Venäjän Euroopan puoleisiin osiin on suunnitteilla useita kaasun nesteytyslaitoksia. Niitä on suunniteltu etenkin Murmanskin alueelle, josta kaasua on määrä viedä laivoissa Yhdysvaltain markkinoille. On kuitenkin käymässä niin, että kaikkein ensimmäiseksi uudet valtavat kaasutankkerit ovat tulossa Suomenlahdelle.
Venäläinen kaasujätti Gazpromin ja kanadalaisen PetroCanadan välillä on voimassa aiesopimus kaasun nesteytyslaitoksen rakentamisesta Leningradin alueelle vuoteen 2009 mennessä. Tammikuun puolivälissä Gazpromin ja PetroCanadan johto keskusteli asiasta Moskovassa, tavoitteena pitkäaikainen yhteistyö kaasualalla.
Suomenlahden öljytankkereista on puhuttu paljon. Nesteytetyn kaasun kulkeminen kohti Yhdysvaltoja Helsingin ja Tallinnan välistä olisi aivan uusi kehityspiirre. Leningradin alueen varakuvernööri Grigori Dvas on julkisuudessa puhunut nesteytyslaitoksen rakentamisesta jo ensi vuoden aikana, mutta yhtiöt eivät tätä vuosilukua ole maininneet.
Yhtä kaikki, näyttää siltä että samaan aikaan kun Suomenlahden pohjalle rakennetaan kaasuputki kohti Saksaa, alkaa sen pinnalla uudenlainen liikenne kohti Amerikkaa. Mikäli nesteytyslaitos rakennetaan, se on miljardin euron projekti. Mahdollisena paikkana on mainittu Ust-Luga Suomenlahden etelärannalla, mutta Saksan putki sukeltaa merelle Viipurista, ja nesteytyslaitos tarvitsee kaasunsa jostain.
Tällainen kehitys koskettaa Suomea mitä suurimmassa määrin, mutta maassa siitä tunnutaan viis veisaavan. Saksan kaasuputki tuli täytenä yllätyksenä, niin voivat tulla Amerikan kaasutankkeritkin Helsingin edustalle.
Mutta vielä enemmän Suomi on ollut housut kintussa pohjoisessa, missä talouden ja politiikan toimintaympäristö on muuttumassa täydellisesti.
Tammikuun alussa Norjan työnantajajärjestö, suomalaista EK:ta vastaava NHO piti vuosikokoustaan Oslossa. Kokouksen teemana oli "tehtävä pohjoisessa", ja sisältö oli sen laatuista, etteivät Oulun ja Lapin kauppakamarit pysty moisesta edes unia näkemään.
Norjan työnantajien käsitys on - mitä pääministeri Jens Stoltenberg konferenssissa vielä vahvisti - että Pohjois-Norjasta tulee maan talouden uusi dynamo. Taloudellinen toimeliaisuus, työpaikkojen määrä ja kaikenlainen vireys vahvistuu pohjoisessa huikeasti, eikä tukikruunuja etelästä pohjoiseen enää tarvita. Pikemminkin päinvastoin.
Konferenssille laaditun taustaraportin oletus on, että vuonna 2025 "Gulf of Barents" (nimi on viittaus Persianlahteen, Persian Gulf) on Euroopan tärkein öljyn- ja kaasuntuottaja-alue. Pohjois-Norja on silloin täynnä dynamiikkaa ja optimismia. Uutta luodaan, tulevaisuuteen uskotaan.
Yhteenvedosta käy seuraava lause: "Vuonna 2025 Pohjois-Norja on Norjan johtava alue, kun puhe on elinkeinoelämän kehityksestä ja uusista työpaikoista".
Alueen väestöennusteet sojottavat tuhansien ihmisten määrällä ylöspäin.
Käykö näin, sen jo lähivuodet näyttävät. Tämänhetkinen tuntuma on, että kyllä hyvinkin on käymässä. Esimerkiksi Iranin kehitys luo isot paineet sille, että uusia reservejä otetaan muualla käyttöön ja pian.
Mutta se, mitä Pohjois-Norjan edustalla on parhaillaan tapahtumasssa, moninkertaistuu Venäjälle mennessä. Shtokmanin valtavan kaasuesiintymän käyttö on nyt toden teolla lähestymässä, vaikka Suomessa kauppa- ja teollisuusministeriö ei tunnu siihen uskovan. Siitä huolimatta sekä Gazprom että ulkomaiset energiajätit näyttävät kyllä hyvinkin uskovan. Asemiinajo on jo pitkään ollut käynnissä maaliskuun lopulle ilmoitettuja isoja ratkaisuja varten.
Vuodesta 2010 eteenpäin Shtokmanin kaasun pitäisi alkaa virrata maailmalle. Päämarkkina on Yhdysvalloissa, jonne se viedään nesteytettynä. Norjassahan Lumikki-kentän kaasun nesteytyslaitos on parhaillaan rakenteilla.
Mielenkiintoista on, että kaikissa kaavailuissa Murmanskista sojottaa kaasuputki myös etelään kohti Eurooppaa. Viimeksi viime viikolla Kalevassa murmanskilaiset tarjoilivat sille reittiä Suomen halki. Karttaa katsoen se olisikin loogista. Matkan varrelle sitä paitsi osuisivat tehtaat Torniossa, Kemissä, Oulussa, Raahessa, Kokkolassa, Vaasassa, Kaskisissa, Porissa...
Jos ja kun Shtokmanin kaasu lähtee putkessa kohti etelää, sille tarvitaan jokin reitti. Puhuttiinpa äskeisen Ukrainan kaasukiistan yhteydessä mitä tahansa, tosiasia on, että Eurooppa elää jatkossa aina vain enemmän Venäjän energian varassa.
Se taas tarkoittaa yhä rikkaampaa ja itsevarmempaa Venäjää. Niin muodoin myös sellaista itänaapuria, jota itsenäisen Suomen historia ei koskaan ole tuntenut. On se sitten demokraattinen tai ei, se on joka tapauksessa erilainen, ja kovasti.
Yksi maailmantalouden polttopisteistä on hyvää vauhtia kehittymässä Inarin ja Utsjoen naapuriin, ja Suomen olisi korkea aika miettiä, mitä se oikein tarkoittaa. Monet pohjoissuomalaiset toimijat pysyvät tällä hetkellä vain vaivoin nahoissaan turhautuneina siitä, etteivät "etelän päättäjät" ole ollenkaan tajuamassa, mitä kello on lyömässä. Olisi kansallisen strategian paikka, ja ennen sitä iso kaiken mahdollisen käytännön vetoavun tarve.