Pohjan sotilassoittokunnan ja Oulun kaupungin 3.-6. musiikkiluokkien syyskonsertti Madetojan salissa Oulussa 23.11.
Oulun ala-asteiden musiikkiluokkien opettajat eivät voisi kappalevalinnoillaan selvemmin osoittaa, mikä on heidän mielestään lapsille sopivaa musiikkia.
Herukan, Myllyojan, Rajakylän, Teuvo Pakkalan ja Tuiran 3.-6. musiikkiluokat toteuttivat syyskonsertissaan tehokkaan vastavedon pikkupimuja tuottavalle Idols-meiningille:
Madetojan saliin loihdittiin maalaisromantiikkaa huokuva idylli, jossa äiti viljeli kasvimaataan punaisen mökin kupeessa, rannalla huhkivat pyykkärit, lapset leikkivät taputusleikkejä ja ympärillä levittäytyi erämaaluonto. Laulut kaikuivat perinteisen torvisoiton tahtiin.
Ei silti pidä erehtyä luulemaan, että lapset lauloivat letit kireällä vanhahtavia lapsikuorosovituksia. Nykyaikaa oli se, että kaikessa musiikissa tuotiin esiin liike ja rytmi. Moneen kappaleeseen kuului monimutkainen taputuskoreografia. Klassisia pihaleikkejä leikittiin piirissä pyörien. Rytmikäs kuorolausunta siivitti lentoon niin vanhan oululaisen lorun kuin kalevalaishenkisen nauruloitsunkin. Griegin sävelet saivat seurakseen vuorenpeikkojen koreografian, joka tosin kaipasi heittäytymistä sekä tanssin että soitannon suhteen.
Riemastuttavimpiin keksintöihin kuului muovimukeilla ja ämpäreillä toteutettu komppi. Silmäniloa tarjosi pikkuinen kilpatanssipari, joka esitteli Pyykkäri-cha chan tahtiin elegantteja pyörähdyksiään.
Pohjan sotilassoittokuntakin luopui soittimistaan yhden kappaleen ajaksi. W. J. Schinstinen Scherzo without instruments ryöpsähti ilmoille jaloilla ja käsillä tömistellen, eri kehonosien toimiessa rumpupatterina. Teos oli oikea pulpettirumpalien unelma, mutta sotilassoittajat taisivat arastella läpsyttelyn iloja.
Yliluutnantti Kaj Skrabb ei saanut virkamiesmäisellä johtamistyylillään soittokunnasta irti omakohtaista ilmaisua ja eläytymistä. Soinnillisesti toteutus oli moitteetonta, mutta tulkinnallisesti latteaa. Fraasit eivät eläneet ja dynamiikka maistui paperilta.
Useat kappaleet kuultiin Juha Piston värikkäinä, joskin vanhahtavina malmstenmaisina sovituksina. Uudempaa puhallinorkesterirepertuaaria edusti J. Williamsin Harry Potter -sarja.
Konsertin haastavin ja vaikuttavin esitys oli 4.-6. luokkien new-age -klassikko Adiemus. Monisatapäisen kuoron riemukas hengellisyys nostatti tunnelman kattoon. Kaikkien yhteisesityksenä kajahti A. Menkenin Tuulen värit. Puhuttelevat sanoitukset olisi mielellään nähnyt ohjelmalehtiseenkin painettuna, sillä sanoista oli vaikea saada selvää.