Joskus se matkan pää tulee itse kullekin. Vaihtoehtoja tyylikkääseen poistumiseen maan pinnalta on monia.
Kalajoen ammattiopisto Arteman artesaaniopiskelija sekä verhoilu- ja entisöintiyrittäjä Miia Myllylä tietää, miten hän haluaisi viimeisen matkansa toimitettavan.
"Hienoahan se olisi itse mennä hautaan näillä", Myllylä hymyilee ja viittaa mustanpuhuviin ruumisvaunuihin, jotka hän sekä toinen puualan opiskelija Ella Kettunen kunnostivat opinnäytetyönään.
Ruumisvaunujen metalliosien entisöinnistä vastasi metallialan artesaaniopiskelija Anu Mattila. Lopputulos hivelee synkkyydessäänkin silmää.
"Upeaa jälkeä. Oli suuri onni, että entisöinti onnistui täällä Kalajoella", lääninrovasti, Kalajoen kirkkoherra Rauli Junttila iloitsee.
Kärryjen restaurointi on ollut esillä satunnaisesti jo kymmenen vuoden ajan, mutta ongelmaksi oli koitua se, että kunnostaminen vaati monen eri alan taitoja. "Kiinnostusta oli, mutta innostusta ei", Junttila kuvailee.
Kun seurakuntakodin pihapiirissä oleva hatara rakennus purettiin, jäivät ruumisvaunut ilman kattoa päänsä päällä. Se laittoi lopulta pyörät pyörimään.
Entisöijien työrupeama kesti muutaman kuukauden. Aluksi vaunut imuroitiin, kankaat poistettiin, maali rapattiin pois, hiottiin, käsiteltiin rautaosat tanniiniliuoksella, maalattiin, lakattiin ja verhoiltiin.
Vaunujen verhoiluun kului lähes kymmenen metriä villahuopakangasta. Esimerkiksi tupsut ja hopeinen risti ovat alkuperäiset. Puuosiltaan vaunut olivat hyväkuntoiset, eikä peltikattoakaan tarvinnut rakentaa alusta asti.
"Oikeanlaisen liuoksen, jolla tavallaan poistettiin ruoste, oli vaikeinta. Tosin rapaamista riitti rapaamisen perään", Ella Kettunen huokailee.
"Hinkkaaminen" kesti valtaosan entisöintiajasta. Pintakäsittely vei vain viikon työaikaa.
"Välillä tuntui epätoivoiselta; valmistuvatko vaunut ikinä", Myllylä myöntää.
Nyt kun vaunut ovat valmiit, Myllylä haluaisi, että ne myös pääsivät käyttöön eikä vain pölyttymään jonnekin nurkkaan.
"On niiden eteen nähty niin paljon vaivaa."
Kirkkoherran mukaan ruumisvaunujen loppusijoituspaikka on vielä arvoitus. Sitä kuten myös mahdollista jatkokäyttöä pohditaan Kalajoen seurakunnan kirkkoneuvostossa. "Käyttö ei ole poissuljettu asia. Lähinnä tulee mieleen romanihautajaiset", Junttila miettii.
Vaunut ovat arviolta 1920- tai 1930-luvulta. Ne on valmistettu Turun Uudessa Ajokalutehtaassa. Ensimmäinen maininta niistä löytyy Kalajoen seurakunnan kalusteluettelosta vuodelta 1938.
Hajatiedon mukaan Kalajoen entinen kirkkoherra Vilho-Heikki Kivioja olisi hakenut ne rannikkokaupunkiin. Vaunut ovat toimineet aikoinaan Tukholmassa hevosvetoisena taksina.
Alunperin kärryt ovat olleet kahden hevosen vedettävät, mutta ne on muutettu myöhemmin yksihevosisiksi. Rauli Junttila haluaa lisätietoa ruumisvaunujen menneisyydestä.
"Kun asiasta oli kirkollisissa ilmoituksissa tieto, sain kaksi puhelinsoittoa. Molemmat käsittelivät kapteeni Leskisen hautausta joskus jatkosodan aikaan. Kaikesta päätellen vaunujen käyttöaste on ollut pieni", Junttila arvelee.