Ruusuja pro­jek­til­le

Kevätjuhlien ja päättäjäisten perusasetelma: hämillisen onnellinen yli- tai muu vasta valmistunut oppilas takanaan onn

Kevätjuhlien ja päättäjäisten perusasetelma: hämillisen onnellinen yli- tai muu vasta valmistunut oppilas takanaan onnesta ja ylpeydestä pönöttävät vanhemmat. Juhlapuheissa rehtorit ja mallioppilaat toistavat vanhaa mantraa siitä, miten nyt on yksi projekti päättynyt ja elämä edessä. Vanhemmat laskeskelevat sulkia hatuissaan ja arvomerkkejä rintapielissään. Pienempien lasten kohdalla sama näytelmä toistuu harrastusympyröissä; musiikkiopiston kevätjuhlassa tai jalkapallojoukkueen turnauksessa. "Kyllä nyt kelpaa, kun oma lapsi menestyy."

Nykyään vanhemmuus on projekti muiden projektien ohella ja lisäksi. Projekti alkaa, loppuu ja sillä on selkeät tulostavoitteet. Vanhemmuus alkaa lapsen hankinnan suunnittelusta ja päättyy kun lapsi pärjää omillaan. Vanhempien päämäärätietoisen kasvatustyön tuloksena on tarkoitus tuottaa menestyviä yhteiskunnan jäseniä. Työpaikkaa hakiessaankaan ei enää tarvitse hiki hatussa tuhertaa ansioluettelon kimpussa, kun saman asian ajavat omien lasten koulutodistukset. "Näin meillä kotiprojektissa tulosta tehdään."

Tarkemmin ajatellen vanhemmuus sopii projektiksi aika huonosti, sillä kasvatusprojektin tuloksellisuutta kun on vaikea mitata. Kirjoitetut ällät tai parhaat arvosanat kertovat varmasti opiskelijan ahkeruudesta, mutta vanhempien panosta onkin sitten vaikeampi tuotteistaa. Tavoitteellinen kasvatus on vaikeaa nykyään, kun kukaan ei osaa sanoa, millaisia ihmisiä yhteiskuntamme tarvitsee parinkymmenen vuoden kuluttua.

Jos projektiajatuksen vie oikein pitkälle, voi löytää itsensä vanhempana aikamoisesta sudenkuopasta. Elämän onni on aika rankasti yhden kortin varassa, jos ainoa hyvän elämän mittari on urallaan menestyvät lapset. Entä jos lapsia jostain syystä ei ole? Entä jos lapset eivät syystä tai toisesta menesty?

Perheterapeutit kutsuvat delegaatioksi sitä, että vanhemmat lastaavat lastensa toteutettaviksi omat unelmansa ja toiveensa. Pahimmillaan delegaatio voi rajoittaa lapsen elämää niin, että hänelle ei koskaan tule tilaisuutta tehdä omia valintoja. Lapselle tulee tunne, että vanhempien rakkaus ja arvostus täytyy ansaita hyvillä suorituksilla. Kysyihän kuuluisa uimarikin isältään: "Tykkäätkö minusta silloinkin, kun en ui?"

Vanhemmuus mitataan niinä päivinä, kun uinti ei suju, kokeista tulee huono numero ja kirjoituksista tai valintakokeista tulee hylätty arvosana. Perheeseen on oikeus kuulua - erityisesti silloin, kun muu maailma potkii päähän. Vanhemmalle paras palaute omasta kasvatustyöstä tulee aamuyöstä viereen hiipivältä mörköjen pelkääjältä: "Saanko tulla turvaan?" Rakkaus ei ole projekti.

KRISTIINA MUHONEN

Kirjoittaja on Oulun seudulla työskentelevä psykologi ja perheterapeutti.

Ilmoita asiavirheestä