Vaalirahoituksesta käyty keskustelu tupruttelee savua kuin Islannin tulivuori, välillä kiivaasti, välillä hissukseen. Hyvää kohussa on se, että seuraavissa vaaleissa ehdokkaiden on perusteltava tosissaan arvojaan ja tavoitteitaan.
Selvähän se oli. Vaalirahoituksesta pari vuotta sitten alkanut keskustelu ei lopu, korkeintaan jäi joksikin aikaa Islannin tulivuorenpurkauksen ja sen aiheuttaman liikennekaaoksen peittämäksi.
Ylen Ykkösaamussa lauantaina vieraana ollut kokoomuksen asuntoministeri Jan Vapaavuori kertoi suuria kauppakeskuksia halunneiden liikemiesten painostaneen kesällä 2008 poikkeuksellisen rajusti ympäristöministeriön virkamiehiä, jotka valmistelivat keskusten rakentamiseen liittyvää lakiuudistusta.
Vähän myöhemmin Vapaavuori täsmensi Ylen uutisille, että painostajana kunnostautui liikemies Arto Merisalo, jonka nimi nousee esiin melkeinpä jokaisessa vaalirahoitukseen liittyvässä yksityiskohdassa.
Vapaavuoren mukaan virkamiehiä lähestyttiin sähköpostiviesteillä, joissa kerrottiin, että "pääministeriä myöten mukamas ollaan jotain mieltä".
Kenenkään ei pitäisi enää epäillä tätä poliittista skandaalia vain etelän median masinoimaksi Suomen Keskustan ajojahdiksi. Kyse on koko Suomen poliittista järjestelmää koskevasta kriisitilasta.
Kaiken lisäksi roiskeet ovat yltäneet poliitikkojen lisäksi myös virkakoneistoon. Vaalirahoitusta junaillut liikemiesjuntta tuli ilmeisesti vauhtisokeaksi ja ajatteli rahaa jakaessaan saaneensa vaikutusvaltaa myös valtion virkamiehiin.
Mahtoikohan olla puhdas sattuma, että Vapaavuoren esiintymisen jälkeen ympäristöministeri ja keskustan varapuheenjohtaja Paula Lehtomäki antoi tiedotteen, jonka mukaan hän pitää "välttämättömänä, että puolueen toiminnasta vastaavat puoluejohto ja puoluehallitus käynnistävät keskustassa erityisselvityksen, joka kattaa paitsi puolueen, myös sen määräysvallassa olevien yritysten ja sitä lähellä olevien yhdistysten talouden ja toiminnan".
"Viime vuosien tapahtumat ovat kokonaisuutena arvioiden olleet keskustalle poikkeuksellisia, ja puolueen on sisäisesti pystyttävä rakentamaan ja vahvistamaan keskinäistä avoimuuden ja luottamuksen ilmapiiriä. Nykyisten tietojen ja tuntemusten valossa minun on puoluejohdon jättävänä varapuheenjohtajana mahdotonta astua puoluekokouksen eteen tuntien varmuutta siitä, että talo on kunnossa ja pöytä puhdas uuden johdon aloittaa oma työnsä", Lehtomäki sanoi tiedotteessaan.
Naulan kantaan. Kyse on uskottavuudesta ja luottamuksesta. Vaalirahoitusjupakan silmässä olleelle keskustalle ei riitä johdon vaihtuminen. Selvitystyö on tehtävä, eikä sitä saa tällä kertaa antaa puoluesihteeri Jarmo Korhoselle, joka on vähintäänkin jäävi.
Eduskuntavaalien aikaistus olisi kaikkein tehokkain tapa palauttaa poliittista järjestelmää kohtaan tunnettu luottamus. Mutta pidettiinpä vaalit ensi keväänä tai tulevana syksynä, vaalirahoituskeskustelun tulokset ovat pelkästään hyviä.
Politiikkaan tulee nopea ryhdinkorjaus, ja kun kampanjarahaa on vähemmän käytössä, ehdokkaat joutuvat tiukemmin hiomaan sanomansa kärkeä, pohtimaan arvojaan ja tavoitteitaan. Parhaimmillaan politiikan seurattavuus ja kiinnostavuus kasvavat. Myös puolueiden erot korostuvat.
Toiveet politiikan palauttamisesta politiikkaan saattavat toteutua, eikä kansalaisten tarvitse jokaisen poliittisen päätöksen kynnyksellä pohtia ensiksi, kuinka paljon ja kenen rahaa on taustalla vaikuttanut.
Jokaisella katharsiksella on parantava vaikutuksensa.