Risukko. Ryteikkö. Rääseikkö. Pusikko. Hoitamaton metsä. Näihin käsitteisiin törmää turhan usein. Nyt Hietasaaren hakkuiden ja protestien sekä niiden saaman mediahuomion aikoihin on törmännyt niihin kommenttipalstasta toiseen.
Muutama esimerkki Kalevasta: ”Suomi on täynnä metsää, joten sinne vain metsään. Itse olen pyörälenkillä ihmetellyt, että miksi täällä on vielä ryteikköä, eikö tätä olisi voinut siistiä 30 vuotta sitten.”
”Hyvä että ryteikkö lähtee ja tilalle tulee jotain hyödyllistä. Ruma hyttyspusikkohan se on ollut.”
”Suurin osa Hietasaaresta on ryteikköä, joutas siivota koko saari.”
Kommentteja on toki ollut joka lähtöön ja runsaasti myös alueen luonto- ja virkistysarvoja puolustavia on näkynyt.
Kauneushan on katsojan silmissä, eikä kannata vaatia ketään tykkäämään jostakin. Tällaisten kommenttien esittäjät eivät kuitenkaan joko ymmärrä tai välitä siitä, mitä lukemattomat toiset elämänmuodot, lajit, tarvitsevat elääkseen.
Kuun vaihteessa Hietasaaresta hakatut neljä hehtaaria olivat ainakin osaksi ravinnerikasta lehtomaista kangasta. Alueen puusto oli monipuolista, lehtipuita ja lahopuuta oli paljon.
Lahopuun puute on jopa kaikkein merkittävin syy siihen, että maassamme on yli 800 uhanalaista metsälajia, mikä on 31 prosenttia kaikista Suomen uhanalaisista lajeista.
Ryteikkö voi olla elintärkeä monelle, vaikkei se jonkun silmää miellytäkään. Se risukko voi olla monimuotoisuuskeidas, jossa elää useita koko maassa uhanalaisiksi luokiteltuja lintuja ja lukemattomia muita uhanalaisia lajeja.
Siellä saattaa tavata yli sata lintulajia vuoden sisällä. Sen metsäluonto saatetaan luokitella luonnontilaisen kaltaiseksi, joka luonnontilaistuu hyvää vauhtia.
Saattaapa se olla vaikka kaikkein lajirikkainta aluetta koko kaupungin alueella. Hietasaaren nyt tuhottu metsäalue oli kaikkea tätä.
Luonnon monimuotoisuudella on tutkimuksissa todettu olevan merkitystä myös ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle; monipuolisen luonnon lähellä asuvilla ihmisillä on muun muassa keskimääräistä vähemmän allergioita.
Mutta metsiähän riittää? Pahus, pieleen meni. Maassamme on oikeaksi metsäksi kutsuttavia alueita vain harvakseen siellä täällä. Valtaosa ”metsämaasta” on yksitoikkoista ja lajiköyhää puupeltoa, talousmetsää nykymuodin mukaan.
Ne eivät elätä niitä lajeja, jotka elävät vaikka Hietasaaren rääseiköissä, niissä ”hoitamattomissa metsissä”. Kas kun se ”hoitaminen” yleensä tarkoittaa metsäluonnon köyhdyttämistä surkeaksi.
Metsä ei tarvitse ”hoitoa”, eikä sitä oikeastaan voikaan hoitaa. Lähes poikkeuksetta se kärsii ihmisen käsittelyistä.
Usein risukot ja ryteiköt ovat monen eläimen ja eliön ainoa mahdollinen koti, ja tällöin ne ansaitsevat arvoisensa kunnioituksen elämän keitaina. Ihmisen kotkotukset eivät sinne kuulu.
Jari-Petteri Suutari
Martinniemi
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.