Kun Antti Lehtinen täyttää 70, hän aikoo olla ihan sama tyyppi kuin tänään, vain astetta kumarampi. Nyt Lehtinen huolehtii television K-70-ohjelmassa, että iäkkäät löytävät ry
Sinulla on K-70-ohjelmassa hieno titteli. Millainen taakka musiikillisen päällikön hartioita painaa?
Tittelistä riippumatta tässä on sellainen vastuu, että kuoro pitää saada keikalle maaliskuussa niin, että biisit kuulostavat säällisiltä.
Ehdittekö saamaan kaiken säälliseksi?
Kyllä me siitä lähdetään. Se on tavoite. Epäonnistuminen ei ole mahdollisuus. Piste.
Ohjelmassa yli 70-vuotiaista koottu kuoro perehdytetään rock-musiikin saloihin. Mikä hommassa on haastavinta?
Vaikein asia tai haaste on ollut rock- ja pop-rytmiikan hallinta. Valtaosalla näistä iäkkäistä on kuorotausta. Yhteistä heille on intohimoinen suhde musiikkiin. En usko, että laulaminen, esiintyminen ja keikkailu tuottavat ongelmia. Mutta jos on koko ikänsä harrastanut klassista kuorolaulua, on pop-rytmikielen synkopointi hankalaa. Biisien sanat ja rakenteetkin ehtii varmasti oppia ulkoa.
Millainen työnjako teillä on kuoroa johtavan Timo Rautiaisen kanssa?
Karkeasti ottaen sellainen, että Timo vastaa kuorosta ja minä bändistä. Toki jaamme esimerkiksi laulatusvastuuta. Minä olen kasannut ja harjoituttanut bändin. Timo hengailee vanhusten kanssa enemmän, mutta olemme myös molemmat paljon mukana treeneissä.
Mitä olet oppinut yli seitsemänkymppisiltä?
Sen, että vaikka edetäänkin ehkä vähän hitaammin, ei ikä ole se juttu. Työskentelen yleensä ammattimuusikoiden kanssa, eikä tässä ole siihen verrattuna periaatteessa eroa. On ihan sama työskenteleekö iäkkään, nuoren tai vaikkapa papuauusiguinealaisen kanssa. Rotsi menee ehkä vähän hitaammin päälle ja portaat kiivetään hitaammin, mutta ei iällä muuten ole merkitystä.
Millainen asenne kuorolaisilla on?
Erittäin innostunut. He ovat sitä mieltä, että me olemme Timon kanssa painomme arvosta kultaa, mikä tietenkin osoittaa suurta arvostelukyvyn puutetta...
Miksi olet valinnut omaksi soittimeksesi juuri rummut?
Taisin olla neljävuotias, kun rupesin hakkaamaan huonekaluja. Ne olivat pian siinä kunnossa, että vanhemmat päättivät ostaa rummut. Olin silloin kuusivuotias. Kärjistetysti voisi sanoa, että kun neljävuotias lyö, se kuulostaa samalta kuin jos 35-vuotias lyö. Rummut ovat kiitollinen valinta vasta-alkajalle. Esimerkiksi viulussa tai oboessa menee paljon kauemmin, että saa aikaiseksi edes jonkin järjellisen äänen. Rumpujen soittaminen on kivaa heti alussa, kun saa lyödä lujaa. Energiselle pikkupojallehan se on aivan unelma.
Mitä sävellät?
Olen säveltänyt muutaman pop-biisin (Ultra Bralle, Scandinavian Music Groupille ja Tiktakille). Pop-biisien säveltäminen tosin ahdistaa, sillä en pidä sanojen kanssa pulaamisesta. Olen tehnyt ja teen tv- ja elokuvamusiikkia. Se on hauskempaa. Tv-tunnarit ovat lyhyitä, mutta eivät suinkaan helppoja. Elokuvamusiikissa puolestaan kiehtoo sen maaginen voima. Musiikki voi vahvistaa tai vähentää tunnetta. Se voi viedä tunnelman aivan toiseen suuntaan tai jopa pilata kaiken.
Jos ajattelet elämäntilannettasi juuri nyt, millaisen musiikin siihen säveltäisit?
(Pitkä hiljaisuus). Tämä on ehkä kriittisin kysymys, joka minulta on kysytty, ja minulta on kysytty mitä ihmeellisimpiä asioita. Jotain keskitempoa nopeampaa ja iloista. Ei mitään nyyhkyballadia.
Sinut muistetaan takavuosien menestysbändistä Ultra Brasta. Milloin Ultra Bra tekee comebackin?
Tähän voisin siteerata Sibeliusta: olen säveltäjä, en ennustaja. Siis aivan käsi sydämellä ja lasteni kautta voin vannoa, että asiasta ei ole ollut minkäänlaista puhetta, ei edes keskustelun puolikasta. Vaimoni kysyi vasta ihan samaa asiaa, ja vastasin hänelle aivan samalla tavalla. Ehkä sitten, jos meillä on joskus sellainen olo kaikilla yhtä aikaa, että hei, nyt meillä on jotain sanottavaa. Tai jos joku yhtäkkiä maksaa siitä hyvästä meille neljä miljoonaa, niin ehkä meillä sitten tulee jotain sanottavaa. Ovi on nyt kiinni, mutta ei lukossa. Too early to say, niin kuin lontoon kielellä sanotaan.
Millainen sinusta tulee, kun olet yli seitsemänkymppinen?
Jos olen silloin hengissä, uskon olevani muuten samanlainen kuin nyt, mutta kumarampi. Minulla on valkoinen parta. En usko, että ihminen mummoutuu tai pappautuu tietyssä iässä. En ryhdy kuuntelemaan humppaa sinä päivänä, kun täytän 70. Olen pian 35-vuotias, mutta vielä ihan sama ihminen kuin parikymppisenä. Noh, painan 10 kiloa enemmän.