Ruusut ka­to­si­vat alta ai­ka­yk­si­kön - katso kuvia

Kukkaloisto houkutteli paikalle paljon halukkaita ja puoli yhteentoista mennessä kukat olivat käytännössä kadonneet katukuvasta.

Ruusujen hakijoita Pakkahuoneenkadulla sunnuntaiaamuna.
Ruusujen hakijoita Pakkahuoneenkadulla sunnuntaiaamuna.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Taiteilija Kaisa Salmen ruusuteos huipentui sunnuntaina ruusujen jakamiseen oululaisille kello kymmenen aikaan aamulla.

Kukkaloisto houkutteli paikalle paljon halukkaita ja puoli yhteentoista mennessä kukat olivat käytännössä kadonneet katukuvasta.

Kaleva.fi:n lukijoiden mukaan tosin jotkut ottivat varaslähdön ruusujen keräämiseen.

Poliisin mukaan tilanne sujui kuitenkin ilman väkivaltaa; ruusujen sodalta vältyttiin. Salmen mukaan oululaiset käyttäytyivät rauhallisesti ja huomaavaisesti aiempiin ruusujenjakotilaisuuksiin verrattuna.

Ruusuja sai hakea maksutta. Tapahtumassa ei ollut vuorojärjestelmää. Salmen mukaan ruusujen jakaminen oli tärkeä osa taideteosta.

Ruusuteos koristi Oulun keskustaa viikon ajan ja se houkutteli paikalle paljon kansalaisia ihailemaan ja valokuvaamaan kukkamerta. Myös Kaleva.fi:n lukijat innostuivat kuvaamaan ruusupaljoutta.