Taksinkuljettaja ryöstettiin ja heitettiin veteen Tukholman Vanhassa kaupungissa varhain torstaina, kertoi Ruotsin TV4.
Yksin toiminut ryöstäjä kävi kuljettajan kimppuun Skeppsbron alueella ja pakeni paikalta varastamallaan taksiautolla.
Kuljettaja onnistui pelastautumaan hyisestä vedestä omin voimin ja hälyttämään poliisin. Hänet vietiin pahoin kylmettyneenä sairaalaan.
Poliisi tavoitti 18-vuotiaan tekijän myöhemmin. Nuorukaista epäillään törkeästä ryöstöstä.