautta tuntojaan - enemmän suruja kuin iloja, mutta onneksi myös haaveita ja kaipuuta.
Musiikkirevyyn juoneksi riittää ympäristö, yhteinen työpaikka. Repliikkejä on lukumääräisestikin huomattavasti vähemmän kuin lauluja, mutta kuitenkin siis aivan riittävästi.
Tyyppeinä sihteeriköt ovat persoonallisia ja erottuvia. Selkeitä heimoja tai lajityyppejä on siis konttoripuolellakin ainakin tässä nähdyt yhdeksän. Revyyn laulut ovat niin ikään naista myöten, laidasta laitaan, painottuen kuitenkin vanhempaan aineistoon ja ikivihreisiin.
Sihteeriköt on todella hauska, melkein enemmän kuin lääkäri määrää. Yleisön nauruvaste on vielä varmistettu komedian patenttikoukuilla sekä etenkin runsaalla pyllistelyllä.
Revyyn alkumetreillä Tuula Väänäsen saapuessa suoraan yöjalasta hieman myöhässä töihin ja laulaessa "oon voimissain, mä vahva oon" ei nauru ollut vielä täysin vallannut yleisöä. Asetelma olisi toisessa yhteydessä voinut vaikuttaa hyvinkin traagiselta, mutta sihteerilaumasta henkinyt vahva itseironia vei tunnelman nopeasti naurun puolelle.
Sihteerikköjen hahmot ovat ehkä karrikoituja, mutta näyttelijöiden tulkitseminakin ne olivat luontevia. Revyyn hahmojen kaltaisia ihmisiä on todella olemassa, ja heitä työskentelee erilaisissa toimistoissa Oulussa jos muuallakin. Esimerkiksi Anneli Juustisen esittämän kypsähkön elämäniloisen konttoristin olen itsekin nähnyt useammassakin toimistossa ja virastossa.
Vesa Tapio Valon suomentamissa saksalaisschlagereissa on pikkunäppäryyksien ohella muutamia helmiä, kuten Hannele Niemisen tulkitsema varastelijatar (Die Kleptomanin).
Tähän teatterikappaleeseen ei ole leivottu edes viittauksia erityiseen sanomaan tai laajempiin yhteyksiin. Katsoja saa vapaasti sympatisoida tai samaistua henkilöihin jos niikseen tulee, ajatella tai olla ajattelematta. Lopputulos on sama, ja hauskaa on varmasti joka tapauksessa.
Sihteeriköt on ehkä formaattiviihdettä, mutta myönteisesti poikkeavaa sellaista. Nauraessamme puolitoista tuntia sihteerikköjen "kotkotuksille" nauroimme samalla aidoille, oikeille ihmisille. Eikä sihteerikköjä katsellessa tarvitse pelätä nolaavansa itseään nauramalla väärässä paikassa - voi vapaasti nauraa koko ajan.