S-kaupat aloittavat maanantaina vanhenemassa olevien, niin sanottujen punalaputettujen elintarvikkeiden ilta-alen. Punalaputetuista elintarvikkeista saa kaupan viimeisinä aukiolotunteinta 60 prosentin alennuksen.
Punalaputuksen alennusprosenttina on useimmiten 30, mutta iltaa kohti alennus kiihtyy, jolla S-ryhmä haluaa kannustaa asiakkaita ostamaan punalaputettuja tuotteita.
Noin 500 myymälää aloittaa 60 prosentin alennukset kello 21 ja lähes 300 myymälää kello 20.
Kukin osuuskauppa päättää myöhäisten iltatuntien alennuksien käyttöönotosta ja kellonajoista myymäläkohtaisesti. Oulun alueella S-marketit ja Salet aloittavat pääsääntöisesti alen kello 20.
Ilta-ale on ollut käytössä jo pari vuotta muutamissa osuuskaupoissa, muun muassa pääkaupunkiseudulla. S-ryhmän mukaan asiakkaiden palaute ilta-alesta on ollut erittäin positiivista ja joidenkin myymälöiden hävikki on pienentynyt sen ansiosta ansiosta yli kymmenen prosenttia.
Vuonna 2016 S-ryhmän ruokahävikki oli 1,63 prosenttia. Luku sisältää myös hyväntekeväisyyteen lahjoitetut tuotteet. S-ruokakauppojen hävikistä noin 45 prosenttia on kasviksia, 20 prosenttia leipää ja 15 prosenttia maitotaloustuotteita. Loput 20 prosenttia jakaantuvat S-ryhmän mukaan melko tasaisesti eri tuoteryhmien kesken.